Kirjoittaja Salla Hewitt on neurokirjon asiantuntija, kouluttaja ja Neurovahvistavan lähestymistavan osaamiskeskuksen perustaja. Koulutukseltaan hän on sosionomi ja käyttäytymisanalyytikko. Sallan ymmärrys ja syvä kiinnostus neurokirjon teemoihin kumpuaa hänen omasta autismistaan, äitiydestä sekä neurovähemmistöteemojen parissa työskentelystä. Työssään Salla auttaa perheitä ja työyhteisöjä löytämään neurokirjolaisten hyvinvointia tukevia tekijöitä sekä edistää asenne-esteettömyyttä ja toimintakulttuurin muutosta yhteiskunnassamme kohti yhdenvertaista ja neurovahvistavaa koulutus- ja palvelujärjestelmää.
Yritin vuosikausia noudattaa erilaisia hyvinvointiohjeita. Koetin sisällyttää arkeeni niin riittävää unta, ystävien tapaamista kuin kuntosaliakin. Kun vointini ei parantunut, ajattelin, etten vain yrittänyt tarpeeksi. Niinpä yritin vielä kovemmin. Vasta myöhemmin ymmärsin, ettei ongelma ollut minussa. Yritin rakentaa hyvinvointiani ohjeilla, jotka oli tehty aivan toisenlaiselle neurotyypille ja toisenlaisen hermoston tarpeisiin.
En ole kokemusteni kanssa yksin. Neurovähemmistöihin kuuluvilla hyvinvoinnin haasteet ovat valitettavan yleisiä. Neurokirjon lapset ja nuoret voivat kuormittua niin voimakkaasti, että koulunkäyntikin vaikeutuu tai käy mahdottomaksi. Monet neurokirjon aikuiset puolestaan uupuvat toistuvasti työelämässä yrittäessään ylläpitää neuroenemmistölle sopivaa tahtia ja täyttää lukuisia neuronormatiivisia odotuksia.
Hyvinvointi ei tarkoita kaikille samoja asioita
Ihmisten aivot ja hermostot toimivat eri tavoin, eli meillä on erilaisia neurotyyppejä. Erilaisilla neurotyypeillä on erilaisia tarpeita, joten myöskään hyvinvointiin ei ole yhtä kaikille sopivaa reseptiä.
Tämän vuoksi neuroenemmistölle suunnatut ohjeet ja odotukset esimerkiksi itsestä huolehtimiseen, arjen pyörittämiseen ja vaikkapa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa eivät aina palvele autistien tai muiden neurokirjolaisten tarpeita.
Kun tutustumme omaan neurotyyppiimme, opimme tuntemaan itseämme paremmin ja voimme vahvistaa yhteyttä omiin tarpeisiimme. Oman hyvinvoinnin elementtejä etsiessämme voimme pohtia esimerkiksi sitä, mitä minulle tarkoittaisi olla aito, oma itseni ja millaiset elämäntavat ja olosuhteet sopisivat minulle ja minun hermostolleni. Turvalliset ihmissuhteet ja ympäristöt voivat auttaa meitä luopumaan oman itsemme piilottelemisesta ja löytämään varmuutta marssia oman rumpumme tahtiin.
Entä jos hyvinvointi näyttääkin aivan erilaiselta kuin olet oppinut?
Autismi on ennen kaikkea omanlainen tapa kokea maailmaa – niin omaa sisäistä, kuin ympäröivääkin maailmaa.
Autistinen hyvinvointi voi muodostua erilaisista elementeistä kuin neuroenemmistön hyvinvointi – autismikirjolaisten onkin tärkeää tunnistaa, mitä tarvitsen voidakseni hyvin. Mitä tarpeitani olen tukahduttanut? Mitä ominaisuuksiani ja minulle ominaisia toimintatapoja olen oppinut häpeämään ja piilottamaan? Mistä tarpeistani tuntemani tunteet viestivät? Millaisista tekijöistä minulle muodostuisi turvan tunne?
Autistisia tarpeita voivat olla esimerkiksi kuormitusherkkyyden huomioiminen ja palautumisen mahdollistaminen, yksinolon tarve, erilaiset aistitarpeet sekä vahva autonomian ja hallinnantunteen tarve.
Minulle hyvinvointi ei tarkoita useinkaan sitä, että lähtisin ihmisten ilmoille virkistäytymään tai kokeilisin uutta harrastusta. Hyvinvointiani vahvistavat juuri päinvastaiset asiat: rakastan kotona olemista, omien rutiinieni toistamista ja aistirauhaa. Myös mahdollisuus kokea syvää autistista iloa omien mielenkiinnonkohteideni parissa on minulle merkittävästi kuormitusta purkavaa ja hyvinvointia vahvistavaa.
Hyväksytyksi tuleminen voi jo itsessään olla hyvinvointia
Autistit ovat yhteiskunnassamme neurovähemmistönä, ja moni joutuu kokemaan haitallista vähemmistöstressiä, pitkäkestoista kuormitusta, joka ei johdu autismista itsestään vaan siitä, millaista on elää vähemmistönä ympäristössä, joka ei aina tunnista tai huomioi omia tarpeita.
Oman ”heimon” löytäminen ja yhteyden kokeminen muiden autistien kanssa onkin monelle autistille tärkeä hyvinvoinnin lähde. Englannin kielessä on koskettava sanonta, joka kuvaa oman yhteisön löytämisen eheyttävää kokemusta: ”En ollutkaan vääränlainen hevonen, vaan juuri oikeanlainen seepra”.
Kokemukset hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemisesta omana autenttisena itsenään voivat olla erityisen korjaavia meille, jotka olemme kantaneet mukanamme elämänmittaista ulkopuolisuuden kokemusta.
Hyvinvointi voi alkaa siitä, ettei enää yritä olla toisenlainen
Autistisen hyvinvoinnin tielle tulevat usein neuronormatiiviset uskomukset, joita välittyy monesta suunnasta ja joita olemme usein sisäistäneet myös omaan sisäiseen vaatimustasoomme – siihen, mitä odotamme itseltämme.
Neuronormatiivisuudella tarkoitetaan länsimaiseen neuroenemmistön kulttuuriin kuuluvia sosiaalisia normeja ja uskomuksia siitä, millainen ihmisen tulisi olla ja mihin pitäisi pystyä; esimerkiksi työskennellä 40 tuntia viikossa, pitää koti siistinä, kantaa kehoaan harkitusti ja ilmaista tunteitaan hillitysti.
Neuronormatiivisuudesta luopuminen on usein keskeinen avain autistisen hyvinvoinnin vahvistamisessa. Luopuminen mahdollistaa identiteetin uudelleenrakentumisen: kuka minä olen, kuka minä saan olla? Mitä minä tarvitsen, mitä minä saan tarvita?
Voin nyt paremmin kuin koskaan aikuisiälläni, eikä se johdu siitä, että olisin viimein oppinut yrittämään tarpeeksi, vaan siitä, että olen vähitellen lakannut vaatimasta itseltäni sellaista, mikä ei sovi minulle.
Haluankin sydämestäni rohkaista autisteja ja muita neurokirjolaisia vahvistamaan yhteyttä omiin tarpeisiinsa. Meidän ei tarvitse elää neurotyypillisessä tahdissa: saamme rakentaa elämää, joka vaalii omaa hermostoamme ja tapaamme olla maailmassa. Tämän mahdollistaminen vaatii luonnollisesti autistien turvan ja vilpittömän hyväksymisen kokemusta. Siksi erilaisuutta arvostavan asenneilmapiirin rakentaminen on meidän kaikkien vastuulla.
