Haastattelin väitöskirjaani varten hevosavusteiseen johtajuusvalmennukseemme osallistunutta naista. Kysyin vaikuttavimmasta tapahtumasta. Hän kertoi. Samaan valmennukseen haastateltavani kanssa osallistui nainen, joka sairasti masennusta. Hän kaipasi huomiota muuta ryhmää enemmän. Naisen paha olo esti osallistumasta kaikkiin harjoitteisiin ja hän joutui lepäämään välillä. Haastateltavani oli ärtynyt naisen vaatimasta erityiskohtelusta ja huolissaan toteutuuko valmennus suunnitellusti laisinkaan.
Samanaikaisesti tällä kurssilla oli erityinen lahja. Saimme viettää aikaa laumassa, jossa oli vapaana 11 tammaa varsoineen. Keskityimme läsnäoloon, aistimisen herkkyyteen ja hienovaraiseen kieleen hevosten kanssa, kun yht’äkkiä masentunut nainen käpertyi itkuisena maahan. Muut kurssilaiset katselivat toisiaan hämmentyneinä, vaivautuneena ja vähän ärtyneinä, kun toinen meistä ohjaajista tarkasti, että kaikki on fyysisesti kunnossa. Haastateltava kertoi, että tilanne näytti lähinnä teeskentelyltä ja huomionhakuisuudelta.
Naisen lyyhistyessä maahan lauman johtava tamma nosti 30–40 metrin päässä päänsä ylös, ja hiljeni tarkkailemaan koko suuri olemus liikkumattomana tapahtumaa. Välittömästi sen jälkeen hän käveli rauhallisesti paikalle naisen luokse, painoi päänsä, hörisi hiljaa, asetti sieraimensa naisen kasvoille, hengitti yhdessä ja lopulta kosketteli hyvin hellästi turvallaan naisen koko kehoa. Rauhallisen tutkimisen jälkeen hän kääntyi, kokosi kauempana laiduntavat varsat mukaansa ja paimensi molemmat naisen luo. Tämän jälkeen koko loppupäivän tamma seurasi varsoineen naista. Rauhallisena, valppaana, turvallisena.
Systeeminen havainnointikyky on hevosilla kehittynyt erittäin korkealle. Pakoeläimenä hevosen kyky aistia toisen todellinen tunnetila on kehittynyt uskomattoman herkäksi. Hevosilla ei ole erillistä aivojen otsalohkoa, ja he eivät pysty erottelemaan tunteita ja toimintaa. Yksinkertaisesti he toimivat aina sen mukaan mitä tuntevat.
Haastateltavani sanoi: ”Tamma kykeni aistimaan naisen hädän. Tamma näki, että nainen kaipasi lohdutusta. Minä en. Olen aina uskonut olevani myötätuntoinen olento. Tämän tapahtuman jälkeen jouduin toteamaan kykeneväni myötätuntoon silloin, kun sitä kaipaava käyttäytyy minulle sopivalla tavalla. Minun myötätuntoni oli ehdollistunutta, hevosen ei.” Tilanteessa hevonen oli ensimmäinen, joka todella osoitti jakamattoman hyväksyntänsä ja myötätuntonsa naiselle silloin, kun me ihmiset vielä mietimme, mitä tehdä. Tamma mallinsi meille, miten järisyttävältä näyttää vuorovaikutuksessa systeemisen havainnoinnin, tunneyhteyden ja välittömän toiminnan saumaton suoruus.
Tamma osoitti suurinta mahdollista myötätuntoa tuomalla arvokkaimpansa eli lauman varsat naisen ympärille. Tamma muodosti naisesta ja varsoista oman sisäisen hoivaavan systeemin kokonaislauman sisälle, ja samalla esitti kaikki naiselle kaikki mahdolliset merkit omasta vaarattomuudestaan ja tarjoamastaan fyysisestä turvasta. Tamma toimi luonnollisen, elämän älykkyyden ohjaamalla tavalla samoin kuin villissä hevoslaumassa. Kun hevoslaumaan syntyy heikompi varsa, lauma tuo terveet varsat pienimmän ympärille tukemaan ja antamaan suurimman mahdollisen tuen ja avun heikommalle varsalle voimistua ja vahvistua elinvoimaiseksi osaksi laumaa.
Tiedetään, että ihminen tuntee helpoiten ja syvimmin myötätuntoa silloin, kun hän samaistuu siihen olentoon, joka kärsii. Jos toinen tuntuu tarpeeksi erilaiselta ja kaukaiselta suhteessa itseen, myötätunto ei aktivoidu. Tällöin meissä ei aktivoidu halu auttaa vaan pikemminkin ottaa etäisyyttä. Systeemiäly, eli kyky toimia älykkäästi elämän monikerroksellisuudessa, versoo meidän jaetusta yhteenkuuluvuudesta ja jakamattomasti riippuvuudesta suhteessa toisiimme ja elämään. Kun hevonen hyväksyi ihmisen osaksi laumaansa, yhteenkuuluvuus ja yhteys olivat hänelle itsestään selviä. Tamma oli kyselemättä valmis antamaan huolenpitonsa ja turvansa sitä tarvitsevalle – vaikkakaan se toinen ei osannut samaa kieltä, oli mekko päällä, eikä ollut lainkaan oikeanlaisen hevosen näköinen.
