”Ja sitten Jeesus muuttui keijuksi ja kertoi niille rouville, että kaikki on hyvin.”
Nelivuotiaamme oli oppinut päiväkotiryhmän kirkkokäynnillä, mistä pääsiäisessä on kysymys.
Olemme päässeet hänen kanssaan ensi kertaa kiinni teemoihin kuten evoluutio ja uskonto. Samalla niin oma tieteellinen kuin henkinenkin maailmankuvani kirkastuu. Ja samalla olen pohtinut, miten tieteellinen ja henkinen sopivat yhteen.
Tiede selittää maailmaa jatkuvasti enemmän. Kasvava tietomäärä tuo elämään kuitenkin uusia kysymyksiä ja tutkimusaloja. Maailma monimutkaistuu.
On vaikea toteuttaa suosituksia esimerkiksi ruoan, liikunnan, unen ja muun terveellisen elämän suhteen. Jos yrittää miettiä vain ulkoapäin miten pitäisi elää, menee pahasti solmuun.
Suomessa valtionkirkko menettää kannattajiaan, mutta oman käsitykseni mukaan henkisyys kasvaa. Kiihtyvässä muutostahdissa ihminen tarvitsee jotakin kapitalismia suurempaa selvitäkseen. Monenlaiset henkiset suuntaukset, kuten jooga, erilaiset terapia- ja parannusmuodot sekä kaikenlainen self help -kirjallisuus kelpaa suurelle ihmisjoukolle.
Tämä ei tietenkään ole aivan uusi asia, onhan maailma ollut täynnä uskontoja, uskomuksia ja henkisyyttä aina, mutta useimmiten opit ovat tulleet perintönä. Nyt tuntuu sille, että etsiminen on henkilökohtaista ja että ihmisten on tärkeää löytää oma suhteensa henkisiin oppeihin.
Arvostamani tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti Hesarin esseessään huhtikuun alussa näin:
”Kun katson tätä hetkeä ja tästä eteenpäin, en todellakaan tiedä, mitä henkisesti rikas ja täysi elämä voisi olla. Mutta kun katson taaksepäin, minusta näyttää, että esi-isillämme oli jotakin, mitä meillä ei ole nyt. Heillä oli käsitys tai ymmärrys elämän taustalla vaikuttavasta, ihmistä suuremmasta voimasta, joka antoi järjen ja merkityksen elämälle, kulttuurille ja koko kosmokselle.”
Henkisyyttä ja tieteellisyyttä on hiljaisen viikon kynnyksellä pohdittu Hesarin tiede-sivuilla muutenkin. Tämän viikon esseessään Kaaro sanoo, että aikamme suuri mysteeri on, miksi monet ovat niin onnettomia materiaalisen hyvinvoinnin keskellä.
Hän pohtii, että maailma muuttuu niin nopeasti, että sukupolvien välille syntyy valtavia kulttuurisia hypähdyksiä. Samalla olemassa olon merkitys katoaa.
”Tällä hetkellä länsimaiden hurja kulttuurinen muutos tuntuu muuttavan lähes kaikki merkitykset kysymykseksi kustannuksista, mikä kaventaa ihmisenkin merkityksen taloudelliseksi ilmiöksi.”
Joogisen näkemyksen mukaan olemme siirtymässä parhaillaan uuteen aikaan. Muutos ei koskaan ole kivutonta, ja murrosvaiheessa liike on nopeaa: rysähdyksiä, yhteenottoja, mullistuksia ja törmäyksiä tapahtuu voimalla, aivan kuten olemme nähneet Pohjois-Afrikassa, Ukrainassa ja Syyriassa. Mieleen tulevat myös taannoiset mellakat Lontoossa, oikeistoradikalismin nousu monissa länsimaissa ja monenlainen fundamentalismi, jotka kaikki ovat reaktioita ajan muuttumiseen.
Muutos ja sen kyydistä putoaminen, kaikkiin ympäristön vaatimuksiin vastaamisen mahdottomuus, synnyttää myös masennusta ja riittämättömyyttä.
Tätä pohtii myös HS:n tiede-sivuille kirjoittanut kielentutkija Janne Saarikivi:
”Kysyisin, miten on mahdollista, että kaksi ihmistä näkee saman maailman ja silti toinen näkee pelkkää tyhjyyttä ja toivottomuutta siinä, missä toinen näkee kauneutta ja ihmeitä.”
Merkityksettömyys on huiman vauhdin ja tämän ajan suuri loukko.
Tiedetoimittaja Kaaro ei ole löytänyt kaikkia vastauksia tieteen kautta, ei pysyvää vapauden ja keveyden tunnetta. Hän kysyykin, voiko uskonto kadota tuosta vain ilman seurauksia.
Minun mielestäni uskonto, tai pikemminkin henkisyys, ei taatusti voi kadota ilman seurauksia. Henkisyyden katoaminen tarkoittaisi, että menetämme yhteyden juuriimme, historiaamme, luontoon – ja toisiimme. Näin ei onneksi vielä ole käynyt.
Miellän henkisyyden hieman eri asiaksi kuin uskonnon. Uskonto viittaa uskomiseen (jopa ilman kokemusta – johonkin, mikä on tulevaisuudessa mahdollista). Henkisyys on ainakin omassa maailmassani enemmän kokemuksellista: tunne ja vahva henkilökohtainen tietoisuus jostakin suuremmasta. Henkisyyttä voi siis olla uskonnon sisällä, mutta uskonto ei välttämättä ole henkistä, se voi olla myös pelkkiä uskomuksia tai rituaalien noudattamista.
Jooga esimerkiksi ei ole uskonto, mutta siihen liittyy olennaisesti tietoisuus jostakin suuremmasta. Joogassa kysymys ei ole uskonasiasta vaan nimenomaan kokemuksesta – sielusta, rakkaudesta, yhteydestä, energiasta, jumaluudesta, jonka osia kaikki olemme – miksi sitä haluaakin nimittää.
Kundaliinijoogaa kutsutaan tietoisuuden joogaksi. Tietoisuus on jotakin, mitä tiede ei ainakaan vielä pysty täysin selittämään, sitä kyllä tutkitaan laajasti. Tietoisuus on jotakin subjektiivista, mutta silti universaalia.
Yhdyn Kaaron ajatukseen siitä, etteivät uskonnot tai henkinen maailma ole kiinnostuneita selittämään todellisuuden luonnetta, vaan kertomaan, mikä on ihmisen paikka ja tarkoitus. Ne ovat omiaan antamaan lohtua ja suurempaa merkitystä. Tietoisuutta siitä, että on jotakin suurempaa kuin minä, jotakin pyhää.
Tieteellinen maailmankuva selittää ihmisen eläimellistä puolta: rationaalista ohjautuvuutta, palkinnon perässä juoksemista, rangaistuksen välttämistä. Tähänhän maailmamme sääntöineen pitkälti perustuu.
Henkinen maailmankuva selittää ihmisen jumalaista puolta. Se ohjaa ihmistä kohti omaa totuutta ja ikuisuutta, sisältäpäin kumpuavaa onnea. Koska olemme kaikki osia jossakin suuremmassa henkisessä kokonaisuudessa, olemme yhteydessä myös kaikkeen tietoon ja vastauksiin. Niihin pääsee käsiksi sisäisen hiljaisuuden ja intuition kautta.
”Kaiken kylmyydessä ei kukaan rakenna elämäänsä sen tiedon varaan, että yksikään atomi ei koskaan häviä”, kielentutkija Janne Saarikivi toteaa.
Uskon, että ihminen tarvitsee elämäänsä suuremman merkityksen, jotakin mitä tavoitella, jotakin millä edistää omaa henkistä kasvua ja jonkinlaisen kokemuksen maailman hyvyydestä.
Tiede ei kilpaile henkisyyden kanssa. Se selittää saman asian toista puolta. Tiede ei vielä ymmärrä intuition ja tietoisuuden voimaa, mutta eiköhän tämäkin ole tapahtumassa.
Näinä aikoina on tärkeää pitää hyvää huolta itsestään ja kanssaihmisistään. Tarvitaan myötätuntoa ja rakkautta, ihan niin kuin se keijuksi muuttunut Jeesuskin opetti.
Viisaus tarkoittaa tässä ajassa kylmää päätä ja lämmintä sydäntä.
