Olipa kerran nuori naissoturi. Hän sai opettajaltaan tehtäväksi taistella pelon kanssa. Soturi ei halunnut, sillä se tuntui liian aggressiiviselta, se oli kammottavaa ja vihamielistä. Mutta opettaja sanoi, että tämän on taisteltava, ja antoi tälle ohjeet sitä varten.
Määrätty päivä koitti. Soturioppilas asettui tälle puolelle ja pelko asettui tuolle puolelle. Soturi tunsi olevansa hyvin pieni, ja pelko näytti isolta ja raivoisalta. Heillä molemmilla oli aseet. Nuori soturi ryhdistäytyi, lähestyi pelkoa, kumarsi kolmesti maahan heittäytyen ja kysyi: “Saanko luvan käydä taisteluun kanssasi?”
Pelko sanoi: “Kiitos, että kunnioitat minua kysymällä lupaa.”
Sitten soturi sanoi: “Kuinka voin voittaa sinut?”
Pelko vastasi: “Aseeni on se, että puhun nopeasti ja että tulen aivan lähelle kasvojasi. Silloin itseluottamuksesi pettää ja teet kaiken, mitä käsken. Jos et tee, mitä käsken, minulla ei ole voimaa. Voit kuunnella minua ja voit kunnioittaa minua. Voit jopa alkaa uskea siihen, mitä sanon. Mutta jos et tee, kuten sanon, voimani katoaa.”
Tarina on kirjasta Pema Chödrön: Viisaus kaaoksen keskellä – Sydämen neuvoja vaikeina aikoina, Basam Books 2006
