Pieni talo vuorella: Hetkien hyrinää

tanssi
Elämä vuorella on joskus tavallisten sattumusten onnellisia sumia.
Usutan koiralaumani juoksemaan ylös metsäistä rinnettä, hymyilen, maasta nousee usvaa. Mies lampsii menemään, vanhempi tytöistämme kiljuu hyppiessään sammaleella. Silitän pienen pään pehmeää ihoa ja kuiskaan kolmikuiselleni:  ”Ei ole kiirettä, mennään hissukseen, kasva isoksi kaikessa rauhassa”. Seuraan esikoistani, kun hän tanssii auringonläikässä, ja aika pysähtyy. Valo, puut ja lapsi leikkivät yhdessä.
Yksityiskohtia, hetkiä, arkipäiväisiä ihmeitä. Jokin minussa hyrisee.