Aaro Löf: Taivas, tähdet ja minä – osa 3

Jätänkö toimimatta koska olen ajatellut, että tähtien mukaan varsinainen suuntani paljastuu vasta hetken kuluttua? Jätänkö tarttumatta tilaisuuksiin koska uskon, että tiedän täydellä varmuudella sitten kun on oikea hetki? Olen varma siitä, että astrologiseen karttaan perehtyminen on alkanut  vaikuttaa elämääni monella tavalla.

Olen kuunnellut tapaamisista saamiani nauhoitteita useampaan kertaan tämän vuoden aikana. Kuulen yhä useammin ajatuksia siitä, että pitäisi kuunnella nauha uudelleen, jotta tietäisin miten asioiden on tarkoitus mennä. Tiedän, että Sepon sanat ja oma tulkintani niistä vaikuttavat älyllisellä tasolla. Jos uskoisin, että asiat voivat mennä pieleen, sanoisin, että astrologialle altistuminen voisi vaikuttaa elämääni tavalla jota en toivoisi. Kuten mihin tahansa uskominen.

Sydämesi tietää aina vastauksen

Kun löydän itseni arvioimasta tätä hetkeä ajatusteni perusteella, kysyn mihin tulkintani perustuu. Samalla hengitän, avaan itseni kuulemaan omaan kehoani ja hengitän. Annan aistieni avautua ja havainnoin niiden kautta, päästämällä irti tarpeesta ymmärtää älyllisesti. Kuuntelen sydäntäni, sitä joka kerää kaikki viestit kaikilta minussa olevilta kanavilta.

Seppo tuntuu kertovan siitä, mistä on hyvä olla tietoinen, ei niinkään siitä miten asiat menevät tai niiden tulisi mennä. Olen silti mielessäni luonut hänen sanoistaan monenlaisia näkymiä tulevaisuudelleni. Tiedän, että yksikään niistä ei ole totta ja takertuessani niihin voin estää itseäni näkemästä mitä todella tapahtuu.

“Pluto purkaa ja tekee tilaa. Poistaa sellaista mikä ei enää kuulu minuun ja minulle”

Kirjoitin Sepon kertomasta itselleni muistiin nuo sanat. Kieltämättä, elämä tuntuu käyvän minussa läpi tällaista prosessia. Yksi toisensa jälkeen turhat tavat, tottumukset ja uskomukset tippuvat jalkoihin ihan itsestään. Ilman sen kummempia vastustelemisia.

“Uranus edustaa riippumattomuutta ja vapautta. Uranuksen mukana tulee vallankumous ja tarve tehdä asioita ihan eri tavalla.”

Sanat hymyilyttävät sillä ne kuvaavat monin tavoin koko elämääni. Tässä hetkessä tunnistan sen, että synnytän itsessäni jotain uutta. Uuden näkeminen tuntuu mahdottomalta koska ne rakenteet joiden kautta maailmankuvani syntyy, eivät ole vielä löysänneet niin paljoa, että näkisin mahdolliseksi sen mikä on syntymässä. Prosessi ottaa oman aikansa. Riippumattomuutta ja vapautta elämässäni voin tarkastella vaikkapa edellisen rakkautta käsittelevän blogikirjoitukseni kautta.

Viimeisen tapaamisemme tärkein anti olivat minun itselleni kirjoittamat sanat.

“Älä kirjoita Aaro kirjaa, kirjoita vaan.”

Kirjoitukseni tiivistyy näihin sanoihin. Voin vaikuttaa elämääni sen opin kautta jota luen, kuulen, kirjoitan tai koen todeksi. Toisaalta, voin elää elämääni eteenpäin itseäni kuunnellen ja antaa kaiken saamani opin avata minua kuulemaan yhä syvemmin minua.

Voin päättää noudattaa tätä uskomusjärjestelmää tai uskoa tuohon tapaan toimia. Voin jopa antaa näiden uskomusten määrittää elämääni ilman, että olen siitä tietoinen. Tai voin kuunnella sydäntäni.

Raamattu, Koraani, Läsnäolon voima, henkisen opettajan viisaat sanat tai vaikka astrologin tulkinta puhuvat yhtä tiukkaa tosiasiaa. Niin kauan kun niiden noudattaminen on älyn tulkintaa vailla sydämen ohjausta, lopputulos on usein muuta kuin mitä opettaja halusi välittää. Kun kuuntelet sydäntäsi, huomaat kulkevasi juuri sitä polkua joka on kirjoitettu tähtiin ja jota jokainen itsensä vapahtaja on kulkenut sinua ennen.

Sepon sanat tuntuvat korvaamattomalta avulta kuunnellessani omaa ääntäni.

“Huhtikuu on vallankumouksellinen ja ehdoton kuukausi. Tyytymättömyys ei minulle sopivia asioita kohtaan on huipussaan ja mikään sopimaton ei yksinkertaisesti kiinnosta. Huhtikuussa on energialataus joka pakottaa liikkeelle.”

Sepon sanat näyttävät käyvän toteen päivä päivältä. Tapahtumat menevät linjassa niiden kanssa, tavalla jota en osannut nähdä. Tavalla jota Seppokaan ei voi nähdä, kuten hän rehellisesti muistuttaa. Odotan innolla mitä huhtikuu tuo tullessaan.

 

rakkaudella, aaro

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image