Teinityttönä sain uuden koivuisen klaffipiirongin, kun muutimme uuteen kotiin ja sain oman huoneen. Tuo piironki on kulkenut aina matkassani, välillä tosin ollut sijoituksessa vanhemmillani. Jostain syystä se ei koskaan ole oikein paikkaansa meillä löytänyt. Välillä se on ollut vaatehuoneessa ja välillä jossain nurkassa. Kuitenkaan en ole siitä halunnut luopua, enkä oikein edes tiedä miksi, vaikka se ei mikään lempihuonekalu olekkaan. Ehkä siihen liittyy ne muistot nuoruusvuosilta ja se on ainoa huonekalu, joka minulla niiltä ajoilta on. Viimeisimpänä ongelmana on ollut piirongin väri, se kun ei oikein sovi minkään kanssa yhteen, kun mitään muuta koivunväristä meiltä ei juurikaan löydy. Koska piirongista luopuminen ei ollut vaihtoehto, niin päätimme antaa sille uuden elämän maalaamalla sen!
Hätäinen kun olen, kaiken pitäisi olla valmista mahdollisimman nopeasti. Kaikenlaiset hiomiset ja pohjatyöt ovat minulle kauhistus, eihän niillä vielä saa mitään näkyvää aikaiseksi. Kuin ihmeen kaupalla törmäsin pohjoisessa eräässä sisustusliikkeessä kalkkimaaliin. Myyjä kertoi sen helppoudesta ja monista käyttötarkoituksista. Tässähän se olisi minun mahdollisuuteni!
No, ihan niin nopeaan ei Keltaisessa talossa päätöksiä kuitenkaan tehdä, koska isäntä vaatii pitkän ajan sopeutua ajatukseen. Lopulta tuo harkinta-aika päättyi ja harkinnan tuloksena päätimme kalkkimaalia kokeilla. Piirongin pinta oli hyvässä kunnossa ja lakka moitteeton, joten pintaa ei tarvinnut käsitellä mitenkään. Kostealla pyyhkiminen ja kuivaus riittivät.
Kalkkimaali levittyi hyvin ja oli miellyttävä käyttää sisätiloissa, koska siinä ei ollut mitään hajua. Ensimmäinen kerros näytti hyvältä, mutta kuivuttuaan vaati kyllä lisää maalia. Kerrokset kuivuivat nopeasti ja loppujen lopuksi piironki maalattiin neljä kertaa. Väri peitti hyvin ja vuorokauden jälkeen levitimme pintaan vielä vahakerroksen, joka teki pinnasta sileämmän ja helpommin puhdistettavan.
Piironki näytti oikein hyvältä ja uusilla vetimillä kokonaisuus vielä viimeisteltiin. Maalia jäi vielä sen verran, että talon varastoista löytynyt pieni koivutuolikin sai uuden pinnan. Nyt ne sulautuvat huoneeseen paljon paremmin ja ovat kuin uusia. Nyt on piironki saanut arvoisensa paikan, eikä sitä tarvitse enää piilotella. Saattaahan olla, että tulevat sukupolvet vielä ihmettelevät, että miksi ihmeessä lipasto on maalilla pilattu ja rapsivat alkuperäisen esiin. Nyt se kuitenkin palvelee meitä näin ja joskus ehkä saa taas uuden mahdollisuuden uusissa käsissä.
Kuvat: Emilia Perälampi
