Bruce Oreckilla on visio henkisestä kumouksesta Suomessa. Bruce on kehoaan rakentanut toisen polven amerikkalainen menestyjä, josta tuli markkinointitaitojensa ansiosta presidentintekijä USA:han ja suurlähettiläs Suomeen.
Suomen vuosiensa aikana hän on oivaltanut piilevän potentiaalimme, jolle itse olemme sokeita. Se on tarinankerronnassa.
Sarkastista hymähdystä kannattaa vielä pidätellä. Uskon, että Bruce on kuin onkin oivaltanut jotain olennaista Suomesta.
Siinä missä Yhdysvaltojen idea perustuu filosofoivien liikemiesten ja poliitikkojen ajatuksiin, vastasi Suomen kätilöinnistä joukko uudistavia taiteilijoita. Heidän tehtävänään oli kuvata Suomelle ja sen kansalle mieli ja sielu. Tuloksena oli itsenäisyys ja kuvitettu, sanoitettu ja sävelletty kansallisuus, sekä suuri joukko muita hämmästyttäviä saavutuksia.
Matkan varrella kuitenkin hukkasimme tarinamme ja kykymme kertoa niitä. Lakkasimme uskomasta tarinaan, kun reaalipolitiikkamme ja sen sisaruksena kasvatettu suomalainen tuotantotalous muuttuivat itseään toteuttaviksi ennusteiksi.
Se polku on muuttunut kyiseksi pelloksi ja sankaria kaivataan kyntöhommiin. Ei Kekkoseksi Kekkosen paikalle, vaan laulamaan ylös suosta ne, jotka epäilevät luovuuden voimaa. Väinöä ei tarvita executaavaksi johtajaksi, vaan mieluummin koutsaavaksi visionääriksi. Ehkä Ainollakin on uudenlainen rooli, kun tarinan voimaan ja laulun lahjaan pitäisi valaa uskoa? Todellista uskoa.
Vaikka osa keskittyy huutamaan muita apuun, on herätystä ja voimaantumista jo ilmassa. Viimeksi Slushissa ja sen ympärillä kohisevassa mediavirrassa. Yhden kaiken ratkaisevan megasammon taonnan aika voi kuitenkin olla ohi. Jospa olemme jo kypsiä toimimaan erilaisella energialla, kuin oli se joka on meidät tähän tuonut?
Monoliittinen korporaatio sankarijohtajineen ei välttämättä enää ole ainoa tapa onnistua. Ehkä myytti sankarijohtajista vaihtuukin saagaan vikkelästä kansasta, joka menestyy ketteryydellä, tilannetajulla ja yhteisöllisyydellä?
Ja jotain vieläkin kummempaa nousee mieleeni. Entä jos tarina ei olekaan väline, vaan itseisarvo?
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
