Näin valmistat maistuvaa ruokaa moniallergiselle

Minkälaista on arki perheessä, jossa ruokavaliosta on karsittu kaikki yleisimmät allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet? Se on kaiketonta, joka on oikeastaan aika nerokas termi silloin kun tuntuu hankalalta selittää, että ruokavalioon ei kuulu muun muassa maitoa, munia, kotimaisia viljoja, soijaa ja pähkinöitä.  Tällaiseen kaikettomaan ruoanlaittoon ja leivontaan ohjeistaa kirjallaan kaksi moniallergisten erityislasten äitiä Annukka Moilanen ja Kati-Annika Ansas.

Kaiketon-kirjan (Moreeni 2017) kantavana ajatuksena on, että kaikki ruokapöydässä istuvat voivat syödä samaa ruokaa erikoisruokavaliosta huolimatta. Varsinkin lapsiperheissä helpottaa paljon, kun ei tarvitse tehdä useaa eri ruokaa eri syöjille. Keittokirjoja erilaisia ruokavalioita noudattaville löytyy jo melko laajasti, mutta näin montaa allergeenia poissulkevaa en ole itse vielä nähnyt. Tästä ajatuksesta kirja saikin alkunsa, sekä Annukka Moilasen Kaiketonta sydämellä-blogista, jonne hän on kerännyt onnistuneita ohjeita vuosien varrella.

Usean eri ruoka-aineen välttely ruoanlaitossa ei välttämättä alussa ole kauhean yksinkertaista. Ainakin itselläni aikoinaan päänvaivaa aiheutti erityyppisten jauhojen käyttö. Ne imevät niin eri tavalla nestettä, joten sopivan yhdistelmän löytyminen vei aikaa, jotta lopputulos oli halutunlainen. Usein myös jonkun tärkkelyksen (maissi- peruna- tai tapiokajauho) lisääminen taikinaan oli välttämätöntä halutun rakenteen saamiseksi. Kirja listaa useita hyviä vinkkejä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseen ja esimerkiksi tosi mielenkiintoisen ja hyvän version korppujauhoista. En myöskään aikaisemmin ollut tajunnut, että kananmunan voi korvata vauvojen valmissoseella (esim. peruna- tai porkkanasose) tai jos tarvitsee pelkkää kananmunan valkuaista, voi käyttää säilöttyjen kikherneiden lientä.

Olen yrittänyt tehdä monta kertaa marenkia hiukan erilaisella lähestymistavalla (muun muassa käyttämällä kookossokeria, jolloin lopputuloksena syntyi kauniiden kuohkeiden marenkien sijaan ruskea liemi), mutta nyt halusin kirjan innoittamana testata, miten syntyy marenki kikhernepurkin liemestä ja vielä ilman kananmunaa. Ja syntyihän se! Alla neuvot kaikettoman marengin tekoon.

Munattomat marengit (noin 60 kpl)

1 kikhernepurkin liemi (esim. Go Green 290g)
1tl sitruunamehua
2dl mansikkatomusokeria

Kaada liemi kikhernepurkista kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää sitruunamehu ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto alkaa näyttää valkuaisvaahdolta

Lisää tomusokeri vähitellen vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista vielä viitisen minuuttia, kunnes vaahto on kiiltävää ja siihen muodostuu huippuja. Vaahdon tulee olla niin kiinteää, että se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Levitä uunipellille leivinpaperi ja öljyä sen pinta kevyesti. Lusikoi vaahto pursotuspussiin ja pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia ja muotoisia marenkeja.

Paista marenkeja 100 asteessa noin 1,5 tuntia. Jätä marengit tämän jälkeen vielä uuniin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi. Säilytä suljetussa rasiassa kuivassa ja viileässä.

Munattomat marengit. Kuva: Kim Öhman
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image