Kun oma parisuhteeni päättyi, se järisytti rajusti elämäni tasapainoa ja aiheutti omanlaisensa kriisitilanteen, jota olen viimeisen kuukauden aikana käsitellyt. Ihmiset selviävät eri tavoin rajuista elämänmuutoksista. Selviäminen riippuu monista eri tekijöistä, kuten aiemmista … Lue lisää
Avainsana: ero
Ei ole olemassa mitään niin vahvaa kuin ihmisen sydän – mikä muu särkyy elämän aikana moneen kertaan ja silti kykenee rakastamaan uudestaan?
Ei ole olemassa mitään niin vahvaa, kuin ihmisen sydän. Sillä mikä muu särkyy yhden elämän aikana moneen kertaan, ja silti kykenee rakastamaan aina uudestaan ja uudestaan? Kaikki ne kerrat, kun on saanut … Lue lisää
Toisia ihmisiä et voi muuttaa, mutta sen voit valita, millaisissa suhteissa haluat olla – sinulla on oikeus rakkauteen
Elämän faktahomma, jonka tiedämme sisäsyntyisesti. Ah, miten paljon olen silti yrittänyt muuttaa toisia huomaamattani. Olen esimerkiksi toivonut, että ihmissuhteissani muut ottaisivat vastuuta itsestään eikä niin, että minä olen esimerkiksi parisuhteessa ainoa joka … Lue lisää
Eron jälkeen tyhjyyttä voi olla vaikea kestää, mutta tästä syystä itsensä äärelle pysähtyminen kannattaa
Vieraskynäkirjoittaja Petri Aspegren on ensihoidon lehtori, eroryhmäohjaaja, mies ja isä. Petri viihtyy luonnonvesissä kesät talvet ja pohtii mielellään elämää sekä ihmisenä olemista ja omakohtaisten kokemusten avulla pyrkii myös jakamaan ajatuksia muun muassa … Lue lisää
Huoltoriidat narsistisen ihmisen kanssa voivat uuvuttaa – Näin vahvistat omaa jaksamista
Narsismi on yksi vakava ja varteenotettava syy pitkittyneisiin ja ongelmallisiin huoltajuusriitoihin. Tutkimus on osoittanut patologisiin huoltoriitoihin osallisten vanhempien olevan narsistisempia, empatiakyvyttömämpiä, itsekeskeisempiä ja kyvyttömämpiä käsittelemään haastavia ja jännittyneitä vuorovaikutustilanteita. Myös vieraannuttamisen on … Lue lisää
Erosta selviää elossa — jopa mies
Vieraskynäkirjoittaja Petri Aspegren on ensihoidon lehtori, eroryhmäohjaaja, mies ja isä. Petri viihtyy luonnonvesissä kesät talvet ja pohtii mielellään elämää sekä ihmisenä olemista ja omakohtaisten kokemusten avulla pyrkii myös jakamaan ajatuksia muun muassa … Lue lisää
Erosta toipuminen kestää noin vuoden – Näin erosta voi tulla kokemus, joka herättää hehkumaan
Ero voi tuntua maailmanlopulta, varsinkin jos se tulee yllättäen. Toisaalta ero voi ravistella yhtä lailla, vaikka päätös olisi tehty yhdessä tai olisit tehnyt sen itse. Eroasiantuntija, terapeutti ja kirjailija Marika Rosenborg on … Lue lisää
Ero nostaa usein kipeimmät tunteet esiin – Näitä tunteita tekisi mieli juosta karkuun, mutta pidemmän päälle se ei kannata
Eroaminen on yksi elämän vaikeimmista kriiseistä. Se on tunnesuhteen katkeaminen, joka herättää kipua, ahdistusta ja pelkoa. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että moni välttelee ratkaisua viimeiseen saakka. Silloinkin, vaikka kaikki merkit viittaisivat siihen, … Lue lisää
Kuinka kauan erosta toipuminen kestää ja miten erosta selviää ehjänä? – 8 kysymystä eroasiantuntijalle
Miten eroa kannattaa käsitellä? Mitä eron jälkeen ei kannata tehdä? Entä mikä voi saada eronneen hehkumaan niin, että ystävät kyselevät, onko hän rakastunut? Seksuaaliterapeutti ja 20 vuotta eroasiantuntijana toiminut Marika Rosenborg vastaa … Lue lisää
Voiko menetetyn luottamuksen toiseen ihmiseen saada takaisin?
Useimmat ihmiset liittävät hyvään ja toimivaan ihmissuhteeseen sen, että luottamus toimii. Näin on parisuhteissa, mutta myös ystävyys- ja työsuhteissa. Kun tuntee, että toinen on oman luottamuksen arvoinen, saa siitä hyvää mieltä ja … Lue lisää
Eron jälkeen ex-kumppani voi yhtäkkiä tuntua vieraalta – Mutta voiko toista ihmistä edes tuntea kokonaan?
Kaipaus päästä yhteyteen toisen ihmisen kanssa on inhimillinen perustarve, joka seuraa meitä läpi elämän. Halu perustaa parisuhde ja solmia ystävyyssuhteita perustuu siihen, mutta myös tarve liittyä yhteisöihin ja kokea olevansa osa ryhmää. … Lue lisää
Miten eron jälkeen uskaltaa taas lähestyä uusia ihmisiä? – 11 asiaa, joiden avulla pääsin ulos kuorestani
Olin pitkälle aikuisuuteen super ujo ja pelokas tekemään aloitetta kohdatessani kiinnostavan ihmisen. Koin ja koen ajoittain edelleen noloutta ja häpeää tästä. Monissa muissa konteksteissa olen ollu rohkea, itsevarma ja innostanu porukkaa tekemään … Lue lisää