Maija Sariola: “Koskaan ei voi sanoa liikaa ‘rakastan sinua'”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Suositun Club For Five a cappella -lauluyhtyeen Maija Sariola kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen. Maija laulaa myös ylläolevalla musiikkivideolla Äitien äidit (Albumilta Ennen tätä hetkeä, julk.2015)

MAIJA_SOLO

ÄITIYS – Minusta tuli kahdeksan vuotta sitten äiti. Elenan syntymän jälkeen tuntui maailman luonnollisimmalta olla äiti, ihan kuin Elena olisi aina ollut meillä. Nyt olen myös pienen kolmivuotiaan pojan, Samuelin äiti. Tärkein roolini on olla äiti, muut asiat ovat alisteisia sille.

RAKKAUS – Mutta suurin on rakkaus. Rakkaus määrittelee ihmistä monella tavalla. Sen saaminen ja antaminen määrittää paljon sitä, miten koemme itsemme, millaisia olemme ihmisinä. Rakkaus antaa siivet. Koskaan ei voi sanoa liikaa “rakastan sinua”.

MUSIIKKI – Rakastan hyvän musiikin kuuntelemista. Inspiroidun ja tahdon parantaa koko maailman. Parasta laulamisessa on, kun pääsee kiinni kunnon Flow-tilaan, on kuin olisi toisessa todellisuudessa. Silloin moni asia loksahtaa kohdalleen, kontrolli omaan tekemiseen vähenee ja luonto ottaa ikäänkuin vallan, silloin olen todella rehellinen ja oma itseni laulajana.

IHMISYYS – Ihmisyys muodostuu rakkaudesta, empatiasta, toisten välittämisestä.

ELÄMÄN TARKOITUS – Olla osa ketjua. Toivon että jätän omaan ketjuuni iloa, että olen pystynyt jollakin tavalla luomaan muille hyvää oloa.

Ilo pitää meidät elossa. Iloa pitäisi vaalia, pitää siitä kiinni! Ilo on valo surussa, ilo on toivo.

ILO – Ilo pitää meidät elossa. Iloa pitäisi vaalia, pitää siitä kiinni! Ilo on valo surussa, ilo on toivo.

KIIRE – Kännykät ja muut mobiililaitteet ovat tehneet minut kiireisemmäksi kuin oikeasti olenkaan. Aina pitäisi olla tavoitettavissa, tai ainakin tuntuu siltä. Kun töissä on kiire, kotona on vaikea rauhoittua, tässä haluaisin kehittyä.

SIELU – Se kuka minä oikeasti olen. Nykypäivänä ihminen helposti hukkaa itsensä kaikkeen tohinaan. Ulkoinen hässäkkä hämää!

YSTÄVYYS – Parasta hyvässä ystävässä on se, että vaikka ei nähdä pitkään aikaan, se ei haittaa. Kun tavataan, jatketaan siitä mihin jäätiin viimeksi!

KOTI – Oma pesä minne voi käpertyä turvaan.


Lukuvinkki: Lue sivuston juttu bändistä vuodelta 2010, jolloin huikea Brothers In Arms -tulkinta oli julkaistu albumilla.

Nämä äänet pysäyttivät Suomen (11/20110)

Kuunteluvinkki: Tutustu Hidasta elämää -Spotifylistaan täällä.


Lue Kaiken takana on ihminen -sarjan jutut täältä

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image