Näen ihmisen kolmena kerrostumana (tämä on siis mielikuva).
Sisimpänä näen ihmisen ytimen, jota voi kutsua sieluksi. Joku kutsuu sitä puhtaaksi rakkaudeksi, toinen jumaluudeksi. Nimellä ei niin väliä.
Sitten näen suojakalvon. Suojakalvo tai tunnelukot suojaavat sisintä, sielua. Se on aina turvassa ja suojassa. Toisilla tunnelukkoja on enemmän, jolloin muille ihmisille saattaa tulla tunne, että ”ei saa ihmisestä selvää”. Toisilla tunnelukkoja on vähemmän, ja silloin saattaa tulla tunne, että on jotenkin lähellä toista.
Tunnelukkojen päällä on ego. Se käyttää kasvualustana tunnelukkoja. Mitä vahvempia tunnelukot ovat, sitä vahvempi on myös ego. Silloin, kun elämässä kaikki menee kuten haluamme, ego ei näyttäydy niin räikeänä ja tunnelukot eivät pompsahda voimallisesti framille. Silloin on helpompi pitää kuori ehjänä ja kulissi kunnossa. On helppo ”rakastaa” kaikkia ja kaikkea, kun itsellä on kaikki asiat hyvin.
Nykyelämä, joka on monelle stressaavaa ja kiireistä, ravistelee pintakerrosta niin roimasti, että tunnelukot tulevat hyvinkin näkyväksi. Ne ilmenevät usein ahneutena, oman hyödyn tavoitteluna, vihamielisyytenä, kiukkuna, alistamisena tai vaikka oikeutuksena. Toisilla ne taas ilmenevät alistumisena, syyllistymisenä, arvottomuuden tunteena, masennuksena, lamaantumisena tai vetäytymisenä. Syntyy rooleja, joissa toiset näyttävät olevan toisten yläpuolella. Mutta silti molempia tunnelukkorooleja tarvitaan toteutuakseen: herraa ei ole ilman renkiä. On helppo nähdä, miten tunnelukkoja pidetään yllä: herrat syyttävät renkejä ja rengit herroja.
Näkisin, että tämän ajan haasteet ovat ihmisyyden mahdollisuuksia. Monet meistä laitetaan niin tiukille, että joko hankimme niin vahvat tunnelukot, että sairastumme niistä, tai sitten tulemme siihen pisteeseen, että on pakko katsoa, mitä sieltä omien reaktioiden alta löytyy. On pakko katsoa sisäänpäin – ja lakata sylkemästä ulospäin.
Kun vähitellen uskaltaa alkaa katsoa omia tunnelukkoja ja saa purettua niitä, alkaa saada kosketuksen omaan sieluun. Ensin sielu näkyy hämärästi, sitten vähän kirkkaammin. Silloin kun saa kokemuksen omasta ytimestä, on helppo kokea rakkautta ja myötätuntoa omasta elämäntilanteesta tai toisen reaktioista riippumatta. Silloin on vapaa kärsimyksestä.
Silloin sielu on päässyt vapaaksi, ja sillä on kaikki tieto, kaikki rakkaus ja kaikki mahdollisuudet. Silloin ihmisen täydellinen potentiaali, energia ja voima tulee käyttöön: eläminen on yhtä aikaa kepeää, ilontäyteistä ja tuotteliasta.
