Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.
Olen hautautunut sohvan pohjalle, kainalossani on iso kippo poppareita. Minua jännittää, mitä tulee tapahtumaan. ”Älä luovuta, ei nyt, ei, ei, ei…”, parahdan ääneen. Päähenkilö on pelon vallassa ja tekemässä selvästi elämänsä hölmöintä tekoa. Ohjaaja tarjoilee yleisölle tunnetilan, jossa kuka tahansa katsojista olisi valmis hyppäämään päähenkilön tielle ja sanomaan: ”Sinä et saa nyt luovuttaa, haluamme nähdä onnellisen lopun.”
Teen nyt paljastukseen: tuo päähenkilö olen minä. Kun minun pitää tehdä jotain, mikä tekee minulle itselleni hyvää mutta mikä pelottaa minua kamalasti, siirryn päähenkilön paikalta sohvalle. Tarkastelen omaa elämääni ja tilannetta katsojan silmin. Mitä minä katsojana toivoisin päähenkilön tekevän? Millä päähenkilön valinnoilla elokuva saa onnellisen lopun?
Voin kertoa, että siirtymällä päähenkilön paikalta sohvalle tilanteen ratkaisuun vaikuttavat tekijät muuttuvat merkittävästi. Päähenkilön toimintaa häiritsevät tunteet katoavat, ja tilalle tulee katsojan näkemys asioiden yhteydestä, tapahtumaketjusta, joka jäisi ehkä turhaan toteutumatta.
Tietämättäni olen hyödyntänyt NLP:n perustekniikoita: assosiointia ja dissosiointia. Assosiointi on sitä, että ollaan tilanteen keskellä läsnä ja koetaan kaikki tunteet voimakkaina. Dissosiointi taas on sitä, että tutkiskellaan asiaa tai tilannetta hieman etäämmältä; siirretään itsemme mielikuvissa tilanteen ulkopuolelle, jotta voidaan nähdä kokonaisuus selvästi.
Parhaiten kuitenkin viihdyn oman elämäni päähenkilönä. Päähenkilönä voin tuntea, kokea, ymmärtää ja olla läsnä. Voin tuntea eläväni joka solullani. Samalla kuitenkin tiedostan, että jotta voin säilyttää elämänpaloni päähenkilönä, minun on pystyttävä tarkastelamaan objektiivisesti pelkojani ja egoani – sillä nuo jäbät yrittävät estää jokaisen elokuvan onnellisen lopun. Silloin on syytä ottaa popparit kainaloon.
Sohvalla lökötellessä on hyvä muistaa tuntemattoman sanat: ”Kaikki asiat ovat hyvin lopussa; ja jos ne eivät ole hyvin, ne eivät ole lopussa.”
Oivallus nro 3: On opittava tunnistamaan, milloin tunne tuo elämään syvyyttä ja milloin se estää elämästä.
