Meissä kaikissa on jonkin verran vihaa. Vihalle on paikkansa, aikansa ja joskus jopa oikeutuksensa, sillä se voi kertoa jostain epäkohdasta tai epäoikeudenmukaisuudesta, johon on aihetta puuttua korjaavasti. Ihmissuhteissa vihantunne voi myös kertoa omista rajoistamme, joita on ylikävelty.
Useimmiten tunnemme vihaa kuitenkin siksi, että omat toiveemme, odotuksemme ja tarpeemme eivät täyty, on sitten kyse mistä tahansa ihmissuhteesta. Asiat eivät suju, niin kuin haluamme, eikä toinen ihminen käyttäydy niin kuin haluamme. Usein oletamme, että toisen pitäisi jopa osata lukea ajatuksiamme ja sanattomia toiveitamme. Etenkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen.
Onkin hyvä tiedostaa, että tuntiessamme vihaa toista ihmistä tai hänen tekemisiään kohtaan, kyse ei useinkaan ole juuri sen hetken tapahtumasta, asiasta tai siitä toisesta ihmisestä. Usein on niin, että tapahtuma osuu johonkin menneisyytemme haavaan, jota emme ole vielä käsitelleet ja jota egomme yrittää piilotella kaikin keinoin.
Mitä voimakkaampi vihantunne on, sen loitommalle loogiset ajatuksemme pakenevat, sen kapeammaksi ajattelumme muuttuu ja sen omituisemmilta saattavat syyttelymme ja selittelymme kuulostaa. Me tyhmennymme.
Viha ei kuitenkaan oikeuta ketään sellaisiin ylilyönteihin, että tahallaan loukkaa ja vahingoittaa toisia. Ei myöskään myöhemmin puolustautumiseen sillä, että olin niin vihainen ja siksi syyntakeeton.
Viha on aina sisällämme, omassa mielessämme, se ei koskaan tipahda taivaista asettuakseen sattumanvaraisesti vieraaksemme. Viha on tiedostamattomaan mieleemme matkamme varrella ohjelmoitunut tapamme tulkita muiden sanomisia, tilanteita ja tapahtumia. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan vihaisena.
Vihan viisaassa käsittelyssä onkin ensimmäisenä ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen taho, asia tai ihminen pakota meitä vihaiseksi. Valinta olla vihainen ja vihastua on omamme. Tiedän tämän olevan vaikeaa ja nostattavan vastarintaa, koska vastuun siirtäminen muiden harteille on huomattavasti mukavampaa.
Vihantunteen noustessa, itseään voi tyynnyttää keskittymällä omaan hengitykseen. Mitä enemmän tätä treenaa, sen nopeammin itsensä saa rauhoittamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa sydän on aikaisemmin kiihdyttänyt rytmiään, veri syöksähtänyt ohimosuonia pullistelemaan, hiki valunut valtoimenaan ja lihakset tärisseet.
Hengityksen lisäksi keskittyminen on hyvä kohdistaa impulsiivisen reagoinnin sijaan omaan kiukun tunteeseen myötätuntoisesti, sitä arvostelematta ja soimaamatta. Tiukassakin paikassa ärsykkeen ja oman reaktion välissä on pieni hetki, jota voi opetella hyödyntämään viisaasti, ennen kuin antaa toisen ihmisen kuulla kunniansa.
Vihantunne onkin erinomainen tilaisuus oppia itseään. Tilanteen laannuttua voi ihmetellä
ja kysellä itseltään:
Miksi toinen ihminen saa tunteen aikaiseksi?
Mitä viha tuli minulle kertomaan – minusta itsestäni?
Onko vihan takana kenties jokin muu tunne, jokin pelko?
Voisiko olla niinkin, että en halua päästää irti vihasta välttääkseni vastuuni ja saadakseni oikeutuksen vihaan toisen sanomisista ja tekemisistä?
Omien reaktioiden äärellä voi olla utelias ja ihmetteleväinen, se on mielenkiintoista ja kasvattavaa. Mitä voimakkaampi tunne on ollut, sen enemmän on aihetta ihmetellä.
Tunnetaidoista voit lukea enemmän kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit tilata kirjan tästä.
