Olen uuden elämänvaiheen edessä.
Kesän viimeisinä lämpiminä päivinä, auringon paistaessa matalalta ja kirkkaasti kuivaan heinikkoon, makaan katsellen lukemattomia sudenkorentoja. Ne leikkivät ilmassa, vaihtavat yhtäkkiä suuntaa, syöksähtelevät ja laskeutuvat välillä jalalleni, sormelleni tai vatsalleni. Olen riemuissani: tuntuu mahtavalta, että nämä kepeät, kauniit ja erikoisennäköiset pikku olennot haluavat jakaa tätä olemassaolon hetkeä kanssani. Tarkastan asian: sudenkorennon merkitys toteemieläimenä eli viestintuojana on muutos, keveys ja itsensä ja elämän näkeminen uudessa valossa.
Uskoo viestintuojiin tai ei, koen, että se, mihin tietoisesti kiinnittää katseensa muuttuu merkityksekkääksi. Kvanttifysiikka todentaa, että tietoisuutemme vaikuttaa todellisuuden järjestäytymiseen. Omassa elämässäni huomaan, että se, mihin ajatukseni ja olemiseni on tietoisesti tai tiedostamattani kohdistunut tai kiinnittynyt, määrittää kokemukseni. Mitä rennommin antaudun ajatukseen, että hommelit kyllä järjestyvät, sitä maagisemmin asiat yleensä tuntuvat loksahtavan paikoilleen.
Olen pitkään tarkastellut, miten elämäni asioissa toteutuu se, mitä pohjimmiltaan haluan. Uskallanko tehdä valintoja sen mukaan, mihin sydämeni kutsuu? Sen mukaan, mikä intuition kautta ja emootiotta tuntuu oikealta, innostavalta ja sydäntä liekittävältä. Usein myös pelottavalta ja järkiseikkoja ajatellen joskus lähes mahdottomalta.
Olen ajautunut pitkäksi aikaa pohtimismyllyn painekattilaan. Silloin mikään ei oikein ole selkeää, ja kaikki miljoona mielessäni pyörivää isompaa ja pienempää seikkaa ajautuu sotkuun keskenään. Vaikka tiedän, ettei ajatteleminen ratkaise mitään, en aina pysty olemaan vatvomatta asioita. Ja vatvomiseni lisää vatvottavan määrää. Joudun etäämmälle siitä, mitä sydämeni nyt oikein sanookaan. Silloin tietoisuuteni tuntuu rajoittuvan, pienentyvän ja keskittyvän siihen, mikä minua estää. Harvoja ovat silloin ne hetket, kun muistan olevani keskellä jonkinlaista olennaista muutosprosessia.
Miten tästä painekattilasta sitten lasketaan höyry pihalle ja palaudutaan sydämen rauhaan? Miten sydämen mukaan toimitaan?
Antautumalla ja luottamalla. Ne ovat oikeastaan sama asia. Eivät välttämättä tekoja, vaan tietoisuuden tila. Kutsun sitä rakkauden tilaksi. Tässä tilassa minulla ei ole tarvetta tietää, mistä seuraavaksi tulee fyrkkaa tai kuinka parisuhteeni jatkuu, tai on jatkumatta. Ei ole tarvetta nähdä kristallipallosta, miten elämän matka kulkee, vaan oikeastaan on vain halu hypätä seikkailun ykkösvaunuun. Silloin uskaltaudun ja inspiroidun toimimaan toisin kuin aiemmin ja koen itseäni ja elämää uudella tavalla.
Olennaisin oivallukseni luottamuksen ja antautumisen suhteen lienee, että mitä enemmän nautin olostani (joka on seurausta itseni hyväksymisestä), sitä luottavaisempi on oloni. Ja sitä ihmeellisemmin todellisuuteni järjestäytyy. Saan siis olla vaan! Ja saan valita, millaisessa tietoisuudessa olen. Suurin kysymys luottamuksen suhteen siis on, mitä sallin itselleni. Suonko itselleni luottamuksen kepeyttä ja taianomaisuutta?
Pysähdyn välillä tarkastelemaan, keskitänkö huomioni huolehtimiseen vai luottamuksen vahvistamiseen. Millaisia ajatuksia poimin mieleni poimuista? Kauhuskenaarioita vaiko ilon tunteita tuovia visioita? Vaalinko itseäni tehden sellaista, mikä lisää hyvinvointiani ja kohottaa energiaani juuri nyt? Suonko itselleni rauhaa ja luottavaisuutta kysymystenkin keskellä? Tämä ei tarkoita, etten kohtaisi kiperiä asioita. Se tarkoittaa, että saan kohdata asioita leppoisammin. (En todellakaan aina pysty tähän. Mutta luottamuksen tilan kadottaminenkin voi olla merkityksellistä.)
Tunnustelen sudenkorennon jalan kosketusta omani päällä. Hissukseen kykenen päästämään irti halustani ratkaista tai hallita asioita. Pakkomielteinen pohtiminen laantuu. Huomaan luopuvani joistakin pitkään ylläpitämistäni odotuksista sen suhteen, mitä elämässäni mielestäni pitäisi tapahtua. Haavani ja dilemmani mahtuvat luottamukseni, ydinolemukseni, laajenevan tietoisuuteni, rakkaustilani sisään. Ne suorastaan kuuluvat sinne. Ei olekaan tarvetta selvittää mitään, vapauttaa mitään, ei ymmärtää, eikä ratkaista mitään.
Kuka tietää, mitä elämä tuo. Luottamus kysyy itsensä hyväksymistä ja lempeyttä itseä kohtaan. Se pyytää kellumaan elämän päällä. Voinko avautua sille, että itse olemassaolo pitää minusta huolen?
