Tunnetko ketään sellaista joka mielellään kertoo muille kuinka heidän tulisi olla? Tai mikä olisi heille parhaaksi? Luulisin, että jokainen meistä tuntee ainakin yhden tällaisen henkilön. #hymynkare#
Onko tämä sitten rehellisyyttä toisia kohtaan? Moni varmasti kokee niin, mutta se voi olla muutakin. Se voi olla manipuloimista, tiedostamatonta ohjailua, pelaamista, reagointia, jopa väkivaltaa tärkeää ihmistä kohtaan. Tarkoituksetonta, mutta täysin tiedostamatonta toiseen ihmiseen vaikuttamista.
Kyky olla rehellinen toista kohtaan, hänestä itsestään, on harvinainen, hienovarainen ja kehittynyt rehellisyyden muoto. Se kehittyy suorassa suhteessa sen kanssa kuinka rehellinen, hyväksyvä ja rakastava ihminen olet itseäsi kohtaan.
Kuinka moni rakas kertoo toiselle rehellisen mielipiteensä, rehellisenä siitä, että se on vain oma mielipide? Kuinka moni meistä huomauttaa toista ristiriidasta jonka havaitsee hänen puheissaan, ilman tuomintaa ja ymmärtäen, että voi olla väärässä? Kuinka moni meistä pystyy kertomaan lähimmäiselleen neutraalin mielipiteen ilman, että uskomuksemme, tarpeemme tai toiveemme tästä ihmisestä, elämästä tai siitä mikä on oikein värittävät sitä? Kuinka moni meistä pystyy katsomaan niin rehellisesti omaa kokemustaan, että näkee sen värittyneisyyden? Ja kuinka moni pystyy ottamaan omat reaktionsa niin kevyesti, että ne eivät muokkaa toiselle antamaamme palautetta?
Pohdin tätä teemaa usein koska koen sen tärkeäksi. Etenkin jokaiselle “opasviitan” työtä toimittavalle.
Alla muutama seikka, johon palaan säännöllisesti omaa rehellisyyttäni tarkistellessa.
1. Todellinen rehellisyys ei ole koskaan kylmää. Rehellisyys vaatii aitoa empatiaa ja toisen kokemukselle avautumista. Hyväksymistä ja hyväntahtoisuutta. Todellinen rehellisyys kumpuaa rakkaudesta toista kohtaan. Siksi kysyn itseltäni; hyväksynkö sinut ja olenko avannut sinulle sydämeni?
2. Todelliseen rehellisyyteen ei koskaan ole tarvetta. Jos rehellisyyteen, asian ilmaisuun tai jonkin paljastamiseen on halu tai tarve, eivät tarkoitusperät ole rehelliset vaan omiin tarpeisiin perustuvat. Siksi kysyn itseltäni; tunnenko tarvetta sanoa sanottavani?
3. Kokemuksemme toisesta ihmisestä, tilanteesta ja sanoista ovat omien lasiemme värittämiä. Siksi kysyn itseltäni; olenko sinulle ja itselleni rehellinen siitä mikä todella on kokemukseni, kertoen siitä OMANA kokemuksenani?
4. Päädymme usein muokkaamaan ulosantiamme erinäisistä syistä. Saatamme yrittää pehmittää todellisuutta, jättää jotain kertomatta tai peitellä omia reaktioitamme. Monet perustelut, kuten toisesta välittäminen, koetaan oikeuttaviksi tekijöiksi. Emme huomaa, että tämäkin on usein oman agendamme ajamista. Rehellisyys on rehellisyyttä kun se tarjoillaan ilman mausteita. Siksi kysyn itseltäni; kerronko sinulle totuuden sellaisena kuin se minun kokemanani on ja olenko varma, että se tulee avoimesta, hyväksyvästä sydämestäni, rehellisenä siitä, että se on minun kokemukseni?
5. Joskus rehellisyys saa aikaan voimakkaita reaktioita ympärillämme. Usein reaktiot ovat liikaa ja päädymme itse aiheuttamamme tapahtumaketjun viemiksi. Hyökkäämään, suojaamaan, ohjaamaan, välttelemään ja pakenemaan. Siksi kysyn itseltäni; olenko varma, että sydämeni pysyy auki myös seuraamuksien keskellä? Onko sylini avoin kun rehellisyys sattuu, sinuun tai minuun?
Rehellinen ihminen on kuin valo, jossa muutkin voivat tarkistaa oman rehellisyytensä.
Hän on vailla tarvetta osoittaa valolla sinun pimeisiin nurkkiisi. Hän valaisee itsensä niin näkyväksi, että inhimillisyyden kauneus ja kauheus näkyvät avoimesti. Ja tästä avoimuudesta käsin hän hyväksyy ja rakastaa sinua, juuri sellaisena kuin olet.
Rehellisyys on ehkä ihmisen voimallisin työkalu. Se on rakkautta todeksi elettynä.
Ilman rakkautta se voi olla vain väkivallan väline.
sydämellä, aaro
