Minä olen kulkenut viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana yhden tähänastisen elämäni kipeimmän ajan läpi. Olen eronnut ja ehkä, jos olisin tiennyt, kuinka kipeä prosessista oli tuleva, olisin saattanut peruuttaa takaisin lähtöruutuun ja perua koko päätöksen. Välillä kyllä peruutinkin ja aika monta kertaa, mutta nyt on nenä vakaasti uuden tuulen suuntaa kohti.
Kun itse tekee isoa matkaa, saa paljon kuulla myös muiden tarinoita. Sitä kuuleekin asioita eri tavalla kuin aiemmin, koska osaa kuunnella eri korvilla, kokemuksen korvilla ja ne vasta hyvät korvat on. Särkyneen sydämen viisaus on sekin tullut näkyviin; kun sydän särkyy, se myös kasvaa aivan kuin mikä tahansa lihas. Sydänlihaskin kaipaa ankaran jumpan jälkeen lepoa ja hyvin ravintoaineita. Tämän jumpan jälkeen olen valtavan väsynyt, mutta onnellinen, koska nyt tiedän, että jäin sittenkin henkiin.
Minulle on sanottu monta kertaa, että olet rohkea, kun teit tuon päätöksen. Asia joka melkein naurattaa. Sisäinen vapina on ollut niin ankaraa, ettei rohkeus ole tuntunut ihan ensimmäiseltä sanalta, joka itselleni on tullut mieleen. Olen ollut enemmänkin pakotettu tekemään päätöksiä. Jos olisin jäänyt, luulen, että olisin sairastunut.
Tiedättekö, mitä kuulen lähes päivittäin? Siitä miten paha olo on olla töissä, kotona tai itsen kanssa. Koska on pakko eikä ole vaihtoehtoja. Koska on elettävä ja ansaittava. Koska jokin voi milloin tahansa muuttua, huomenna, ylihuomenna tai vuoden päästä, kunhan vain odottaa (ihmettä). Ihmeitäkin toki tapahtuu, mutta joskus ne ovat erilaisia kuin etukäteen itse ajatteli. Kuitenkin monesti löytyy syy sille, miksi ei voi.
Oikeasti syy on usein se, että pelottaa – sisäinen lapsi parkuu ja huutaa sitä, että tuttu on turvallista, muutos on pahasta eikä elämästä koskaan tiedä. Onkin parempi pysytellä paikallaan ja uhrinroolissa. Minäkin nökötin enkä nähnyt vaihtoehtoja. Kunnes aloin nähdä. Kauan siinä kyllä meni, mutta ihan sopivan kauan, täsmälleen tarkoitettu aika. Pidän tärkeänä myös sitä, että olosuhteissa on myös riittävän kauan aikaa, jotta saa poimittua tilanteista niiden tarkoittamat opit ja viisaudet.
Minua auttoi se, että löysin minulle sopivan syyn sille, miksi voi ja pitää. Tänä keväänä moni muukin asia elämässä on avioeron myötä alkanut tuntua siltä kuin pureskelisin loppuun kaluttua luuta. Minun syyni on se, etteivät vanhat asiat enää palvele minua. Minä en saa vanhoista jutuista enää mitään, en minkäännäköistä rakennusainetta tai oppimisen kokemusta. Tahdon luoda ihan kokonaan uutta elämää, jotta se vastaa sitä, millaiseksi olen itse kasvanut. Haluan aidosti olla onnellinen ilman kompromisseja ja pakko-olosuhteita. Kysymys on tahdosta. Ja luottamuksesta. Saat sen, mistä luovut, minäkin saan – sitten kun on oikea aika.
Mitä sinä tahdot?
Mikä ei enää palvele sinua?
Elämä itsessään on niin ihana mahdollisuus. Ollaan rohkeita, tehdään unelmista totta, venytetään rajoja ja annetaan mahdollisuuksien näyttäytyä! Päästetään irti asioista, jotka eivät enää palvele meitä ja lähetetään anteeksiantoa ja kiitollisuutta siitä, mikä oli ja palveli aikansa. Mistä sitten tietää, mikä suunta on oikea? Annetaan ilon kertoa.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
