Olen aiemmin kirjoittanut paljon siitä, miten yksinolosta voi nauttia täysillä. Elämässä ei pidä jämähtää sellaisten ihmisten tai tilanteiden odottamiseen, jolloin joku muu tekee elämästämme merkityksellistä. Nyt kuitenkin kirjoitan vahvan naisen ja yksinolemisen kääntöpuolesta – sillä kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa. Joskus liiallinen itseriittoisuus ei nimittäin olekaan voimaannuttavaa, vaan saa kadottamaan oman ihanuutensa. Terapeutti Tommy Hellsten on joskus nimittänyt sitä osuvasti sairastumiseksi vahvuuteen.
Minä olin alkukesästä aivan hukassa itseni kanssa: kuka minä oikein olinkaan? Peilin perusteella muistutin enemmän luolanaista kuin mitään jumalatarta. Ulkopuolisista olin varmaan näyttänyt tosi vahvalta, sillä olin tehnyt hirveän urakan. Olin koko kevään puurtanut keikkatöideni parissa, joita oli tupsahdellut harvinaisen paljon, ja samaan aikaan tehnyt muuttoa. Enkä tarkoita sellaista muuttoa, jossa siirrellään tavaroita paikasta toiseen, vaan tavaroiden totaalista läpikäymistä ja niiden KonMarittamista: heittämistä roskikseen, viemistä kierrätykseen ja myymistä. Muutan tänä syksynä koirani kanssa Espanjaan. Niin mahtava kuin tavoitteeni onkin ollut, olin keväällä välillä käsittämättömän väsynyt. Kaikki ratkaisut tein itse ja lähes kaiken työn tein yksin.
Siinä vaiheessa, kun kämppäni oli viimein myyty, olin tyhjä nainen (jopa tyhjempi kuin asuntoni). Tuntui, että olin unohtanut kaikki positiiviset puolet itsessäni. Negatiivisia puolia olin kyllä saanut vahvistettua kilahdellessani rättiväsyneenä perheenjäsenilleni. Minulla oli valtava kehujen vaje. Kerjäsinkin niitä parilta ystävältäni, joilta sain onneksi kuulla sen kovasti kaipaamani, rasittavuuteen asti hoetun ”hyvin sä vedät” (no, onhan minulla koira, jonka mielestä olen aina äärimmäisen mielenkiintoinen ja jumaloitava, mutta joskus sen kehun vaan haluaa kuulla ääneen).
Sinkkuuden ja yksin pakertamisen huono puoli on se, että välillä kukaan ei näe eikä tue. Ja me vahvatkin naiset tarvitsemme joskus muiden tukea, vaikka sitä ei ole aina helppo myöntää (nytkin minua nolottaa kirjoittaa tätä tekstiä niin, etten haluaisi julkaista tätä ollenkaan!).
Kehu nainen ja hän puhkeaa kukkaan
Syy miksi olin kadottanut itseni työn ja muuton vilskeeseen, oli vuorovaikutuksen puute. Meidän yhteiskunnassa kylläkin ihannoidaan yksin pärjäämistä, ja toitotetaan, että onnellisuus ja vahvuus löytyvät itsestä. Totta toinen puoli. Mutta ei ole väärin, että niinä hetkinä, kun on niin väsynyt, että tuijottaa telkkaria lasittunein ilmein mitään siitä tajuamatta, joku muistuttaisi, miten ihana silti on. Että voi kun oletkin niin räväkkä ja hauska! Yleensä.
Yksin ei kukaan ole lopulta niin paljon, kuin yhdessä toisten kanssa. Kun aina puhutaan siitä, miten olemme toisillemme peilejä, yleisimmin silloin tarkoitetaan sitä, että minä heijastan ikävät ajatukseni ja piirteeni toiseen ihmiseen ja hän heijastaa ne takaisin. Mutta me olemme peilejä myös hyvässä mielessä. Etenkin ystävät peilaavat meille takaisin meidän omaa hauskuutta, herkkyyttä, viisautta ja mitä ikinä olemmekaan parhaimmillamme. Ystävien hyväksynnän yleensä tuntee. Mutta kuinka usein tulee sanottua toiselle, miten mahtava tyyppi hän on?
Meillä on Suomessa aika huono kehumiskulttuuri. Helpommin keskitytään siihen, mikä on huonosti – tai sitten säästellään kehuja, ettei toinen nyt vaan ylpisty. Miten paljon hyvää saataisiinkaan aikaan positiivisten asioiden ääneen sanomisella! Itse olen opetellut kehumaan ihmisiä aina, kun se on mahdollista – ja se on hyvin usein mahdollista. Tiedän, miten paljon se merkitsee, sillä itse puhkesin kukkaan eräällä NLP-kurssilla muutama vuosi sitten. Se, että minut viimeinkin nähtiin oikein ja sain siitä positiivista palautetta, muutti minut täysin. Se avasi silmäni – itseeni.
Hyvällä palautteella voi todella saada ihmeitä aikaan! Sitä tulisi suorastaan viljellä, sillä on todettu, että jokaista negatiivista palautetta vastaan tulisi saada viisi positiivista palautetta, jotta oltaisiin edes tasoissa. Kritiikki ei saa ketään puhkeamaan kukkaan, sillä kitketään rikkaruohot. Kannustaminen ja kehuminen taas saa ihmisen kukoistamaan.
Itsestäänselvyyksistä parempaan flaksiin
Vahvan naisen kohtalona voi olla myös ”itsestäänselvyys”. Muistan eräässä koulussa opiskellessani, miten suureksi ihmetyksekseni muut saivat aina paljon kehuja, mutta minä en juuri koskaan, vaikka mielestäni pärjäsin harjoituksissa vähintäänkin yhtä hyvin kuin muut. Koulutuksen loputtua luokan viimeisissä bileissä taisin ääneen pohtia asiaa eräälle luokkatoverilleni. Hän totesi: ”Sehän oli niin selvää, että sä olit hyvä, turha sitä sulle oli sanoa!”
Koskaan ei ole turhaa antaa hyvää palautetta. Se mikä voi olla ulkopuoliselle itsestäänselvää, ei ole sitä välttämättä toiselle. Parisuhteetkin lakkaavat kukoistamasta, kun toisesta tulee itsestäänselvyys. Vitsissä sanotaan, että jos on kerran jo sanonut rakastavansa, niin turha sitä on jatkuvasti hokea. Kerrotaan sitten, jos asia muuttuu. Suosittelen kuitenkin puhumaan rakkaudesta joskus toistekin.
Sinkku ei välttämättä kuule rakkaudentunnustusta edes sitä yhtä kertaa. Silti sinkku laittaa itsensä aina uudestaan ja uudestaan alttiiksi arvioinnille, arvostelulle ja torjunnalle. Treffejä tulee ja menee, eikä ole itsestäänselvää kuulla kohteliaisuuksia tai kehuja. Monen miehen flaksi muuten paranisi, jos hän sanoisi naiselle jotain kivaa sen sijaan, että yrittää hurmata naisen kehumalla itseään pari tuntia putkeen. Sillä tiedättekö, miksi pelimies onnistuu hurmaamaan niin monia naisia? Koska hän osaa sanoa naiselle juuri ne imartelevat asiat, joita kukaan muu ei sano ja joita jokainen joskus janoaa (naiset huom! myös miehet kaipaavat kohteliaisuuksia ja kiitoksia).
Kannustan yhä jokaista rohkeuteen ja omien unelmiensa seuraamiseen vaikka yksin. Yksinolon ja -tekemisen rinnalla kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei sokeudu omaan vahvuuteensa. Vahvuuteen sairastunut saattaa unohtaa herkkyytensä ja lakata näkemästä kauneuden itsessään ja muissa. Muista siis vuorovaikutus hyvien peilien kanssa. Ja muista kehua. Joku voi todella tarvita sanojasi.
