Vanhempien uupumus on vaiettua ja jää usein tunnistamatta – 3 hälytysmerkkiä

Tuija Siljamäki on tiedetoimittaja (FM) ja kirjallisuusterapiaohjaaja sekä kahden nuoren aikuisen äiti. Hänellä on kokemusta on vaikeasti ruoka-allergisen ja tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen kasvattamisesta sekä uupumuksesta. Häneltä on ilmestynyt tietokirja Kuokkavieraita: diabetes, allergia ja meidän perhe (Kirjapaja, 2020).

Herään rapsutuksen ääneen. On pimeää, mutta sieluni silmin näen, miten vauvan pikku kynnet kuorivat ihoa. Kohta ovat posket taas vereslihalla, samoin sydämeni. On noustava, otettava vauva kainaloon nukkumaan. Tätä jatkuu viikko toisensa perään, kuukausia, pari vuotta. Allergiat alkavat helpottaa kaksivuotiaana.

Kolmivuotiaana alkaa taaperon loputon jano. Litroittain vettä, pillimehua ja kauramaitoa. Ja sen seurauksena yökastelu. Hän näkee painajaisia susista, jotka aikovat syödä hänet. Oireet paljastuvat tyypin 1 diabetekseksi. Päivisin pitää herkeämättä tarkkailla pojan vointia. Öisin pitää vahtia, etteivät sokerit laske liikaa. Jaamme vahtivuorot puolison kanssa.

En silti enää uskalla ummistaa silmiäni. Minusta tulee haamu, joka raahaa itsensä päivien läpi kofeiinin voimalla ja pelkää liian syvää unta. Päivisin kun lapset ovat päiväkodissa, jalkani kuljettavat pitkin kaupunkia enkä muista minne piti mennä ja miksi. Välillä menen vain peiton alle kesken työpäivän ja havahdun vasta kun ulkona hämärtää ja lapset pitää hakea päiväkodista.

Jälkikäteen uupumuksen hivuttava kuristusote on helppo tunnistaa. Hermostun kaikesta ylimääräisestä sählingistä. Tahra vahaliinassa saa sisimpäni romahtamaan. Puoliso raastaa hermoja pelkällä läsnäolollaan. Lajittelen pyykit, keittelen perunat ja suukotan lapset unille ilottomasti, kireä hymynaamio kasvoilla. On oltava hyvä äiti.

Vanhempien uupumus on vaiettua, ja jää usein tunnistamatta. On vaikea tunnustaa edes itselleen, että perhe-elämä on alkanut maistua pahvilta ja sitä tekisi mieli paeta. Kuka edes kehtaisi myöntää tämän, kun kaikki muut tuntuvat pitävän kiiltokuvakulisseja yllä ja hymynaamiota kasvoillaan?

Vanhemmuus on monelle toteutunut unelma, kutsumus ja elämän tarkoitus, joten on musertavaa, jos siinä ”epäonnistuu”. Vanhempien uupuminen noudattelee samaa kaavaa kuin työuupumus: liikaa tehtävää + liian vähän resursseja ja aikaa palautua = loppuunpalaminen. Perhe-elämästä tulee miinusmerkkistä, niin puolisoille kuin lapsillekin. Unelmaperhe-elämä voi aivan samoin kuin unelmatyökin polttaa ihmisen loppuun.

Loppuunpalamista on vaikea tunnistaa, sillä ihminen sulkee hälytysmerkeiltä silmänsä. Havahtuminen vaatii pysähtymistä – ja juuri sitä ei ehtisi tehdä kun arki vyöryy hyökynä päälle. Itsensä kuuntelemiseen ei jää aikaa, kun pitää robottina suorittaa tehtävä toisensa perään. Eikä silti mikään koskaan riitä. Jos tunnistat tämän, se voi olla yksi hälytysmerkeistä.

Milloin nauroit viimeksi? Jos siitä on viikkoja – tai mikä pahempaa kuukausia – saatat olla vaaravyöhykkeellä. Muistatko edes milloin olet viimeksi nauttinut lastesi seurasta, hymyillyt heidän toilailuilleen? Vai onko perhe-elämästä tullut vain ikävä velvollisuus loputtomassa tehtävälistassa?

Entä väsyttääkö ylettömästi, vaikka nukkuisit? Levittyvätkö päivät edessäsi loputtomana rämesuona, joita pitkin rämmit? Lopulta tekee mieli vain karata ensimmäisen lähtevän junan matkaan tai luovuttaa ja vajota suohon.

Erityisesti kolme oiretta kielii uupumisesta: 1) voimakas fyysisen ja henkisen väsymyksen tunne, 2) tunteiden etäännyttäminen, kuolettaminen, jolloin ihminen toimii ikään kuin automaattiohjauksella, 3) tunne siitä, ettei pysty riittävään vanhemmuuteen.

Jos tunnistit ja säikähdit, pelisi ei ole menetetty. Minä selvisin, sinäkin voit selviytyä.

Uupumisen ehkäiseminen on periaatteessa yksinkertaista: pitää vähentää vanhemmuuden rasitusta ja lisätä voimavaroja eli ladata sydämen pattereita. Lataat itseäsi, kun teet pieniäkin asioita, joista nautit. Jos olet jo uupunut, voi tuntua ylivoimaiselta keksiä, miten elvyttää itsensä. Siihen voidaan tarvita auttavaa kättä tai ammattiapua.

Älä jää yksin pahan olosi kanssa, vaan puhu. Puolisolle, ystävälle, neuvolassa tai terveyskeskuksessa.

Lähteet:

Sorkkila, M., & Aunola, K. (2020). Risk factors for parental burnout among Finnish parents: The role of socially prescribed perfectionism. Journal of Child and Family Studies. (Pdf)

Shpancer, Noam: Parental Burnout: when parenting becomes too much. What happens when parents are overwhelmed? Psychology Today -blogi, 1.8.2023.

https://www.psychologytoday.com/intl/blog/insight-therapy/202307/parental-burnout-when-parenting-becomes-too-much