Vastuussa kaikesta

Suttuinen syysilta ja valtakunnassa kaikki päin prinkkalaa. Sataa, tuulee on pimeää ja asioita hoitaa kaiken maailman tohelot.

Ostetaan katottomia bemareita ja levitellään myrkkyjä. Eikä kukaan ota vastuuta syrjäytyvistä nuorista, terveydenhuollon saattamisesta jaloilleen, koulukiusaamisen lopettamisesta, nuorten työnsaantimahdollisuuksista, vanhustenhoidon parantamisesta, työllisyyden lisäämisestä, aikuisten tukemisesta, etteivät pahoinpitelisi lapsiaan ja vielä perhana … vaikka mistä.

Kyllä noita umpisurkeassa tilassa olevia, parannettavia ja huolehdittavia asioita riittää. Tuon pimeyden lisäksi. Siis asioita, joiden pitäisi aikuisten oikeasti olla paljon nykyistä paremmalla tasolla. Onko meillä edes toivoa?

Katson ulos, kun tuuli pieksee pisaroita parvekkeelle. Saattaa olla, kenties, mahdollisesti tai ainakin toivottavasti. Siis, jämäkästi – ehkä. Onhan meillä valtakunnassa isosti monta ihmistä viisastelemassa noiden asioiden ympärillä. Sitten tietysti sopii kysyä, miksi ”ehkä”, eikä ”kyllä”. Onko niin, että vastuulliset eivät tee parastaan? Ainakin minä teen parhaani omissa töissäni ja elämässäni muutoinkin. Niinkuin nyt puuliiterin täyttäminen kuivilla polttopuilla. On, mitä käyttää.

Mietin, lienekö maailma rakennettu niin, että lusmut, huithapelit ja ahnehtivat töheröt osaavat aina hakeutua tehtäviin, joissa pitäisi vastata tärkeistä asioista. Tulevat kohtuuttoman palkan perässä. Kuitenkin yrittävät päästä helpolla ja vähät välittävät ihmisten kärsimyksistä. Eivät hoida hommiaan kunnolla. Minä sentään raadan kunnon työssä ja saan siitä vain niukasti parempaa, kuin nimellistä korvausta.

Kävelen ympäri olohuonetta ja päättelen, että keskeinen kysymys olisi se, että ihmiset saataisiin vastaamaan siitä, mistä heille vastuu kuuluu? Vaan kun näin ei näytä olevan. Kansanedustajat, ministerit, pääjohtajat ja muut mahtikenkäiset eivät tunnu edes tiedostavat mistä heidän tulisi olla vastuussa? Ah – perhana – tämä alkaa tuntua ahdistavalta.

Eihän tavallisella tallaajalla ole osaa eikä arpaa noiden suuren asioiden hoitamisessa. Suomen velkaantumisesta, työllisyydestä, kilpailukyvystä maailmanmarkkinoilla? Vaikka ostaisin pelkästään suomalaisia tuotteita, minun ostoillani tuskin yhtään työpaikkaa syntyisi. Kyllä valtiovallan tulisi huolehtia suomen kilpailukyvystä. Miksi Oy Suomi Ab ei sitten hoida asiaansa. Taidan tarvita ulkoilmaa – kastumisen uhallakin.

Tuntuu sen verta hankalalta, että päätän vastentahtoisesti ottaa ”neuvoa antavat”. Tästä sotkusta ei muutoin saa selvää. Laitan saappaat jalkaani ja kävelen puuliiteriin. Taskulampun valossa istahdan hakkuutukille. Sitten etsin siistin, koivuklapin – sellaisen valkopintaisen ja lyön sillä itseäni päähän. Hellän tämäkästi. Hetkeksi pimeys sakenee entisestään, mutta pudonneen taskulampun valo tulee takaisin näköpiiriini. Siinä se lamppu lojuu lattialla roskan seassa ja näyttää suoraa minua. Ääneti se sanoo, ”sinä se olet osaltasi vastuullinen – kaikesta”. Helvata, viisastelija – astun lampun päälle – mutta ei – ei se ymmärrä edes hajota. Taitaa olla metallikuorinen.

Kuhmu päässä kompuroin sisälle ja laitan CD:n soimaan. Vaan vaimo ei pidä musiikista ja saan ohjeen ”laita jotain ihan muuta”. Silloin taskulappu tipahtaa taas lattialle. Jotenkin tulkitsen sen niin, että mun pitäisi ajatella ”jotain ihan muuta”. Siis vaikkapa kääntää asia ylösalaisin. Mitä se voisi olla? Nyt soi kuulemma parempi musiikki ja ehkä se auttoi ajatusta kääntymään muotoon ”miten minä voin saada kaiken paremmaksi”.

No, miten tuo olisi, jos kaiken kääntäisi nurinperin. Millaisen vahingon aiheuttaisin, jos keskittyisin asioihin, joihin itse voin vaikuttaa ja jättäisin muiden tekemisten ja tekemättä jättämisten osoittelun vähemmälle? Kuinka suuri vaara olisi se, että keskittyisin kannustamaan sen sijaan, että etsin virheitä tai väärin sammutettuja tulipaloja? Paljonko pahaa saisin aikaan sillä, että ajattelisin myötätuntoisesti vaikeita päätöksiä tekeviä sen sijaan että epäilen heidän motiivejaan?

Ja vielä lopuksi. Kuinka paljon hirveämmäksi oma elämäni mahtaisi muuttua, jos uskoisin, että jokainen yrittää tehdä oman työnsä yhtä hyvin kuin minäkin. Kantaisinko minä vastuuni kaikesta parhaiten huolehtimalla siitä, että keskityn siihen, mitä itse teen – tai jätän tietoisesti tekemättä. Sillä minähän yritän aina parhaani.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.