Polarisoituminen tarkoittaa ihmissuhdekielessä sitä, että kahden henkilön käyttäytyminen tai tunnemaailman kokemus etääntyy toisistaan jopa täysin vastakohtaiseksi. Joskus tämä on reagointia toisen käyttäytymiseen, joskus taas sisäsyntyistä omasta menneisyydestä syntynyttä tapaa toimia suhteessa toiseen, jopa suhteesta toiseen.
Parisuhdekriiseissä on usein vallalla henkilöiden välillä jonkinlainen polarisaatio. Tapa nähdä toisin vastaukset siihen, minkä pitäisi muuttua, jotta suhde voisi voida paremmin. Pahimmillaan henkilöt ovat poteroituneet omiin vastakkaisiin luoliinsa, josta on vain kapea rajattu näköyhteys toisen henkilön yhtä rajatulle luola-aukolle. Kumpikaan ei hievahda, kumpikin näkee vai oman maisemansa. Valtataistelu polkee alleen rakkauden mahdollisuuden.
Mielenkiintoinen kysymys on: Milloin tiedämme, onko suhteellamme yhä jatkoedellytyksiä?
Kysyn usein asiakkailtani, mihin he kaipaavat parisuhdetta tai mitä he odottavat nykyiseltä parisuhteeltaan? Kysymys on tärkeä oman itsetuntemuksen kannalta, mutta sillä on merkitystä myös sille millaista kumppania kaipaamme? Mitä haluan, kun toivon rakkaussuhdetta? Voidakseen olla läheinen toiselle, pitää ensin olla läheinen itselleen. Tietää asiat joista pitää ja joista ei pidä. Näistä lähtökohdista on vakaampaa lähteä eteenpäin tutustumaan mahdolliseen uuteen kumppaniin. Tai päivittämään suhdetta nykyiseen puolisoon, kohtaamaan onko yhteiselle tulevaisuudelle jatkoedellytyksiä.
Kaikki ihmiset eivät kaipaa sielunkumppanuutta tai vahvaa henkistä yhteyttä voidakseen hyvin parisuhteessa, mutta jos tällaista suhdetta kaipaa, tulisi mielestäni olla uskollinen itselleen. Uskollisuutta taas voidaan kutsua oman intuitionsa kuuntelemiseksi ja kunnioittamiseksi. Se ei ole aina helppoa, koska pelko voi vaimentaa intuition äänen.
Minua viehättää lause: Parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi. (Kumpula, Malinen, Unelma paremmasta parisuhteesta, navigointiopas aikuissuhteeseen, Väestöliitto). Jokaisessa meissä on myös henkinen puoli, yhteyttä siihen voi pitää avoimena harjoittamalla myötätuntoa, kuten Dalai Lama on sanonut. Myös rakkaussuhdetta omaa ainutlaatuista elämäänsä kohtaan kannattaa kehittää. Se vahvistaa myös parisuhdetta. Jos suhdetta ei ole tai se jostain syystä päättyy, on hyvä muistaa, että rakkauden kokemiseen riittää jo yksi ihminen. Kukaan voi ottaa sinulta rakkautta pois.
Mistä siis tiedät onko rakkaussuhteellasi jatkoedellytyksiä, kun tunnet, että kaikki tiet alkavat olla tukossa? Et mistään tietystä asiasta. Olen tavannut lähtöä kymmenen vuotta empineitä ihmisiä ja heitä jotka pohtivat uuden suhteen alkumetreillä sitoutumiskykyään. Epävarmuus on elämän korttipakan varmin kortti. Kuten Tove Jansson on viisaasti sanonut “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Oikeita tai vääriä päätöksiä ei ole, on vain päätöksiä, jotka vievät eri suuntiin. Tälle ajatukselle antautuminen voi vahvistaa päätöstäsi jo paljon.
Jos pohdit lähteäkö vai jäädä, voi seuraavista kysymyksistä kuitenkin olla apua päätöstä tehdessä. Jos pystyt keskustelemaan näistä yhdessä kumppanisi kanssa, voi se jo auttaa teitä lähestymään toisianne, oli päätös sitten yhdessä jatkaminen tai eroaminen.
Miltä minusta tuntuu olla minä hänen seurassaan?
Mitä minä tunnen häntä kohtaan?
Mitkä asiat pitävät meitä yhdessä?
Mitä menetän/saan mahdolliseen eron päädyttäessä?
Puhuminen ei ole ainoa tie toisen luo. Joskus tarvitaan itsensä avaamista keinoin, johon sanat eivät yllä. Jotta kahden ihmisen liittyminen toisiinsa voisi toimia, tulee molempien olla auki elämälle ja itselle. Keskustelu ei aina riitä tarpeeksi vahvan sillan rakentamiseksi, tarvitaan muunlaista läsnäoloa, antautumista. Mahdollisuutta antaa hengen kulkea ja mielen johdattaa.
