Neljävuotias lapseni pysäytti minut eräänä aamuna kysymällä: ”Äiti, leikkaisitko siivun voita mun leivälle?” Kysymys oli looginen, koska meillä tosiaan leikataan voita leivälle juustohöylällä – ihan vain sen vuoksi, että voi on usein liian kovaa levitettäväksi pehmeälle leivälle. Itse olisin tuossa iässä esittänyt saman kysymyksen hieman eri tavoin, koska siihen aikaan margariini oli terveystuote.
Aloin miettiä pienen nykylapsen maailmaa muutenkin. Millaisia merkityksiä hänen maailmassaan on? No vaikkapa se, että lapseni kyllä tietää, mikä on telkkari, mutta hän ei voi ymmärtää, että jostain töllöstä ei voi katsoa niitä ohjelmia, mitä huvittaa, milloin huvittaa. Myös tietokonetta hän kutsuu telkkariksi.
Lapsi nauraa epäuskoisena minulle, kun kerron, että ”ennen vanhaan” (varmistan samalla, onko käsiin tullut ruttuja) puhelimet olivat johdolla seinässä kiinni, eikä niillä voinut lähettää tekstiviestejä tai skypettää tai katsoa Yle Areenaa (eli telkkaria).
Itse huomaan varmistavani keskusteluissa, että lähetetäänkö jokin oikein kirjepostilla. Tai että onko kirja ostettu jostain livekirjakaupasta. Merkitykset ovat muuntumassa uusien kokemusten myötä.
Näyttää siltä, että tekninen kehitys ja kaikenlainen tietoisuuden lisääntyminen muokkaavat merkityksiämme ja sanojen sisältöä huimaa vauhtia. Sen lisäksi että tarvitaan uusia sanoja, tarvitaan uusia merkityksiä. Hashtag#-keskustelu oli esimerkiksi mielenkiintoinen: Mikä suomennos kuvaa parhaiten sanan merkitystä ja funktiota? Tunniste? Avainsana? Vai hästägi? Joku tuumasi siihen, että ”meillä se on ihan vaan risuaita”. Vaan kuvaako risuaita sen vanhaa merkitystä vai kattaako se merkin uuden funktion?
Samalla tavalla syntyy, elää ja muuttuu käsityksemme ja merkityksemme abstakteista asioista. Abstrakteja asioita on vain usein vaikeampi kiinnittää konkreettiseen maailmaan, kuten merkkiin tai tavaraan. Ajatelepa, kymmenen vuotta sitten puhuit rakkaudesta, kuten nytkin. Mutta sanan sisältö oli aivan toinen. Usein siinä välissä on tullut, khöm, opittua. Ja toisaalta: rakkaus tarkoittaa eriä jokaiselle kokijalle omien oppien ja elämänkokemusten myötä. Jos sanon, että rakastan sinua, tarkoitan luultavasti aivan eriä kuin sinä sanot rakastavasi minua. Silti käytämme samaa sanaa, vieläpä vuodesta toiseen.
Mitä siis sinulle, tässä hetkessä, merkitsevät vaikkapa onnellisuus, rauha, menestys, ilo, kiire… niin ja se rakkaus? Mitä tunnet? Mitä sanojen takana on? Miten tunne on muuttunut vuosien saatossa ja millaisten kokemusten kautta?
Sanat vaikuttavat staattisilta, mutta ne eivät ole. Niiden ulkomuoto säilyy, mutta merkitykset muuttuvat. Ja ne muuttuvat koko ajan. Jokainen kokemus tai luettu lehtijuttu kerää dataa, rakentaa punaistalankaa, omaa suhdettamme sanaan.
Etenkin tunneilmaisut tai tunteita herättävät ilmaisut on hyvä päivittää tietoisesti itselle. Mistä puhun, kun puhun rakkaudesta? Mistä puhun, kun puhun onnellisuudesta? Kun saamme omasta tunteestamme kiinni tarkemmin – staattisen, muka-kansallisesti samamerkityksisen sanan takana – pystymme kuvailemaan ja sanoittamaan monimuotoisesti toiselle, miltä meistä todellisuudessa tuntuu. Siellä kaikkien sanojen ja automaatiomerkitysten takana.
Vasta silloin ”minä rakastan sinua” saa todellisen merkityksensä.
