”Vapaus syntyy siitä kun on lopulta luopunut kaikesta, sillä silloin ei enää takerru mihinkään, ei menestykseen eikä vastoinkäymiseen.” Tämän ajatelman poimin Ihminen tavattavissa –sivustolta facebook –päivitykseeni joitakin päiviä sitten. Hurskaasti olin kuvitellut olleeni jo vapaa tietynlaisesta suorittamisesta tai jostain, miten sitä kuvailisin, ehkä ”minun pitää osata ja tietää, osoittaa pätevyyteni” vaan aika nopeasti huomasin olevani kasvamisen paikan edessä. Olin aidosti yllättynyt siitä, että törmäsin tähän asiaan vielä. Pääsin sakkokierrokselle ja olen siitä iloinen, koska paljastuin ja sain tilaisuuden työstää asiaa.
Valmistelen paraikaa erästä arkityöhöni liittyvää alustusta. Pidän annettua tehtävää tärkeänä. Suhtauduin alustukseeni aluksi innostuneena ja ideoita virtasi kunnes huomasin, että paineita alkoi kasaantua. Sisäiset sensorit alkoivat kuiskutella ”et osaa” ja ”et tiedä tarpeeksi”. Ja senhän tietää, miten ilolle siinä kohtaa käy.
En hetkeen edes huomannut, mitä oli tapahtumassa. Luin, tuskailin ja aloin katsoa kalenteria – kiireen tuntu alkoi olla ilmassa. Viikon ankaran työstämisen jälkeen tajusin, että nyt on stressi sellaisen asian äärellä, jolla tavallisesti koen olevani juuri oikealla paikallani. Olin menossa tilaisuuteen ihan väärä kärki edellä – olin pukemassa päälleni pukinetta, joka ei minuun istunut: alansa asiantuntijan ja pätevöityneen ihmisen asua. Egoa.
Tämä havainto tulee haastamaan minut työelämässä vielä moneen kertaan ja tulee aiheuttamaan isoja muutoksia ja vaikeilta tuntuvia päätöksiä, mutta jotka tulevat viemään minua kohti entistä suurempaa vapautta. Alan olla valmis luopumaan maailmasta, jossa pätevyyteni mitataan erilaisilla suoritteilla, jotka voidaan näppärästi kirjata portfolioksi.
Mistä sitten tuntee, että on menossa oikeaan tai väärään suuntaan? Paljon puhutaan sydämen äänestä, jota olisi hyvä kuunnella. Itselleni tuo sydämen ääni on ollut vaikea käsite, mutta nyt luulen ymmärtäväni, mitä se itselleni tarkoittaa. Se tarkoittaa ensinnäkin hidastamista tai pysähtymistä asioiden äärelle, jotta pystyy tiedostamaan. Ainoastaan hiljaisuudessa pystyn kuulemaan, mitä asiaa sielulla minulle on. Sydämen puhdas virtaus tuntuu virkeyden, ilon, vapauden ja luovuuden tunteena.
Eikä tässä vielä kaikki. Jos todella haluaa elää sydämen äänen johdattamana, vaaditaan antautumista. Elämän virran vietäväksi antautuminen ei ole kuitenkaan aina helppoa; on pelkoa ja jumitusta ja kaikenlaista sisäistä rajoitetta. Tarvitaan siis kuulemista ja antautumista, tiukkaa päätöstä pysyä valitulla tiellä ja vanhasta irti päästämisen taitoa.
Omaan havaintooni liittyy myös harmitusta – miksi olen mennyt niin pitkään väärään suuntaan? Miksi pitää ajautua tilanteisiin, joissa ei ole hyvä olla? Ja mitä tarkoitusta tämä kaikki minussa palvelee?
Minun on valittava tämä tie uudelleen ja uudelleen joka päivä. On vain tämä hetki ja aina uudelleen tehtävä päätös valita itselle oikein siitä huolimatta, mitä muut päätöksestä ajattelevat. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Vanhat rojut on kuitenkin siivottava pöydältä sitä ennen taikka vaikka samaan aikaan päätöksen kanssa.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
