Idästä länteen, terveydeksi

DENIS

Aasiasta saapuva perinteinen terveysajattelu on kiehtonut mieliämme jo vuosikymmeniä. Kiinan ja Intian taloudellisten ja kulttuurillisen vaikutusten ohella myös vanhat lääketieteen haarat ovat löytäneet täältä oman paikkansa. Ihastelemme helposti niiden ykseydestä kumpuavaa ihmiskuvaa, jossa terveys käsitetään kokonaisvaltaisesti ja sitä vaalitaan elämäntaitona. Täällä olemme usein tottuneet ajattelemaan terveyttä jokseenkin mekaanisesti: silloin kun jokin osa on rikki, tulisi se poistaa tai vaihtaa uuteen. Kehomme toimintaa katsotaan monesti selkeästi rajattujen ja konkreettisesti määriteltävien osien kautta. Jokaista elinjärjestelmää ymmärretään tarkasti, mutta erillisenä muusta ympäristöstään.

Idästä tulevassa terveysajattelussa, niin kiinalaisessa kuin ayurvedisessä lääketieteessä elämää ja ihmisen kehon toimintaa katsotaan dynaamisena, jatkuvasti muuttuvien vuorovaikutussuhteiden verkostona, joka on aina suhteessa laajempaan kontekstiin. Puuttuminen yhteen elinjärjestelmään aiheuttaa laajan kirjon vaikutuksia muualla kehossa. Mikään psyyken tai kehon aspekti ei ole tällöin riippumaton muusta. Kaiken taustalla on filosofinen ajattelu, jossa sairautta ymmärretään terveyden kautta ja paraneminen tapahtuu terveyttä edistämällä. Lääketiede toimii osaltaan myös ennaltaehkäisevässä mielessä.

Nämä ikiaikaiset lääketieteen haarat näyttäytyvät meille myös ajan ilmiöiden mukaisesti. Kova kaupallisuus ja yksiulotteisempi tapa soveltaa niitä on nähtävissä niin länsimaissa kuin Aasiassakin. Lontoon Sohossa voi törmätä kiinalaisen lääketieteen liikkeiden ikkunoissa ihmeparantaviin rohtoihin, jotka tarjoavat helpotuksen vaivaan kuin vaivaan ja joita myydään kelle vain välittämättä siitä, kelle ne oikeasti sopivat. Intian Keralassa, ayurvedan syntysijoilla, hoitolaitoksissa vannotaan alkuperäisyyden nimiin ja samalla kuitenkin ihmisiä hoidetaan monesti kuin tehtaan liukuhihnalla, kiinnittämättä erityisesti huomiota heidän todellisiin tarpeisiinsa.

Laozi matkalla länteen?
Laozi matkalla länteen?

Suomeenkin on ilmaantunut monenlaista terveydenharjoittajaa ja terapeuttia. Toiset pyrkivät tekemään nopeasti tulosta ja toiset ovat omaksuneet suuntauksensa filosofisia ajatuksia. Parhaimmillaan he osaavat soveltaa vanhaa viisautta myös tässä paikassa ja ajassa. Ihmisten kosketuspinta erilaisiin hoitoihin on yleistynyt, eikä valinnanvarasta ole enää puutetta. Perinteiset itämaiset opit elävät omaa elämäänsä täällä. Ne soveltuvat yksilökeskeisempään kulttuuriimme luontevasti, vaikka ovatkin saaneetkin ripauksen lisää älyllistä kääntelyä ja analyyttista tulkintaa ympärilleen. Niiden rikkaus onkin osin juuri siinä, miten kokonaisvaltaisuus auttaa palvelemaan ihmistä nimenomaan yksilöllisellä tasolla ja siinä, miten harmonia monessa suhteessa nähdään terveyden juurena. Opit muistuttavat meitä katselemaan terveyttä ja elämää samasta suunnasta, ykseytenä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image