Sarastus: Kirje Minulle

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen. 


Löysin laatikon, johon olin pakannut tavaroita vanhasta toimistostani. Tutkiessani sen sisältöä käteeni tarttui kirje, jonka kuoressa luki ”Maijalle”. Käsiala oli minun, mutten voinut muistaa mikä tuo kirje on ja milloin se on kirjoitettu. Repäisin kuoren auki. Löysin tämän. Nyt on fiilis, että se kannattaa jakaa kanssasi:

”Maija,

Minulla on yksi toive. Toivon, että lukiessasi kirjeeni olet löytänyt vastauksen. Piilotin sen, jotta ehtisit unohtaa sen olemassaolon. Tiedän, että löydät tämän juuri oikealla hetkellä, kun olet valmis vastaanottamaan päässäni nyt pyörivät ajatukset. Minä en ole vielä valmis, mutta ehkä sinä olet?

Olet upea ilmestys. Käytöksesi on itsevarmaa, esiinnyt vakuuttavasti ja puhut sujuvasti. Sinua pidetään hyvänä seurana, olet vitsikäs ja hyvä tyyppi, aina iloinen. Olet aina kontrollissa, hallitset jokaisen tilanteen – täydellistä, eikö totta!

Rakastat hauskanpitoa, juot samppanjaa hienoissa ravintoloissa, naurat tarttuvasti. Pukeudut tyylikkääsi, näytät hyvältä ja elinvoimaisella. Aina, kun pieni epävarmuus iskee, ostat uuden paidan ja hymy palaa kasvoillesi. Jos olet itkenyt yöllä yksinäisyyttä ja väsymystä, peität turvonneet silmäsi aamulla meikillä piiloon. Aina on näytettävä hyvältä, eikö?

Oletko varmasti rehellinen itsellesi, Maija? Vaikka olet siinä edessäni, täynnä elämää, huomaan, että naurusi kuulostaa joskus ontolta. Että sydämesi ei aina ole läsnä. Huudat huomiota, saat sitä ja nautit, mutta vain hetken kunnes tarvitset sitä taas lisää. Koitatko piirtää itsestäsi täydellistä kuvaa, vaikka edes Michelangelo ei ole sellaiseen pystynyt?

Haluat että sinut huomataan, mutta et huomaa itseäsi!

Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä epävarmuutesi näkyykin ulospäin? Peität pahan olosi koska pelkäät, ja silti se loistaa silmistäsi, kuultaa eleistäsi. Olet läpinäkyvä minulle!

Pyydä apua, kerro huolesi muille, ei elämä ole kärsimystä. Ole rohkeasti heikko ja haavoittuvainen – se tekee sinusta rakastettavan, kukoistavan ja ainutlaatuisen yksilön, jolla on paljon annettavaa maailmalle. Sinun voimasi kumpuaa aitoudesta ja rehellisyydestä! Olet valovoimainen juuri tuollaisena.

Anna itsellesi rauha, anna armo. Kukaan muu ei sitä sinulle voi antaa. Nauti jokaisesta naarmusta ihollasi, kyyneleestä silmässäsi. Päästä irti, rentoudu, anna palaa. Ole vapaa. Ei elämä niin vakavaa ole; et sinä ole niin vakava!

Sinun ei tarvitse esittää vahvaa, koska olet jo sellainen. Sinun ei tarvitse esittää kaunista ja hyvinvoivaa, koska olet jo sellainen!

Usko, että elämä kantaa, antaa sinulle juuri ne asiat, joita tarvitset. Sopivan määrän kullakin hetkellä. Älä puske ja purista; älä tavoittele, vaan ala ottaa vastaan. Lopeta näkeminen, niin näet. Lopeta kuunteleminen, niin kuulet. Lopeta tunteminen, niin tunnet.

Lopeta etsiminen, niin löydät!

Toivon, että lukiessasi kirjeeni ymmärrät, että mitä enemmän päästät irti ja heittäydyt, sitä tasapainoisempi sinusta tulee. Ja SE näkyy ulos!

Maija, toivon että ymmärrät että olet kaikista rakkain minulle – sinulle itsellesi. Nyt mene ja rakasta muita, olet siihen valmis! Katso, kuinka kukoistat!”

Ei minulla tällä erää muuta.