Kolmiosaisen traumasarjan toisessa osassa käsittelen trauman syntyä, ja miksi myös pienet, lähes jokapäiväiset voimakkaat tunnekokemukset vaikuttavat merkittävästi hyvinvointimme. Ensimmäisen osan voit lukea täältä.
Trauma voidaan lyhyesti kuvailla sellaiseksi kokemukseksi, joka on ihmiselle täysin yllättävä ja jossa hänellä ei ole olemassa olevia, valmiita keinoja selviytyä kyseisessä tilanteessa. META-Healthissa on traumaan liittyvä rinnakkaiskäsite UDIN, joka tulee sanoista unexpected, dramatic, isolating, no strategy to deal with it (suomeksi: odottamaton, tunnepitoinen, eristävä, ei olemassa olevaa strategiaa selvitä tilanteesta).
Trauman aikana ja sen jälkeen avuttomuuden, voimattomuuden ja keinottomuuden tunteet ovat usein niin voimakkaita, että ihminen ei kykene löytämään ratkaisua tai ulospääsytietä tilanteesta. Pelko ja jähmettyminen ottavat ihmisessä vallan. Tämä lisää entisestään ahdistuneisuutta, avuttomuuden tunteita, masentuneisuutta, turtumista elävään kehoon ja omiin aitoihin tunteisiin, ja kokemusta itsestä irtautumisesta. Oma aito itse katoaa.
Trauman ei kuitenkaan tarvitse olla aina ns. iso trauma. Myös pienet traumat ja tunnekonfliktit aiheuttavat kehomielessämme samankaltaisia reaktioita ja käynnistävät prosessin alun, stressivaiheen. Ajattele tilannetta, jossa joku ihminen yllättäen vaikkapa arvostelee sinua tiukkaan äänensävyyn, etkä ole millään tavoin valmistautunut tilanteeseen. Mitä siinä tilanteessa tapahtuu kehosi, tunteidesi ja ajatustesi tasolla? Miten toimit tilanteessa; jähmetytkö, muututko sanattomaksi, pakenetko paikalta vai kykenetkö puolustautumaan, taistelemaan vastaan? Mitä alat ajatella ja uskoa itsestäsi, toisesta ja maailmasta ylipäätään tapahtuman jälkeen?
Voit kokea näitä pieniä traumoja yllättävänkin usein; stressi voi aktivoitua saadessasi parkkisakot, kuultuasi puhelimessa yllättäviä suru-uutisia tai kohdatessasi ihmisen, joka muistuttaa vuosia siten tapahtuneesta ikävästä tilanteesta. Kyse on siitä, miten omalla yksilöllisellä tavallasi reagoit elämäsi tapahtumiin. Mitkä tapahtumat tyypillisesti toimivat ”stressinappuloina” elämässäsi.
Ison ja myös pienen trauman kokenut ihminen jää helposti omien ajatustensa ja itseä koskevien käsitysten ja uskomusten vangiksi. Koska ihminen ei jähmettymisreaktion vuoksi kykene aktivoitumaan ja orientoitumaan tilanteessa tarkoituksenmukaiseen toimintaan, hän joutuu samanaikaisesti myös syrjäyttämään sellaiset tärkeät tunteet, ajatukset ja kehon tuntemukset, jotka auttaisivat häntä tunnistamaan, tiedostamaan ja muuttamaan tilaansa ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä.
Traumaattisessa stressissä on kyse autonomisen hermoston yli- ja alivireystiloista. Autonominen hermostomme sijaitsee aivorungossa, niin sanotuissa matelija-aivoissa, joka on evolutiivisesti varhaisin aivojemme osa. Siellä vastataan kaikenlaisesta vaistonvaraisesta selviytymisestä, myös hengissä selviytymisestä.
Koska meillä on olemassa edelleenkin nämä alkukantaiset ja ”eläimelliset” selviytymiskeinot, meidän kannattaa pyrkiä ymmärtämään niitä paremmin. Tällöin ymmärrämme paremmin myös trauman luonnetta – erityisesti sen kehollisuutta – ja sitä, mikä sytyttää meissä myös arkista stressiä. Trauma on kuitenkin osa luonnollista fysiologista prosessia, jota ei jostakin syystä ole voitu kehon, mielen ja henkisyyden tasoilla saattaa päätökseen.
Mikä tahansa pelkoa, voimattomuutta tai keinottomuutta aiheuttava tilanne herättää tämän selviytymisjärjestelmän toimintaan. Aivot eivät erottele tai tulkitse sitä, millaisesta tilanteesta on ollut konkreettisella tasolla kyse. Sen sijaan aivot tulkitsevat kehomielessä virtaavaa tai jumiutunutta tunne-energiaa, liittyykö siihen vaaraa vai ei. Aivot tekevät tulkinnan salamannopeasti, ja sytyttävät sen perusteella kehoon erilaisia kemiallisia ja hormonaalisia, solutason prosesseja. Mikäli energia lukittuu kehoon, energia jumiutuu samanaikaisesti myös aivoihin, käynnistäen elimistöömme stressitilan.
Sekä luonnolla että meillä ihmisillä on oma biologinen rytmimme. Tämä rytmi on hyvin usein paljon hitaampi kuin se rytmi, missä me nykyaikana elämme. Tämä saattaakin olla yksi syy siihen, miksi tunnepitoisten kokemustemme jälkeen emme vapaudu traumoista. Emme anna luonnollisille biologisille rytmeillemme riittävästi aikaa viedä prosessia päätökseen. Trauman energian muuntamisessa nämä yksilölliset rytmit ovat tärkeässä asemassa.
Jos yrität päästä pihallasi eroon jostakin kasvista katkaisemalla sen läheltä maanpintaa, huomaat, että sillä tavalla et pääse kasvista lopullisesti eroon. Kuten tässä esimerkissä, myös traumassa on mentävä juuriin asti. On tunnistettava kehomieleen säilötty alkuperäinen traumaenergia ja autettava sen vapautumisessa. Vasta tämä prosessi takaa sen, että traumasta on mahdollista vapautua lopullisesti. META-Healthissa ymmärretään se mekanismi, miten traumaattiset kokemukset käynnistävät kehomielen erilaisia stressitiloja ja oireita. Tällöin on myös mahdollista avata se kaava, joka toimii alkuperäisenä stressitilan laukaisijana (ns. root cause).
Lähteenä käytetty: Peter A. Levine 2008: Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen.
Sarjan kolmannessa osassa paneudutaan erilaisiin keinoihin vapautua kehomielen traumoista.