Kirjoittajamme Mikko Paloranta menehtyi äkillisesti 31.12.2014. Tässä Mikon kirjoitus meille muistutuksena elämästä, joka sanoo aina KYLLÄ:
Olisipa se somaa elämää, jos saisin myöntävän vastauksen kaikkeen mitä ajattelen. Silloin sitä kokisi olevansa elämänsä herra ja elämä kukoistaisi. Se suorastaan pursuaisi kaikkea onnea ja ihanuutta. Mahdanko edes osata kuvitella kaikkea sitä tyytyväisyyttä – ei, ei – se olisi enemmän kuin tyytyväisyyttä – se olisi täydellisyyttä. Ilo ja onni kukoistaisi etupihan lisäksi myös takapihalla ja roskiksen ympärillä.
En tiedä, onko tämä hyvä vai huono uutinen. Nimittäin se, että elämä vastaa jo nyt myöntävästi kaikkeen, mitä perimmiltään ajattelen. Elämä sanoo “kyllä” asioihin, joita ajattelen elämästä ja siinä samalla itsestäni. Ja kun elämä sanoo “kyllä”, se myös tarkoittaa sitä. Kaikki se mihin elämä vastaa myöntävästi on olemassa. Elämän myönteinen vastaus ei ole huulenheitto tai vitsi. Se on olemassa olevaa todellisuutta.
Ei kait? Kyllä vaan. Jos elämä kerran vastaa “kyllä”, miksi minulta sitten puuttuu sitä, tätä ja tuota? Rahaa ja rakkautta on niukasti, menestys loistaa poissaolollaan ja iloakin on harvakseltaan. Sekin päätyy usein päänsärkyyn. Ei ole ei, vaikka kuinka olen pyytänyt kaikenlaisia tarpeellisia ja ihan vaan mukavia asioita. Olen pyytänyt moninaisia kertoja. Miltei joka päivä. Koska se “kyllä” aletaan sanoa myös minun ajatuksilleni?
Se on jo tapahtunut. Palataanpa pari askelmerkkiä taaksepäin. Alussa totesin, että elämä vastaa perimmäisiin ajatuksiini “kyllä”. Mitä siis olen ajatellut? Ajattelenko muka asioita, joihin elämä on vastannut myöntävästi ja saanut aikaiseksi kaiken tämän sotkun, hämmennyksen, puutteet ja kurjan olon? Tässä olisi varmaan paikka loukkaantua hänelle, ken näin väittää. Siis kenelle? Ja sitä paitsi joku varmaan valehtelee. Älkää edes ajatelko loukkaavanne minua väittämällä, että elämäni on omien ajatusteni toteuma. En ole yksinkertaisesti halunnut tällaista elämää.
Hengitän hetken rauhallisesti ja koitan kaikesta loukkaantumisestani huolimatta ajatella selkeästi. Näin brutaalien väitteiden jälkeen se ei ole helppoa. Tiedänkö minä, mitä ajattelen. Hops! Olipas hassulta kuulostava kysymys. Tiedänkö siis minä, joka ajattelen, mitä minä ajattelen? Eikös tuo nyt ole itsestään selvää! Jos minun tuloni ei riitä kohtuulliseen elämään, haluan lisää tuloja. Niin siis ajattelen. No, otetaan kerta vielä. Mitä siis ajattelen? Ajattelen, että tuloni ovat riittämättömät ja tarvitsen siksi lisää tuloja. Eikös se ole ihan selvä?
Elämä lukee ajatusteni taustan. Elämä näkee, että koen tulojeni olevan riittämättömät. Mielikuvassani voin nähdä elämän katsovan minua viisailla silmillään ja nyökkäävän. “Niin se on. Olet aivan oikeassa”. Elämä sanoo “kyllä” ajatukselleni, joka kertoo tulojeni tuntuvan riittämättömiltä. Ja sitä se sitten tuottaa elämääni. Tunnetta siitä, että tulot ei riitä. Elämä on siis lupauksensa mukaisesti vastannut “kyllä”.
Elämä vastaa aina “kyllä”. Täysin riippumatta siitä, mikä on se perimmäinen ajatukseni. Jos ajattelen, että maailma on epäoikeudenmukainen, elämä vastaa “kyllä” ja antaa minun kokea tunnetta epäoikeudenmukaisuudesta. Jos ajattelen, että en voi luottaa toisiin, koen luottamuspulaa. Jos keskityn kiireeseen, koen sitä. Jos ajattelen, että minua ei kuulla, siltä se juuri tuntuukin. No voi hyvä helkkari. Tämähän menee silkaksi kiusanteoksi. Enkö minä saa enään huolestua ja murehtia mistään? Toki saan. Lupauksensa mukaisesti elämä vastaa niihinkin ajatuksiini “kyllä”. Enkös minä juuri sitä toivonut?
Eihän tämän näin pitänyt mennä! Jos yhtään oikein muistan, halusin iloa, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Kokemusta siitä, että minua kuunnellaan ja halutaan ymmärtää. Tasavertaisuutta ja myötätuntoa. Ystävällisyyttä, luottamusta ja kumppanuutta. Nyt minulle tungetaan tuskaa ja ongelmia. Pelkoa, puutetta ja epäluottamusta. Pitääkö minun muka kaivaa jostain maanraosta iloa ja luottamusta, voidakseni kokea sitä? Onko minun oltava tyytyväinen ilman, että joku tekee minut tyytyväiseksi?
Kyllä! Näin on maailman kirjat kaikessa komeudessaan ja yksinkertaisuudessaan. Näin on, koska elämä on luvannut vastata ajatuksiini “kyllä”. Elämä on sanonut minulle “minä toteutan kaiken sen, mitä sinä ajattelet”. Minulta on saattanut jäädä huomaamatta, että elämä ei ole juuri kiinnostunut pinnallista ajatuksistani. Kauppalistoista, sähkölaskuista jne. Siksi jääkaapissa ei ole jo valmiina kauppalistassa olevia asioita ja sähkökin pitää maksaa. Elämä on kiinnostunut ensisijaisesti niistä perustavaa laatua olevista ajatuksistani, jotka tunnen itsessäni kokemuksina. Niistä ajatuksista, jotka tuottavat esimerkiksi iloa tai surua, kokemusta luottamuksesta tai pettymyksestä.
Ja edelleen “kyllä”. Niin sanoo elämä. Vastaa myöntävästi kaikkeen siihen, mitä minä perimmiltäni ajattelen. Elämä on tukenani ja lahjoittaa minulle koko ajan sitä, mitä minä itse olen. Ilokseni tai surukseni. Minulla on valinnan varaa ja minulla ei ole valinnanvaraa. Minulla ei ole valinnanvaraa siinä, sanooko elämä “kyllä”. Se sanoo. Aina ja jatkuvasti. Minulla on täysi valinnan vara niissä ajatuksissa, joille elämä sanoo rakastavasti “kyllä, ystäväni – juuri tuota ajatusta annan sinun kokea”.
