Eläkeläinen Aila, 65, osallistui tällä kirjoituksella Hidasta elämää -kirjoituskilpailuun keväällä 2010.
Pyrin tekemään arkipäivästäni mieluisan. Nautin aamupäivän caffe latte-hetkestä, iltapäivällä vihreästä teestä sohvalla istuen ja ihastellen maisemaa, joka elää ja vaihtelee vuoden jokaisena päivänä. Ikkunasta katselen puita, niiden värejä eri vuodenaikoina – ja taivaan vaihtelevaa väriskaalaa sekä pilvien liikehdintää. Nautin myös kotona vallitsevasta hiljaisuudesta. Kesällä lekottelen terassin pihakeinussa – katselen taivasta, lintuja, oravien hyppelyä puusta toiselle, ampiaisen pörräämistä, kuuntelen tuulen suhinaa.
Tykkään siististä kodista, mutta siivous ei ole lempilajini. Siivoan vaiheittain – aina miten hyvältä tuntuu – lepäilen välillä sohvalla, lueskelen Helsingin Sanomia, kirjaa, kuuntelen musiikkia ja jatkan taas, kun siltä tuntuu. Yhtenä päivänä saatan siivota osan yläkerrasta, jatkan ehkä seuraavana päivänä – ajatuksena, että hiljaa hyvää tulee.
Pyykin mankelointi on mielipuuhaani. Sitäkin teen aina ohimennen – työnnän pyyheliinan mankeliin, otan sen sieltä pois joskus myöhemmin. Mankeloin lähes kaiken, pikkuhousut, sukkahousut, sukat – jo ajatuskin, että saa laittaa miellyttävät vaatteet päälle, tuo hyvän mielen – puhumattakaan nukkumisesta mankeloitujen lakanoiden välissä.
Haluan noudattaa sovittuja aikatauluja, mutta suunnittelen muun tekemiseni niiden mukaan. Siivoamisen tai jonkun muun kotityön voin siirtää tuonnemmaksi – sovittuja aikatauluja en.
Kesällä nautin kukkapenkkien hoidosta. En kuitenkaan tee sitä koskaan ajatuksella, että nyt on pakko, vaan teen silloin, kun huvittaa, ja vain sen verran, mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Kukkien kasvun edistymistä on ilo seurata. Kukkapenkki on myös ohikulkijoiden ilona. Keväästä syksyyn on siinä aina jotain ihasteltavaa, keväällä iloa tuo alppiruusu mahtavine lilanvärisine kukkineen, alkusyksystä syysleimut, siinä välissä pionit sun muut.
Talvella hiihtäminen valkoisilla hangilla, hyvin tehdyillä laduilla on suuri nautinto. Tulee mieleen lapsuudesta Eino Leinon runo Minä hiihtelen hankia hiljakseen… Hiihtäminen ei ole suoritus, se on nauttimista luonnosta ja lumisesta maisemasta – liikunta tulee lisätuotteena. Kaipaan vanhoja puusuksiani – uskon, että niillä on vielä uusi tulevaisuus. (kuva kirjoittajasta vuodelta 1968)
Taiteessa ja arjen kulttuurissa minua miellyttää hitaus: hitaasti etenevät
elokuvat ovat mieleeni. Ne mahdollistavat elokuvaan liittyvien tunteiden aistimisen ja oivaltamisen. Musiikkia kuuntelen sopivalla volyymillä, supertehostettuja areena-konsertteja vältän viimeiseen saakka. ”Less is more” pätee niin moneen asiaan.
1940-luvulla syntyneenä minulla on nuukailu jossain taka-alalla mielessäni. Siihen kuuluu se, että ostan mielelläni laatua vaatteissa, kodin tavaroissa, kodinkoneissa. Meidän kodinkoneet: hella, pakastin, tiskikone, jääkaappi – kaikki ne olemme uusineet 21 käyttövuoden jälkeen ja hyvästelleet ne hyvin palvelleina ystävinä. Laadukkaat huonekalut kestävät vuodesta toiseen, ehkä pari uutta sohvatyynyä tuo piristettä, mutta en kaipaa sisustamisessa suuria uudistuksia. Ne tehdään sitten, kun on tarpeen – ei hetken mielialojen vaihtelusta. Kauppakeskusten hulinoita vältän.
Näillä eväillä tavallinen arkipäivä tuntuu ihan mukavalta.
