Kustannusosakeyhtiö Otava ja Hidasta elämää -sivusto aloittavat yhteistyön, jossa Otava kustantaa Hidasta elämää -sivuston kirjoittajien tekemiä kirjoja. Yhteistyö käynnistyy keväällä 2017 neljällä hyvinvoinnin eri osa-aluetta käsittelevällä kirjalla.
”Hidasta elämää -sivuston missiona on parantaa ihmisten kokemusta elämästä. Olemme tehneet tätä työtä pitkään netissä ja sosiaalisessa mediassa. Yhteistyö Otavan kanssa tuo sivuston arvomaailman muotoon, jota ihminen voi pitää kädessään. Hidasta elämää -kirjaperhe on myös ollut meidän perustajien unelma, joka nyt toteutuu parhaan mahdollisen yhteistyökumppanin kanssa”, iloitsee Hidasta elämää Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja Pequ Nieminen.
”Teimme vuosi sitten profiilitutkimuksen lukijoistamme. Heistä 93% kertoi hakevansa meiltä henkiseen hyvinvointiin liittyvää tietoa ja 74% ilmoitti harrastavansa kirjojen lukemista”, kertoo Hidasta elämää Suomi Oy:n toinen omistaja Sanna Wikström.
”Olemme Otavalla todella iloisia ja ylpeitä päästessämme tekemään yhteistyötä Hidasta elämää -yhteisön kanssa. Pequn ja Sannan luotsaama Hidasta elämää on unelmatiimi, jonka lahjakkaat kirjoittajat saavat nyt mahdollisuuden kirjan julkaisuun”, iloitsee Kustannusosakeyhtiö Otavan myynti- ja markkinointijohtaja Maija Kuusi.
Ensimmäinen Hidasta elämää -kirja Hyvän elämän reseptit julkaistiin keväällä 2016 Readme-kustannuksen kautta. Kirja on ollut vuoden suuria menestyksiä ja sitä on myyty yli 6000 kpl. Tästä eteenpäin Hidasta elämää -kirjaperheen julkaisut tulevat Kustannusosakeyhtiö Otavan kautta.
Hidastaelamaa.fi on vuonna 2010 perustettu hyvinvointimedia, jonka sisällöntuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hyvinvointikanavan ydintoimintaa ovat toimitetun sisällön lisäksi hyvinvointia lisäävät verkkokurssit sekä Hidasta elämää -verkkopuoti. Hidasta elämää on ollut pitkään Suomen vahvin lifestyle-media somessa (Someindex.com). Sillä on 133 000 tykkääjää Facebookissa ja 37 000 seuraajaa Instagramissa. Nettisivustolla käy viikottain 150 000 eri kävijää. Hidasta elämää Suomi Oy:n omistavat Pekka Nieminen ja Sanna Wikström.
Otava-konserni on kirjankustannusalan suurin toimija Suomessa. Kirjat liiketoiminta-alueen pääyhtiö on Kustannusosakeyhtiö Otava. Yhtiön toimialana on suomenkielisen kaunokirjallisuuden ja tietokirjojen sekä oppimateriaalien kustantaminen. Kustannusosakeyhtiö Otava täyttää tänä vuonna 125 vuotta.