Tänään talvi pisti hanttiin, ja yritti viimeisillä voimillaan tukahduttaa kevättä. Kaipasin kesää kuumeisesti, kun ajoin haastattelukeikalta kohti työhuonettani. Satoi räntää. Paitsi että kauhistelin ilmaa, ajatukseni harhailivat myös loppuviikon deadlineissa. Pikkiriikkinen ahdistus yritti saada sijaa ajatuksissani.
Ennen olisin ajatellut luultavasti näin: onpa syvältä tämä ilma. Kyllä se vain elämä alkaa sitten, kun kesä ja helteet saapuvat. Työasioista olisin ehkä ajatellut näin: joudun varmasti tekemään töitä yötä myöten. Onpa nihkeä viikko. Mutta sitten on tosi jees, kun kaikki on hoidettu.
Olisin voinut helposti pilata tämän päivän, huomisen ja viikonlopunkin odottamalla kesää ja työkiireiden helpottamista.
Sen sijaan hengähdin syvään. Rauhoituin. Päätin hoitaa yhden asian kerrallaan, kuten tähänkin asti. Sanoin itselleni, että kaikki järjestyy. Kesäkään ei ole vielä kertaakaan jättänyt tulematta.
On niin helppo heittäytyä odottamaan sen sijaan, että näkee hyvää tässä hetkessä. Sitä voi elää ilman, että keskittyy siihen, mikä on nyt. Sitä voi odottaa ikuisesti palkintoa, ja kas, elämähän se oli, joka lipui ohitse.
Olen itsekin elänyt tulevaisuudelle. Minulla oli jatkuvasti jotain odottamisen arvoista kalenterissani. Sitten kun se tapahtui, siirryin odottamaan jotain muuta. Minun oli vaikea olla onnellinen tässä hetkessä. Miten olisin voinutkaan, sillä olihan kulman takaa tulossa aina jotain suurempaa, mahtavampaa ja yksinkertaisesti niin paljon parempaa.
Saksalaissyntyinen henkinen opettaja ja bestselleristi Eckhart Tolle on kirjoittanut ikuisista odottajista. Tällainen suuren luokan odottaja odottaa aina lomaa, ensi viikonloppua, lasten vanhenemista tai sitä suurta rakkautta. Kun ne ovat tapahtuneet, elämä voi vihdoin alkaa ja sitten voi olla onnellinen. Ikuinen odottaja arvelee myös olevansa onnellisempi sitten, kun on saanut ylennyksen työpaikalla tai laihtunut viisi kiloa. Vasta sitten, ei missään nimessä nyt.
Toiset meistä viettävät koko elämänsä odottaen, että elämä alkaisi.
Tollen mielestä odottaminen merkitsee sitä, että ihminen haluaa tulevaisuutta. Emme halua tätä hetkeä, joka meillä on nyt. Me haluamme sitä, mitä emme ole saaneet. Emme siis tahdo sitä, mitä me olemme saaneet. Itsekin liputan unelmien, haaveiden, tavoitteiden ja elämäntilanteen parantamisen puolesta, mutta niiden varassa ei voi elää. Mielestäni ne saavat toimia arjen polttoaineena, mutta eivät kuljettajana. Jos unelmat menevät elämän kokemisen edelle, mitä meille jää kerrottavaksi lastenlapsillemme?
Minulla (ja myös sinulla) on jo se kaikki. Jos tarvitsee jatkuvasti jotain enemmän ollakseen onnellisempi, kaipaa lisää luultavasti myös silloin, kun on saavuttanut enemmän.
Ajattelen niin, että jos emme nauti elämästämme juuri nyt edes vähän, tuskin tulemme nauttimaan siitä silloinkaan, vaikka olosuhteet muuttuisivat kuinka suotuisiksi. Kyky nauttia elämästä riippuu siitä, millaisena oman elämämme otamme. Kyse on siis valinnoista. Omista valinnoistamme.
Elämäntilannetta, varallisuustasoa, surun ja sairauden määrää emme voi aina valita. Voimme kuitenkin itse valita suhtautumisemme ja tyytyväisyyden tasomme. Toki voimme valita myös jäävämme ikuisesti odottamaan parempia aikoja ja narista tyytymättömyyttämme.
Onni on nyt. Se ei ole vasta huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna. Onni on nyt.
