7 syytä luopua turhasta kontrollista

Kontrolli on nykypäivän yksi suurista vitsauksista ja tehokkaasti unelmaelämää estävistä mielen jipoista. Tässä seitsemän syytä, miksi kannattaa harkita kontrollin vähentämistä.

1. Tulevaisuus ei ole menneisyyden toistoa

Tulevaisuus on kontrolloivan mielen lempiaihe: Se tietää, miten tulevaisuus tulee menemään ja kehottaa elämään sen mukaan! Mutta: Se, mitä arvioimme tällä hetkellä tulevaisuudesta, perustuu siihen, mitä meille tai muille on tapahtunut aiemmin. Jokin pelko tai uskomus on saattanut syntyä monta sukupolvea aiemmin, tai olemme itse kokeneet tapahtumat tai lukeneet uutisista. Pidämme sitä totuutena maailmasta nyt ja tulevaisuudessa, koska se on tapamme nähdä maailma, se on tapamme olla maailmassa.

Silti nykyhetki avautuu aina uudelleen täysin puhtaana ja täynnä uusia mahdollisuuksia. Jokainen hetki tuo maailman eteemme uutena. Sitä ei voi pakottaa vanhaan. Se tulee, ja on sellainen kuin on, ei sellainen kuin eilen (mikä loisi turvallisuutta, koska se on tuttua).

2. Asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat

Kun esitämme toiveita tulevaisuudesta, meidän on oltava valmiita päästämää irti niistä mahdollisista toteutumistavoista, joita rationaalinen mielemme osaa menneisyyden perusteella kuvitella.

Voi olla, että asiat näyttävät menevän ihan väärään suuntaan, mutta ne menevät aina juuri oikein. Asiat tekevät pienen tai ison mutkan, ja ilman mutkia et päätyisi sinne minne päädyt. Jos haluaa toteuttaa unelmiaan, on uskallettava heittäytyä elämän leikkiin. Kontrolloiva mieli haluaisi päättää miten ja missä järjestyksessä asiat tapahtuvat, ja samalla se estää elämää tapahtumasta. Jos mietit elämääsi taaksepäin – millaisia hullutuksia elämän on täytynyt tietämättäsi keksiä, että asiat ovat tapahtuneet. Esimerkiksi sinun syntymäsi? Lasten syntymä? Ja moni, moni muu asia.

3. Kontrolloiva mieli johtaa harhaan

Nykyaikana pidetään rationaalista mieltä kovimpana kunkkuna tai isäntänä ikinä! Se on äijien äijä! Se tietää kaikesta kaiken. Vai tietääkö? Kertooko se elämäntehtäväsi? Kertooko se, mikä tekee sinulle oikeasti, sisimmässäsi hyvää? Kohtaako se toisen ihmisen lämpimästi? Antaako se sinulle intuitiivista tietoa?

Kontrolloiva mieli vie sinua sinne, mihin se haluaa (turvallisuuden nimissä) viedä, ei sinne, mihin sinun kuuluisi mennä. Se pyörittää sinua mielellään viikosta ja vuodesta toiseen samaa ympyrää pelastusliivit päällä ja perustelee taukoamatta, miksi se on paras seikkailu, mitä elämä voi tarjota.

insta14

4. Elämä on ihmeellistä (anna sen tapahtua)

Elämä on todella mielenkiintoista, kun alkaa tutkailla sitä turistin kiinnostuksella. Muistatko sen ensimmäisen päivän etelänlomalta, kun kaikki aistit ihmettelivät kasvillisuutta, rakennuksia, kulttuuria, tuoksuja, lämpöä… Miltä se hetki tuntui, kun koko loma oli edessä ja kaikki niin ihmeellistä? Sellaista on myös elämä. Jokainen hetki on kovin ihmeellinen, jos ei yritä vain pysyä koko elämäänsä aikataulussa ja juosta tekemättömien asioiden perässä. Elämä ei ole aikataulujen kontrollointia varten, tiedätkö: elämä on elämän kokemista varten. Anna elämän tapahtua – älä juokse laput silmillä kuin ravihevonen vedonlyöjien piiskaamana.

5. Totuutta ei ole

Päästä irti ajatuksesta, että sinulla on hallussasi jokin kaiken kattava totuus. Näemme maailman sellaisena kuin itse olemme. Totuuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiä. Jos olet jotain mieltä, se on yhtä totta kuin se, mitä mieltä joku muu on (hänen totuudestaan käsin). Voimme nähdä osia, muttemme koko kokonaisuutta. Osa ei kuitenkaan ole koko totuus. Olemme paljon mieltä asioista, ja haluamme ottaa kantaa, perustella ja saada muut näkemään samoin. Päästä irti siitä, mitä mieltä olet. Ole vain. Ja anna muidenkin olla. Olkaa yhdessä!

6. Kaikki muuttuu kuitenkin – halusitpa tai et

Kehomme on eloonjäämisen nimissä kehittynyt tasapainottamaan elintoimintoja koko ajan. Kun tasapaino järkkyy, kehossa tulee epämiellyttävä tunne (esim. kylmä/kuuma/nälkä). Aivomme ovat kehittyneet ensisijaisesti pitämään meidät hengissä, siksi myös ajatus pyrkii löytämään staattisia, tasapainoisia tiloja. Siksi moni kokee kontrollin turvallisena – henki ei tunnu olevan uhattuna.

Epämiellyttävä ristiriita tulee kuitenkin vastaan, sillä ympärillä oleva maailma kuitenkin muuttuu koko ajan, kaikki on muutoksessa. Asioita alkaa ja asioita loppuu… asioita alkaa ja asioita loppuu. Sitä ei voi kontrolloida. Voit ajatella elämän virtana, jossa voit liikkua vähän oikealle, vähän vasemmalle, olla mahallaan tai kellua selällään, mutta jos pyrit uimaan vastavirtaan, elämästä tulee raskasta ja tuskaista.

INSTA13_edited-1

7. Pelko ja hyvä olo eivät mahdu samaan päähän

Kontrolli on pelon tuotos. Kun pelkää, ryhtyy kontrolloimaan. Jos pelkää, ettei selviä aikatauluista, alkaa kontrolloida niitä. Jos pelkää tulevaa, alkaa kontrolloida tulevaa. Jos pelkää esiintymistä, alkaa kontrolloida tilanteita siten, ettei joudu esiintymään. Pelko lisää pelkoa ja kontrolli kontrollia. Kontrolloiva mieli alkaa vähitellen muuttua tavaksi elää ja olla. Ja nykymaailmassa kontrolloitavaa on TODELLA PALJON, siinä kyllä ihan väsyy!

Kun pelkokeskuksemme aivoissa törisee koko ajan täpöillä, aivojen mielihyväkeskus eivätkä hyvän olon hormonit saa otetta meistä, eikä elämä tunnu nautittavalta.

Kontrolli poistaa elämästä värit, saa meidät kireiksi, kiukkuisiksi ja lopulta katkeriksi, kun emme tehneet sitä, mitä halusimme, vaan kuljimme pelastusliivit päällä kuivalla maalla ja villeintä, mitä uskalsimme, oli ylittää sateen jälkeinen vesilätäkkö.


Tämän tekstin löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjasta.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image