Olen joutilaan ja luonnollisen vanhemmuuden vankka kannattaja. Joutilaisuuden motto “Jätä lapsi rauhaan” voi kuulostaa siltä, että lapsi jätetään heitteille. Joutilaisuudessa lapsen sijaan heitteille jätetään uskomuksia hyvästä vanhemmuudesta, kiirettä, stressiä, aikatauluja, ulkopuolisten asettamia paineita ja muiden mielipiteitä siitä, miten asioiden tulisi olla. Tämä vaatii rohkeutta ja usein elämäntapamuutosta kiireettömämpään arkeen. Sellaiseen arkeen, jossa on aikaa kuunnella itseään ja keskittyä elämänsä tärkeimpiin ihmissuhteisiin. Arkeen, jossa on rauhaa ja aikaa rakkaudelle.
Joutilaisuus on ennen kaikkea luottamusta siihen, että rauhassa hyvä tulee. Joutilas vanhempi ei opeta lastaan. Joutilas vanhempi oppii lapseltaan. Hän luottaa ja uskoo lapsen omaan viisauteen. Joutilaalla vanhemmalla ei ole kiire sanoittaa ja kertoa kaikkea lapselle. Hän odottaa, että lapsi kysyy. Hän haluaa lapsen elävän mahdollisimman pitkään taikamaailmassa. Hän on lapselleen läsnä, mutta usein hiljaa. Sanat ja määritelmät ovat aikuisten yhteisesti sovittua todellisuutta, ja lapsi ei vielä elä siinä todellisuudessa.
Kun lapsi näkee kastemadon, hän näkee värien sinfonian, eri muodot, limaisuuden tai kuivuuden, poimujen liikkeen, luontokappaleen rauhan, nerokkaan kiemurtelun ja käpertymisen. Hän näkee ihmeen. Aikuinen näkee madon.
Sanat typistävät ihmeet määritelmien vankilaan, joten käytä niitä harkiten.
Joutilas vanhempi ei kehitä lastaan, vaan itseään. Hänellä on aina ajatukset siinä, mitä hän omilla teoillaan ja sanoillaan viestittää lapselle maailmasta. Hän keskittyy omaan onnellisuuteensa, koska haluaa, että lapsikin aina keskittyisi omaan onnellisuuteensa. Hän osaa pyytää mitä haluaa ja asettaa rajoja, sillä nämä taidot hän haluaa lapsellekin. Hän ei ruikuta ja valita, koska ei halua lapsensa ruikuttavan. Hän haluaa lapsesta kasvavan aikuisen, joka ei mene rikki vastoinkäymisistä, pettymyksistä ja suruista. Lapsen tulee oppia olemaan kaikkien tunteidensa kanssa, siksi joutilas vanhempi antaa lapsensa rauhassa kokea kaikkea.
Maailma ei kaadu, jos lapsi tuntee nälkää, kylmyyttä tai väsymystä. Hänen tietään ei pidä siloitella, eikä hänen voimaansa viedä huolehtimalla alituisesti hänen kaikista tarpeistaan. Lapsen pitää oppia tunnistamaan mitä milloinkin tarvitsee ja hänellä pitää olla rohkeutta pyytää sitä. Lapsesta ei tule kasvattaa aikuista, joka on aina muiden avusta riippuvainen.
Älä keskity kivun poistamiseen, kasvata kivun sietokykyä.
Joutilas vanhempi haluaa kaikissa tilanteissa säilyttää lapsen oman voiman, siksi lapsen palveleminen ja lapsen puolesta tekeminen ei tulisi hänen mieleensäkään. Kokemus on ainoa opettaja. Hän haluaa lapsensa oleva sitkeä ja uskovan omiin kykyihinsä. Hänellä on kärsivällisyyttä odottaa, kun lapsi harjoittelee elämää. Joutilas vanhempi ei pelkää epäonnistumisia. Kaikki kokemukset ovat tervetulleita.
Joutilas vanhempi on äärimmäisen kiinnostunut lapsestaan, koska on äärimmäisen kiinnostunut myös itsestään. Hän ymmärtää itseään, joten ymmärtää myös lastaan. Hän hyväksyy itsensä, joten hän hyväksyy myös lapsensa eikä yritä tehdä tästä jotain muuta kuin on, koska ei itsekään suostuisi enää elämään roolien takana. Aitous ja merkityksellinen elämä ovat tärkeintä, siksi joutilas laittaa lapsensa tekemään kotitöitä ja pyytää lasta auttamaan kaikessa missä voi, sillä lapsen pitää tuntea, että hänestä on hyötyä ja hän on tärkeä osa perhettä.
Kaikessa on oltava tasapaino, myös joutilaisuudessa.
Vaikka tarkoitus on rohkaista ja säilyttää lapsen voima, joutilas vanhempi on myös hyvin empaattinen ja herkkä, rakastava ja ymmärtäväinen. Hän ymmärtää vaihtelevan tasapainon henkisen ja fyysisen välillä. Hän ei ajattele lastaan pelkästään voiman ja rohkeuden kautta, vaan näkee myös toisen ääripään, sillä meissä kaikissa on kaikkea ja kaikki on hyväksyttyä, myös heikkoudet.
Nuorin poikani, jonka joutilaasta kasvattamisesta kirjoitin myös täällä, on hyvin itseriittoinen ja rohkea. Rohkeasta pojastani löytyy suurta herkkyyttä. Hän on henkisesti vahva mutta fyysisesti varovainen. Hän pelkää satuttavansa itseään ja ei ole 6-vuotiaana vielä kertaakaan edes kolhinut polviaan verille.
Hänen hieno uusi pyöränsä on odottanut rauhassa pihalla jo kaksi vuotta. Tasaisin väliajoin olen kysynyt haluaako hän kokeilla ajaa sillä. Ei ole halunnut enkä ole pakottanut. Joutilas ei väkisin tee mitään, mihin lapsi ei ole valmis. Olen odottanut vihjettä. Tänä keväänä, kun olen muiden mielipiteistä välittämättä pyöräillyt 6-vuotias pyöräni takana, huomasin, että poikani itse ymmärsi olevansa jo liian iso pyörän taakse. Kauniina kevätpäivänä ilmoitin, että hän ei mene tarhaan, vaan tänään olisi se päivä, jolloin hän oppisi pyöräilemään. Poika nousi pyörän päälle ja lähti ajamaan. Se oli siinä. Hän oli valmis.
Tämä on joutilaisuutta. Tämä on helppoa elämää. Joutilaisuus on lapsen vahvuuksien sekä epävarmuuksien kunnioitusta. Se on sallimista, ei pakottamista, välillä pakottamista eikä sallimista. Se on jatkuvaa tasapainoittelua. Se on herkkänä oloa, jotta intuitiolla tietää, koska on hyvä tönäistä hieman ja olla sitkeä, ja koska on hyvä antaa olla. Hiljaa hyvä tulee.
Ei ole kiire.
**********
Lue lisää joutilaisuudesta:
Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat
Tara Lange: Äitipeli
