Meillä ihmisillä on tapana suhtautua tunteisiin kuin ongelmanratkaisuun – analysoiden, itseään reflektoiden ja oikeaa toimintatapaa etsien. Tämä on arvokas taito ja siitä on elämässä paljon hyötyä. Kun tietää, mitä tuntee ja miksi ja osaa vielä sanoittaa sen toiselle, on vuorovaikutus paljon helpompaa ja hedelmällisempää. Ei tule tiuskittua harkitsemattomasti tai käyttäydyttyä tavalla, joka myöhemmin kaduttaa. Osaa puolustaa rajojaan ja tulla myös itse kuulluksi.
Mutta toisinaan tunteet ovat viheliäisiä. Ne tulevat ja menevät kuin aallot merivirroilla. Niihin ei aina ole selkeää syytä. Ja vaikka tunnetta halkoisi miten pieniin osiin tahansa, kääntelisi suurennuslasilla ja läpivalaisisi kirkasvalolampulla, se ei välttämättä ratkea. Ei, sillä tunteen tärkein tehtävä on tulla tunnetuksi. Sen kuuluukin tuntua.
En tiedä sinusta, mutta omat tunteeni ovat usein mysteereitä. Silti koetan etsiä niihin selitystä. Naisena kuukautiskierto vaikuttaa mielialoihini. Tiettynä viikkona osaan odottaa tavallista ailahtelevampaa, ärtynyttä ja alakuloista fiilistä. Huonot yöunet osaan yhdistää myös tympeämpään olotilaan. Samoin kuin kuormittavia ajanjaksoja seuraava emotionaalinen mahalasku: silloin kun olon pitäisi helpottaa, käykin yleensä päinvastoin. Tunnen itseni väsyneeksi, tahmeaksi ja surumieliseksi. Talvisin pimeimpään aikaan perusvireeni on aina vähän alavireinen.
Jotkut tunteet tarttuvat toisilta ihmisiltä. Tätäkin olen hieman oppinut tunnistamaan ja kantapään kautta rajaamaan. Kaikkea ei tarvitse päästää oman ihon alle ja myötätuntoinen voi olla myös etäältä.
Sitten on tunteita, jotka tuntuvat tulevan kaukaa jostakin – menneisyydestä tai merten takaa. Joskus jopa unista. Ne roikkuvat hihassa kuin lapsi, joka haluaa huomiota. Voin aikani väistellä ja selitellä, kertoa, että ”nyt on äidillä hieman kiire”. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä.
Nämä epämääräiset, selittämättömältä tuntuvat tunteet ovat kaikkein haastavimpia mielelle, joka haluaisi niin kovasti ymmärtää ja ratkaista. Minulla on näille tunteille lokero, jonka nimi on ”tuntemattomat tunteet”. Tuntemattomuus viittaa tässä sekä tunteen alkuperään, jota en ole pystynyt ratkaisemaan, mutta myös tunteen statukseen. Kaikkien analyysiyritysteni, mielen kääntelyn ja vääntelyn jälkeen se on edelleen tuntematta. Ehkä jo tässä vaiheessa arvaat, mitä on edessä. Jäljellä on vain yksi ainoa vaihtoehto: tuntea.
Joskus puhdas kehollinen tunteminen on vaikeaa. On tunteita, jotka voivat voimakkuudellaan pelottaa ja hämmentää, saada sisimmän hätääntymään.
Tässä kolme kehollista ankkuria, joista on apua voimakkaan tunteen keskellä:
1. Tunne maan tuki. Ankkuroi itsesi maahan. Tunnustele, mitkä osat kehostasi koskettavat maata. Voit jopa painaa kämmenesi maan pintaa vasten muistuttaaksesi itseäsi siitä, että olet tässä eikä sinulla ole mitään hätää. Vaikka sisällä myllää ja myrskyää, maa kannattelee sinua. Maa voi toimia mentaalisena turvasatamana, jos tunne käy liian voimakkaaksi. Maan sijasta voit hyödyntää myös jotakin muuta luontoelementtiä, joka tuo sinulle turvaa esimerkiksi kiveä tai puuta.
2. Muista hengittää. Hengittäminen rauhoittaa kehoa ja mieltä. Jokainen pehmeästi virtaava hengitys viestii kehollesi, että kaikki on hyvin tunteen intensiivisyydestä huolimatta. Etenkin pitkä ulos puhallus auttaa hermostoa rauhoittumaan. Niin kuin hengitys, myös tunne-energia on liikettä, joka tulee ja menee aalloissa. Hengitys auttaa sinua kulkemaan tunteen läpi.
3. Liiku tunteen mukana. Joskus tunteen kanssa on helpompaa olla, kun päästää kehonsa liikkumaan sen mukana. Tämä ei välttämättä tarkoita aggressiolla painettua hikilenkkiä tai nyrkkeilysäkin hakkaamista (vaikka sekin tekee toisinaan terää), vaan tunteen kannattelua liikkeen mukana. Tunteesta riippuen erilainen liike toimii – kokeile esimerkiksi keinuttelua, ravistelua, hytkyttelyä tai intuitiivisesti sisältä käsin nousevaa vapaata liikettä, sinun omaa tunnetanssiasi. Säilytä tuntuma maahan. Halutessasi voit myös ottaa kehon kosketuksen mukaan maadoittamaan liikettä ja tuomaan turvan tunnetta. Kokeile esimerkiksi tuoda kämmen sydämesi päälle tai viedä käsivarret lempeästi itsesi ympäri.
Kun olet ensin tuntenut tunteen kokonaan kehollisesti, voi ajatusten ylös kirjoittaminen tai tunteesta puhuminen auttaa jäsentämään kokemusta. Muistathan, että tunnetta ei edelleenkään tarvitse ratkaista.
Jos omat tunteet tuntuvat liian suurilta kohdattavaksi yksin, ethän epäröi kääntyä ammattiavun puoleen. Turvallisessa seurassa tunteita voi opetella kohtaamaan pikku hiljaa ilman, että sisäiset aallot vyöryvät ylitsesi.
Lisää lempeitä lohturunoja löydät kirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:
