Mielettömästi miellyttävä

Hyväksyttehän minut? Olenhan sellainen, jonka haluatte seuraanne? Täytänhän odotuksenne? Kertokaa, että minussa on ainakin jotain hyvää, kivaa tai haluttavaa.

Harvoinpa tuollaisia asioita tulee ääneen sanottua. Paljon useammin ne pyörivät mielessä – ei ehkä ihan tiedostettuna, vaan tiedostamattomina. Tarve olla hyväksytty, tulla nähdyksi, myötätunnolla ja arvostuksella kohdatuksi. Ja paljon muutakin. Noihin asioihin meistä jokaisella on oikeus ja meidän on helppoa kannustaa toisiamme saamaan niitä.

Jo matkan alussa tulee hankala tienhaara. Sellainen, jota on erityisen vaikea huomata. Polku haarautuu lähes näkymättömästi kahtaalle. Poluista vain toinen etenee kohti tarpeemme täyttymistä. Se toinen päätyy upottavalle, mutta kauniin oloiselle suolle. Toisella polulla yritän ansaita myötätuntoa, arvostusta ja hyväksyntää. Aluksi saatan jopa uskoa saavani sitä. Sillä toisella polulla olen vain sitä, mitä olen. Hyväksyn keskeneräisyyteni, että aina en ole (esimerkiksi myötätuntoinen). Kumpi polku johtaa kohti tarpeeni täyttymistä?

Kulttuurisesti ajatellen, asioiden yrittämistä pidetään yleensä hyvänä ja kannustettavana. Rohkaisemme toisiamme yrittämään. Joissain asioissa sillä on toki sijansa. On hyvä opetella esimerkiksi ajamaan turvallisesti, tekemään maistuvaa ruokaa tai käyttämään älypuhelinta. Mikäpä siinä. Mutta mitä sitten, kun yritän olla jotain muuta kuin olen.

Yritän??

Yritän olla – kärsivällinen, arvostava, empaattinen ja toiset huomioivia. Joku voisi sanoa, että ”upeaa”. Mitä minä kerron itselleni, kun sanon yrittäväni olla jotain? Ainakin alitajunnalle viesti on, että en ole. Eihän minun tarvitsisi yrittää olla myötätuntoinen tai positiivinen, jos jo kokisin olevani sitä. Silloin ei tarvitsisi yrittää mitään, vaan voisin keskittyä olemaan. Joka kerta, kun yritän olla jotain, kerron itselleni, että en ole.

Samalla voi tapahtua myös muuta isomittaista tuhoa. Jos esimerkiksi yritän suhtautua myötätuntoisesti toisten ihmisten toimintaan, tulen helposti valehdelleeksi toiselle ja itselleni siitä, miltä minusta tuntuu. Kertoessani muuta kuin tunnen tai ajattelen, petän itseäni. Kerron, että minun on tärkeämpää olla mieliksi muille kuin itselleni. Ajattelen, että minun tulee kuunnella enempi toisten odotuksia kuin olla rehellinen itselleni. Hetkinen – tämähän ei ollut se suunta, johon haluan.

Miten eteenpäin?

Miten toimin niin, että kehityn tavalla, joka ei riko ympäristöä ja on samalla rehellinen itselleni? Mistä löydän keinon olla eilistä enemmän myötätuntoinen tai arvostava ja kunnioittaa samalla omia tunteitani? Uskonpa, että siihen ei tarvita erityisiä taitoja. Meistä jokainen osaa sen. Tarvitaan vain sopiva asenne. Asenne, joka antaa halun nähdä pieniä onnistumisia – asenne, jolla voi huomata helmiä hiekan seassa.

Silloin voin nähdä ja tuoda esille pieniä onnistumisia. Itsestäni, omasta toiminnastani ja toisten ihmisten toiminnasta. Voin rehellisesti kertoa missä olin sitä, mitä halusin ja erottaa ne asioista, joita vielä haluan kehittää. Silloin voin helpommin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Hyväksymällä itseni luon samalla ehjää pohjaa kyvylleni hyväksyä muita. Ilman itseni hyväksyntää, muiden ihmisten arvostus tapahtuu usein itseni aliarvioimisen ja halventamisen kautta.

Mörköjen ruoaksi?

Niin – tällä tavoin voi käydä minun tai sinun yritykselle olla jotain muuta kuin olemme. Polku, joka saattaa näyttää helposti kuljettavalta alamaalta ja saattaa olla kukkasilla sievistetty, johtaa itsensä kieltämisen suolle. Siellä on tarjolla häpeää, pelkoa, surua möröille, jotka käyttävät toisten hyvinvointia omaksi ravinnokseen. Voin välttää niiden kitaan joutumisen, antamalla itselleni oikeuden olla matkalla oleva, keskeneräinen, epätäydellinen, ihan miten haluat asian sanoa.

Tuo epätäydellisyys on kuitenkin elämän silmissä täydellisyyttä. Jos olisimme jo perillä, täydellisesti myötätuntoisia ja kunnioittavia, mikä merkitys olisi elämällä. Elämä on meille mahdollisuus etsiä ja löytää itsestämme sitä kauneutta, mitä emme vielä koe olevamme. Kiitos siitä Elämä, että tuota mahdollisuutta jatkuvasti ja pettymättä tarjoat, vaikka aina emme osaa siihen tarttua.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.