10 tapaa nauttia ajasta lasten kanssa

Se on sekaista, kaoottista ja uuvuttavaa. Siihen kuuluu itkunsekaista naurua, kun keskustelette siitä, miksi kenkien pitää olla samaa paria. Siihen kuuluvat pissan tahrimat patjat ja nukkuminen potkiva jalkapari kasvojen vieressä. Siihen kuuluvat pyynnöt katsoa Pikku Kakkosta ja Frozenia joka päivä, uudestaan ja uudestaan. Ja sitten vielä uudestaan. Siihen kuuluvat pöydälle kaatunut maito ja auton jalkatilaan, sohvaan ja laukun pikkutaskuun takertuneet sokerimurot. Siihen kuuluu rakkaus sekoitettuna kaikenkattavaan stressiin, joka päivä ja joka yö, ilman taukoa. Se täyttää sydämesi ja mielesi, uuvuttaa vartalosi ja kasvattaa sinua tavalla, jota et olisi voinut etukäteen kuvitellakaan.

Se on vanhemmuutta.

Se on aikaa, jolloin kotona on pieniä lapsia. Pieniä, ja ei niin pieniä lapsia, jotka tarvitsevat meitä, jotka rakastavat meitä ja joita me rakastamme päästä varpaisiin. Sanotaan, että ”lapset ovat pieniä vain lyhyen ajan”, ”ne kasvavat ja muuttavat kotoa pois silmän räpäyksessä”, ”nauttikaa lapsistanne vielä kun voitte”. Ja siihen vastaamme, että tiedetään, kaikki sanovat niin. Mutta päivät hurahtavat ohitse, ja lapset ovat yhtäkkiä paljon vanhempia.

Tässä kymmenen erilaista tapaa nauttia ajasta lasten kanssa.

  1. Piirrä kämmenesi muoto paperille. Piirrä tämän jälkeen lapsesi kämmenen muoto omasi sisälle. Katsokaa yhdessä kuinka suuri ero kämmentenne koolla on ja kerro lapsellesi, että jonakin päivänä hänen kämmenensä on yhtä suuri kuin sinun on nyt. Mutta nyt se on vielä pieni ja se tarkoittaa sitä, että hän kasvaa, ja se on mukavaa. Menkää sitten kävelylle ja pidä lastasi kädestä kiinni, kunnes hän itse päästää irti.
  2. Pitäkää tuijotuskilpailu. Sääntönä on, että täytyy pitää vakava naama eikä saa nauraa ääneen ollenkaan. Ilmeile lapsellesi kunnes hän ei voi olla nauramatta. Opeta hänelle peilin edessä naamanvääntelytaitoja.
  3. Laita musiikkia soimaan ja pyydä lastasi opettamaan sinulle tanssikuvioita. Anna lapsesi olla asiantuntija ja kopio kaikki mitä hän tekee. Kehu häntä hienoista tanssikuvioista ja kun lapsi ei enää keksi omia kuvioita, opeta hänelle joku oma tanssisi.
  4. Haastattele lastasi. Laita videokamera päälle, pyydä lastasi istumaan tuolille ja kysy häneltä maailmasta. Kysy häneltä vaikka mitä presidentti tekee ja miksi ihmiset leijuvat avaruudessa. Jos lapsesi on vanhempi, kysy häneltä mihin paikkaan hän haluaisi matkustaa ja mihin ei. Kysy häneltä kysymyksiä hänestä itsestään.
  5. Anna lapsesi valita sinulle vaatteet ja omat vaatteensa. Hän voi valita naamiaisasun ja eriparikengät, mitä vain. Vie sitten lapsesi ulos vaikka syömään. Jos ihmiset kysyvät vaatteistanne, vastaa että lapsesi valitsi asunne ja kehu hänen valintojaan. Osoita, että olet lapsestasi ylpeä.
  6. Sanokaa toisillenne ”Minä rakastan sinua” eri eläinten kielellä. Pidä lastasi lähellä ja kysy häneltä miten lehmä, sika, lammas, käärme jne. sanoo ”Minä rakastan sinua”.
  7. Sano kyllä johonkin pyyntöön, johon yleensä vastaat aina ei. Jos lapsesi haluaa lennättää leijaa, mutta sinä yleensä et, sano silti kyllä. Jos hän haluaa syödä pelkkää makaronia voilla, sano kyllä. Vain tänään, sano kyllä.
  8. Kerro lapsellesi, mitä kaikkea hänessä rakastat. Vahvista häntä kertomalla, mitä hänen persoonassaan rakastat ja mitä hänen tekemisessään rakastat. Anna hänen punastua ja tuntea olonsa hyväksi. Hän ei tule aina välittämään mielipiteistäsi, mutta nyt hän välittää niistä paljon.
  9. Tutustuta lapsesi johonkin hänelle ”vanhanaikaiseen” asiaan. Näytä hänelle vaikka vanhaa videokasettia ja kerro miten sitä käytettiin. Kerro hänelle, millaista oli silloin kun sinä olit lapsi. Lapsesi saa pienen historian oppituokion ja sinä saat muistutuksen siitä, kuinka pienen hetken lapsesi on vasta ollut maailmassa.
  10. Laita puhelimesi piiloon koko päiväksi. Teidän ei tarvitse tehdä mitään erikoista, sinä vain vastaat lapsellesi ilman viivytystä, jos hän kysyy tai pyytää sinulta jotain. Osoita lapsellesi, että hän tulee tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja että sinä ymmärrät sen. Osoita hänelle, että sinä olet läsnä ja hänen kanssaan. Halaa lastasi ennen kuin vastaat hänen kysymykseensä tai pyyntöönsä.

Lähde: Sanctification and Spitup

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image