Aina ei tarvitse haluta olla yhdessä, mutta yhteyteen haluaminen on kestävän parisuhteen perusta

Keho kaipaa välillä omaa tilaa ja rauhaa, reviiriä. Näin on myös parisuhteessa. Aina ei jaksa olla olemassa toiselle fyysisesti. Varsinkin jos päivän mittaan on ihmisiä lähellä omassa työssään tai lapset roikkuvat sukanvarresta ja kaulasta.

Mielikään ei aina halua olla yhdessä. Mieli kaipaa yhtä lailla lepoa, omaa tilaa ja hiljaisuutta, jossa kukaan ei halua mitään, ei tarvitse keskustella toisen kanssa tai reagoida mihinkään.

Jokaisessa parisuhteessa jokaisen ihmisen olisi hyvä ottaa omaa aikaa ja tilaa kokematta syyllisyyttä. Aina ei tarvitse olla yhdessä eikä tarvitse edes haluta olla yhdessä. Paras palvelus itselle ja sitä myötä parisuhteelle on olla välillä yksin, omassa tilassa.

Sellainen ei ole huono tai laskukierteessä oleva parisuhde, jossa koetaan, ettei halua olla yhdessä. Alamäki alkaa siitä, jos ei enää halua olla yhteydessä toiseen – sielun, ”taajuuden” tai rakkauden tasolla. Kun yhteys, kanava tai yhteinen taajuus menee epävireeseen, suhde alkaa hiipua. Kun ollaan yhdessä, ei ole yhteyttä, kun ollaan erillään, ei ole yhteyttä.

Uskon siihen, että ihminen kaipaa syvää yhteyttä toiseen ihmiseen. Jos syvä yhteys tai halu yhteyteen lakkaa olemasta parisuhteessa, yhteyttä etsitään suhteessa toisiin ihmisiin. Siinä mielessä rakkaus ja kestävä parisuhde on tahdon asia: On haluttava joka aamu ja joka ilta uudelleen löytää tai ylläpitää yhteyttä toiseen. On tahdottava.

Yhteyteen pyrkiminen on kiinnostusta yhä uudelleen löytää toisen ihmisen syvin olemus.

Yhteyteen pyrkiminen on sitä, että kuuntelee ja tunnustelee enemmän kuin puhuu ja touhottaa.

Yhteyteen pyrkiminen on sitä, että on myötätuntoinen toista kohtaan.

Parisuhde voi olla hyvä etäisyydenkin päästä, jos yhteys säilyy. Ja toisaalta parisuhteessa voi kokea yksinäisyyttä, vaikka toinen tulee viereen nukkumaan joka ilta.

Jos yhteys on katkennut, se ei haittaa. Riittää, että molemmat haluavat palata takaisin yhteyteen ja antavat sille riittävästi aikaa.

Mitä sinä aiot tehdä tänään parisuhteesi eteen?

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image