Ale!

Ben Furman & lasten haasteet taidoiksi

(1 tuotearvio)

12,00  (sis. alv)

Rakastetun lastenpsykiatrin uutuuskirja kaikille vanhemmille ja lasten kasvattajille.

Varasto loppu

Kuvaus

Ben Furman on kirjoittanut kauan odotetun oppaan kaikille vanhemmille ja lasten kasvattajille. Hän perehdyttää kirjassaan lukijan taitolähtöiseen kasvatukselliseen lähestymistapaan, jonka avulla voidaan tukea eri ikäisten lasten kasvua ja auttaa heitä voittamaan niin pieniä kuin isompiakin kehityksen haasteita.

Taitolähtöisyys on käänteentekevä kasvatusmenetelmä. Se ei syyllistä vanhempia, vaan antaa heidän käteensä toimivat avaimet, joiden avulla voi saada lapset innostumaan taitojen oppimisesta ja haasteiden voittamisesta.Taitolähtöisyys ei ole kaavamainen, askel askeleelta etenevä toimintamalli, jota täytyy noudattaa orjallisesti. Se on pikemminkin hyviksi havaittujen ajattelu- ja toimintatapojen kollaasi, joka auttaa kasvattajia keskustelemaan lasten kanssa tavalla, joka herättää toivoa, edistää aikuisen ja lapsen välistä yhteistyötä sekä saa lapsen kiinnostumaan omien haasteittensa voittamisesta.

Kirja on kirjoitettu lasten vanhemmille, mutta siinä kuvattu lähestymistapa sopii kaikille kasvattajille. Kirjan runsaslukuiset tarinat ja tapausselostukset tekevät siitä kiehtovan lukukokemuksen, joka inspiroi lukijaa toteuttamaan kirjan ideoita lasten kanssa saman tien.

Ben Furman on kansainvälisesti arvostettu psykiatrian erikoislääkäri, ratkaisukeskeisen terapian ja psykologian opettaja ja kirjailija. Hän on luennoinut ja opettanut kymmenissä eri maissa eri puolilla maailmaa ja hänen kirjoja on käännetty 25 eri kielelle.

Kirjan on kustantanut Viisas elämä.

1 arvio tuotteelle Ben Furman & lasten haasteet taidoiksi

  1. Tuulikki (varmistettu kirjoittaja)

    Lukemisen arvoinen kirja.

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tätä sivustoa suojaa: reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Saatat myös pitää...