Stressin pikapurkua aivojumpalla


On aika mennä vessaan ja tehdä VIRE. Laadukkaan ruuan, riittävän unen ja liikunnan lisäksi vannon aivojumpan nimeen. En tarkoita tässä sudokujen tai ristikoiden tekemistä vaan tiettyjä liikkeitä, joita tekemällä aivoni toimivat paremmin ja valonpuutteesta johtuvat hormoniheittelyt eivät pääse niskan päälle.

Teen joka päivä aivojumppaa, tiettyjä liikkeitä, joita olen oppinut vuosien varrella käyttämään. Innostukseni asiaan on vienyt niin pitkälle, että suoritin tänä syksynä aivojumpan peruskurssin. Näin voin paremmin hyödyntää aivojumpan oppeja niin työssäni kuin perhe-elämässä. Aivojumppaan milloin vessassa, milloin hammaslääkärin vastaanotolla, lentokoneessa, bussissa tai missä tahansa, missä on sopivasti tilaa ja muutama minuutti luppoaikaa. Päivittäin teen vähintään VIRE-ohjelman, johon annan ohjeet tämän postauksen lopussa.

Aivojumppa (Brain Gym) on helppo, yksinkertainen ja nopea menetelmä, jossa tiettyjen liikkeiden avulla saadaan aivot, mieli ja keho toimimaan tasapainoisesti. Aivojumppa rentouttaa ja rauhoittaa sekä poistaa toiminnan ja oppimisen esteitä. Aivojumppa sopii kaikille pienistä lapsista aikuisiin ja vanhuksiin. Tosi iso apu aivojumpasta on tämän päivän stressaantuneille monisuorittajille ja ruuhkavuosiaan eläville äideille ja isille, joilla aivot toimivat vajavaisesti jo pelkän univajeen tähden. Armollinen aivojumppa sopii sitä paitsi kaikenkuntoisille ihmisille. Pyörätuolissakin voi mainiosti tehdä aivojumpan liikkeitä.

Aivojumpan tuomia etuja hyödynnetään jo niin oppimisvaikeuksista kärsivien lapsien ja nuorten, dementiapotilaiden kuin aivan tavallisten työssäkäyvienkin parissa. Ja hyvä niin, tulokset puhuvat puolestaan.

26 helppoa liikettä

Liike on lääke moneen vaivaan. Ja liike on myös aivojumpan avain, jolla aktivoidaan hermoston toimintaa. Samalla keskittymis- ja oppimiskyky paranevat, äly välähtelee kirkkaammin, erilaiset taidot ja tunteet vahvistuvat. Aivojumpan liikkeet aktivoivat aivojen eri osia kolmiulotteisesti (vasen-oikea, ylä- ja alaosa ja etu- ja takaosa).

Aivojumpan erilaisista liikkeistä on apua monenlaisiin tilanteisiin. Aivojumpalla voi mm. laukaista esiintymisjännitystä ja muita jännityksiä, purkaa työ- ja tunnestressiä ja helpottaa lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen oppimista. Joku saa apua aivojumpasta myös luovaan toimintaan ja käsillä tekemiseen.

Parasta aivojumpassa on helppous. Yksinkertaisia liikkeitä jaksaa tehdä väsyneenäkin. Moderni elämänmeno stressaa, vaikka kuinka koettaisi hidastaa. Altistumme töissä ja kotona niin monille ärsykkeille ja sähkömagneettiselle kuormitukselle, että kehomme käy jatkuvasti puoliteholla pyrkien tasapainoon. Migreeni tekee tuloaan, suolisto purputtelee ja valonpuute vetää hormonitoimintaakin vinksalleen. Jo pelkkä istumisarki vie epätasapainoon.

Aivojumppaa kesken päivän vaikka vessassa

Istuminen ruudun ääressä saa pään, niskan ja hartiat kiristymään ja otsalle ilmaantuu syvät uurteet. Kun työpäivä päättyy, pää on raskas ja olo jähmeä. Kireyksien ja jännitysten lisäksi kehossamme katkeaa hermoratayhteyksiä, jotka yhdistävät aivojemme ja kehomme eri osia toisiinsa. Hermoratayhteyksien katkeaminen estää meitä työskentelemästä täydellä teholla, omaksumasta uutta tietoa ja käyttämästä sitä.

Aivojumpan avulla katkenneet hermoratayhteydet saadaan aktivoitua uudelleen ja työ sujuu taas paremmin. Jotta pystyisimme suoriutumaan työtehtävistämme tai vaikkapa omaksumaan palavereissa esitettävät asiat tehokkaasti, aivojen kaikkien osa-alueiden tulee olla yhteydessä toisiinsa.

Jokainen tietää miltä tuntuu kun nettiyhteys tai puhelinyhteys pätkii, kun kuulemme ja ymmärrämme vain osan, ja lopulta ärsyttää. Kun hermoratojen yhteydet katkeilevat, aivot eivät toimi ihanteellisesti. Tästä syystä minä käytän aivojumppaa, jotta saan piuhojani yhteyteen toistensa kanssa ja pysyn tasapainoisempana kiireenkin keskellä. Jos päivä on tiukka ja tauoton palaverista palaveriin aikatauluineen, vessassa saa olla rauhassa – hyvällä omallatunnolla – ja siellä voi oven takana, kenenkään häiritsemättä tehdä muutaman aivoja elvyttävän ja tasapainottavan liikkeen. Toimii ainakin minulla!

Kolmenlaisia harjoituksia

Aivojumppaharjoitukset jaetaan kolmeen ryhmään: keskilinjan liikkeisiin, pidentäviin liikkeisiin ja energiaharjoituksiin. Harjoitukset vaikuttavat aivojen lisäksi koko muuhunkin kehoon.

Keskilinjan liikkeet edistävät aivojen vasemman (loogis-verbaalinen) ja oikean (intuitiivis-kuvallinen) puolen yhteistyötä. Tämä yhteistyö vaikuttaa erityisesti kielen ymmärtämiseen. Kun aivolohkojen välinen yhteistyö on tasapainossa, pystymme ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme paremmin. Tämä on hyväksi työyhteisöissä ja parisuhteessakin.

Pidentävät liikkeet edistävät puolestaan aivojen ja kehon etu- ja takaosien yhteistyötä. Jos näiden osien yhteistyö ei ole kunnossa, seurauksena voi olla ylivilkkautta tai keskittymisvaikeuksia. Tämä yhteistyö on edellytys sille, että asioista hahmotetaan sekä kokonaisuudet että yksityiskohdat. Kun etu- ja takaosat ovat tasapainossa, olemme tarkkaavaisia ja kykenemme keskittämään huomiomme olennaiseen.

Energiaharjoitukset kehittävät aivojen ja kehon ylä- ja alaosien välistä yhteistoimintaa. Tämä on tärkeää tunneälyn kehittymisen kannalta. Kun yhteys toimii hyvin, pystymme jäsentämään kokemuksiamme paremmin ja organisointikykymme paranee.

Aivojumpan avulla meistä jokainen voi tehdä tasapainottaa tunnetilojaan tai tehdä stressin pikapurun ennen vaativaan tilanteeseen joutumista tai työtehtävän aloittamista. VIRE-ohjelma vie vain muutaman minuutin päivässä.

  • Juo muutama kulaus vettä. (Vesi auttaa aivojen sähkömagneettis-kemiallista toimintaa)
  • Tee aivonapit. (Aivonapit sijaitsevat solisluiden alla pehmeässä kudoksessa. Hiero aivonappeja toisen käden etu- ja keskisormella noin puoli minuuttia ja pidä toinen käsi koko ajan navan päällä. )
  •  Tee ristikäyntiä HITAASTI. (Ristikäynti on paikallaan kävelyä niin, että vastakkainen käsi koskettaa vastakkaista polvea. Toinen käsi liikkuu luontevasti vartalon taakse)
  • Tee energiakahdeksikko osa 1 (liike on kaksiosainen) Seiso tai istu ja laita nilkat ristiin ja ojenna kädet eteen kämmenselät vastakkain. Nosta vasen käsi oikean yli ja risti sormet. Kiepauta kädet alakautta rinnalle. Rentoudu tässä asennossa pari minuuttia. Energiakahdeksikon osa 2 (Avaa kädet ja jalat. Pane sormenpäät vastakkain mahan päälle “mökkimäisesti” ja jalat vierekkäin. Ole tässä asennossa noin minuutin ajan.

Ja jos et kiireiden keskellä ehdi muuta, niin juo vettä ja tee energiakahdeksikko. Liike rauhoittaa ja rentouttaa, lisää energiaa, vähentää jännitystä kokeissa ja esiintymistilanteissa. Liikkeen voi tehdä seisten tai istuen vaihvihkaa vaikka palaverissa, ylioppilaskokeessa tai ennen inssiajoa. Toimii yt-neuvotteluissa, perhekriiseissä, surussa, stressissä tai jos pinna meinaa räjähtää. Kannattaa opettaa lapsillekin. Moni huuto jää huutamatta.

 

elamakeinuttaa aa

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image