Mistä etsiä apua tinnitukseen ja voiko se parantua?

Tinnituksen hoito, kotikonstit, lisätietolinkit ja tutkimukset

Tinnitus, tuo viheltävä, suhisevä, särisevä, piippaava ja resonoiva ystävä. Kokemukseni mukaan monet lääkärit ovat sitä mieltä, ettei tinnitusta voi juurikaan parantaa. Tämä on tietty mulle aina innostava haaste – miten parantua jostain mistä ei voi parantua.

Kenties olen jonkinlainen magneetti vastaaville haasteille ja ”autoimmuuni-kamuille”, kun on kertynyt muitakin esim. IBS ja valkojäkälä. Tutkittuani asiaa löysin kuitenkin ihmisiä jotka ovat parantuneet tinnituksesta (toki parantumisen mahdollisuudet riippuvat mm. vamman syntytavasta – onko tapahtunut fyysinen vaurio, tms.).

”Ystäväni” saapui joulukuussa 2017, kun frendini vihelsi kovaäänisesti pääni takana – tämä on ihan oma tarinansa, josta saatan kirjoittaa myöhemmin. Sanotaan kuitenkin lyhyesti, että tapahtumaa edelsi se, että olin suurin idiootti, mitä olen elämässäni ollut ja toimin vasten tärkeitä arvojani, loukaten siinä sivussa (henkisesti) myös toista ihmistä. Surkuhupaisasti yksi oma (lemppari) tulkintani onkin, että todella ansaitsin sen ja universumi halusi tällä tavalla ”kertoa” ja muistuttaa jatkuvalla syötöllä, että herää pahvi, näin ei voi käyttäytyä. Voin sanoa, että muistutus toimii!

Haluan tässä jakaa erilaisia keinoja ja menetelmiä mitä olen ehtinyt kokeilemaan ystäväni hoivaamiseksi. Toivon, että tämä toimii keskustelun avauksena, ja olisi hienoa kuulla sinun keinoista ja kokemuksistasi. Oma tinnitus-ystäväni on edelleen mukanani, mutta se on mennyt parempaan suuntaan.

Maapallo on pyöreä -tyyppisellä varmuudella minua auttaneita asioita (random järjestyksessä):

  1. Uskallus mennä meluisiin paikkoihin.Lääkärini pelotteli minut täysin sanoessaan, ettei baariin, diskoon ja konsertteihin ole enää koskaan menemistä. Aluksi tätä pelkoa vahvistikin se, että normaalin ravintolaillallisen jälkeen, saatoin kokea seuraavana yönä pelottavan kovaa piippausta, joka kuitenkin onneksi aina loppui aamuun mennessä. Tämä tapahtui, vaikka pidinkin kustomoituja korvatulppia koko ajan. Ekassa konsertissa minulla oli tulppien lisäksi kunnon Mikki Hiiri -kuulosuojaimet (Peltorit). Koska suojaus tuntui toimivan riittävän hyvin, olen uskaltanut käydä kokeilemassa muissakin konserteissa. Kun olen kovin meluisissa paikoissa, tarkistan silloin tällöin puhelimen äänenvoimakkuus-appista melutason, ja jos meteli on liian suurta, lähden pois.
  2. Elacin-korvatulpat.Omiin korvakäytäviin kustomoidut tulpat, jotka vähentävät 25 dB. Nämä ovat aina mukanani ja mukavat korvissa.
  3. Olen antanut itselleni luvan parantua ja myöskin rauhallisemman elämäntahdin.
  4. Näkökulma: sitä ei ole, jos sitä ei huomaa.
    Ajatukset tinnituksen syntymän jälkeen voivat olla todella synkkiä ja itsetuhoisia. Ne yöt, joina en ole saanut yhtään nukuttua, ovat kauheita. Ajatus siitä, että tällaista olisi elämäni loppuun saakka, 24/7/365, on musertava. Onneksi hetket, joina sitä ei huomaa ovat lisääntyneet merkittävästi ajan kuluessa, sekä niiden hetkien kesto on pidentynyt. Näiden kokemusten kautta luottamus tulevaan on kasvanut.
  5. Tinnitus-heimo.Korvalääkärini kertoi eräästä heimosta, jossa tinnitusta pidetään jumalan äänenä! Heimolaiset siis halusivat saada tinnituksen, koska se oli kommunikaatioväylä jumalien kanssa. Tämä määritelmä on helpottanut (tai ainakin huvittanut minua hankalimpina hetkinä – hetkinä jolloin olen ollut musertua jatkuvan äänen alle).
  6. My noise- sovellus.Lisäksi erilaiset äänimaisemat mm. earth resonance, 528 Hz, meditaatio / jooga –äänitteet, klassinen- ja gregoriaaninen musiikki, jne.

Aluksi en saanut piippausta peitettyä millään. Jouduin soittamaan ”maskeerausääntä” niin kovalla, että loppupeleissä maskeerausääni häiritsi nukahtamista enemmän kuin tinnitus. Jossain vaiheessa tilanne parani sen verran, että pystyin keskittymään enemmän ja enemmän maski-ääneen vaikka se ei tinnitusta peittänytkään. Nykyään en juurikaan käytä nukkuessa mitään ääniä. Toki kuulen tinnituksen yhä myös metelissäkin, jos keskityn siihen, mutta jollain tavalla olen oppinut sivuuttamaan sen ja suuntaamaan huomion jonnekin muualle. P.S. Klassinen- ja gregoriaaninen musa ei juurikaan ole mun kuppi teetä, mutta kaiken näköiseen sitä tottuu ja oppii jopa tykkäämään, heheh!

  1. Itsemyötätunto-meditaatio.Ehkä sille on tarkoituksensa, että olen itsemyötätunto-opettaja (MSC)! Se, että saa omaan kokemukseen lempeyttä ja rakkautta, on tosi tärkeää, vaikkei se piippausta hiljentäisikään.
  2. Uskallus kuulla tinnitus.Eikä pelätä, että se kovenee vaikka lääkäri näin pelottelikin. Olin aluksi asian kanssa liian pedantti, mutta ajan kuluessa olen oppinut luottamaan siihen, että paraneminen etenee, vaikka välillä kuulisinkin tinnituksen. Toki uskon, että se mihin keskittyy kasvaa, joten jos mahdollista toimin niin, ettei tinnitus kuuluisi tai fokusoin johonkin muuhun. Ehkä tärkein pointti on kuitenkin se, että olen oppinut ottamaan asian rennommin.
  3. Tervehtymisen tavoittelun vähentäminen (3. kohdan serkku).Suorittamis-moodiin on niin helppo solahtaa, kun haluaa tehdä hyvää itselleen. Mitä enemmän tekee, sen terveemmäksi tulee ja nopeammin paranee – tai ainakin siltä se helposti saattaa tuntua ja näin voi perustella itselleen, että konkreettinen tekeminen on jotenkin oikea mittari asialle. Mieli on tyytyväinen, kun saa kerätä ”tekemispisteitä”. Just joo, mitä jos vaan hellittäisi ja antaisi parantumiselle tilaa astumalla itse pois sen tieltä!
  4. Terveyden uudelleen määrittely.Aiemmin pyrin ”absoluuttisen terveyden” -tilaan, jota tuskin on olemassakaan. Koska tiedän, etten tule pääsemään neutraaliin ”lähtötilaan”, on terveysihanteen korvannut kokemus riittävän hyvästä terveydestä tässä ja nyt. Kokemus siitä, että voi tietyin reunaehdoin tehdä riittävän vapaasti asioita. Omistaa oma terveys ja nauttia siitä sellaisena kuin se sillä hetkellä on <3 Eli perus mindfulnessia – vertailusta irti päästämistä! Hyväksy kaikki sellaisena kuin se juuri nyt on. Totta kai, niin kuin ihmisyyteen kuuluu, välillä on vaikeita hetkiä, joina on hankala olla asian kanssa hyväksyvän läsnäolevasti ja sekin on ihan ok.
  5. Uusi suhde ääniin.Esim. aiemmin Länsiväylän kohina ärsytti mua. Nykyään se on kuin jumalten sulosointuja, heheh! No, ainakin kohina on kuin lämmin pipo, jonka suojaan korvat pääsevät lepäämään.
  6. Vertaistuki.
    Jo se, että jutskaa jonkun samaan jengiin kuuluvan kanssa voi helpottaa. Toki kauhutarinat ja ikävyyksissä vellominen ei ole voimaannuttavaa mulle. Mustan huumorin tapaan se, että kuulee muilla olevan jopa vielä vaikeampaa, antaa kiitollista perspektiiviä omaan tilanteeseen. Vaikka rakkaat ihmiset ovat olleet korvaamattoman tärkeitä asian äärellä, he eivät kuitenkaan voi tavoittaa täysin mitä on elää tinnituksen kanssa. Välillä on ollut vaikea kohdata oma kokemukseni, missä tuntuu kuin muut vähättelisivät asiaa – vaikkei se heidän tarkoituksensa olisikaan.
  7. Jooga ja tantra. Kehollisuus, kehomielen helliminen, joustavuuden ja aineenvaihdunnan sekä verenkierron vahvistaminen, kohtaamiset, yhteenkuuluvuus, ystävällisyys, myötätunto, ystävän rakkaus, oma heimo… Do I need to say more!
  8. Hoidot:
    1. Tunnevyöhyketerapia
    2. Voice-massage
    3. Reiki – teen lähes joka ilta itselleni.
    4. Äänimalja / äänirauta, tms. –hoidot ja siihen yhdistetty oma ääniharjoittelu, jossa tuotetaan suulla samaa resonanssia vastaava ääni kuin tinnitus. Täten ne voivat kumota tai parantaa toisensa – suloista!

Sään ennustamisen tyyppisellä varmuudella minua auttaneita asioita:

  1. Homeopatia
  2. Akupunktio
  3. Ylipainehappihoito (hoito tarttee aloittaa riittävän pian melualtistuksen jälkeen. Muistaakseni tämä on joitain viikkoja.)
  4. Purentakiskojen uudelleen käyttöönotto
  5. Ratkaisukeskeinen psykoterapia ja EMDR – toki muihin elämän solmuihin auttoi kyllä 🙂
  6. Energiahoidot
  7. Jäsenkorjaus
  8. Todella kovakourainen pään, niskan ja hartioiden hierontakäsittely
  9. Osteopatia
  10. Paranemisen avain -menetelmä
  11. TRE-harjoitukset
  12. Sureminen
  13. EFT-tapping

Lottoamisen tyyppisellä varmuudella minua auttaneita asioita:

  1. Kiropraktikko-hoito
  2. Rosenterapia

David Hasselhof muuttaa mun naapuriin -tyyppisellä varmuudella minua ”auttanut” asia:

  1. Itsesäälissä vellominen

Onneksi mikään, mitä olen kokeillut, ei ole pahentanut tinnitusta! Jos ei lasketa mukaan alkuvaiheen normaaleja äänialtistuksia – vaikka näissäkin oli aina vähintään tulpat mukana.

Lista ei tietenkään ole absoluuttinen ja kiveen hakattu. Saattaa hyvinkin olla, että keinot pomppivat eri auttamisvarmuus kategorioihin – jos nyt ei itsesäälissä vellomista lasketa mukaan! Tutkimuksessakin on todettu, että vuorovaikutuksen laatu hoitajan ja hoidettavan välillä on tärkeämpi tekijä haluttuun tulokseen pääsemisessä kuin itse menetelmä, joten kokeile rohkeasti ja löydä omat tyyppisi.

Toivottavasti koit kirjoituksen hyödyllisenä ja kuten sanoin, olisi mahtavaa kuulla sinun kokemuksestasi tinnituksen kanssa.

Myötätuntoa, rakkautta ja sulosointuja korvillesi <3

Lisätietolinkkejä

(osa on kirjoitettu tarpeettoman synkästi, mutta sisältää hyödyllistä tietoa. Toivoa on aina, sanoivatpa ”asiantuntijat” mitä tahansa.)

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/26/tinnitukseen-loytyy-apua

https://tinnitusyhdistys.fi

http://www.tinnitus.fi/fi/ETUSIVU/

https://www.studio55.fi/terveys/article/nain-tinnitusta-voidaan-hoitaa-olen-kuullut-etta-se-lakkaa-kokonaan/5854096

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tinnitus

https://www.widex.fi (en ole testannu)

https://www.terve.fi/artikkelit/tinnitus-hoito

https://tekniikanmaailma.fi/tinnituksesta-voi-pian-paasta-eroon-korvien-soimista-lieventavan-laitteen-testit-ovat-antaneet-lupaavia-tuloksia/

http://kuuloblogi.fi/

https://www.kuuloverkko.fi/

http://kuulonhuoltoliitto.fi/

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/37312/URN:NBN:fi:jyu-201202031125.pdf

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/tinnituksen-hoito-missa-mennaan/

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2010/20/duo99120

https://www.linkedin.com/feed/update/urn:li:article:8247201905840284687/

Englanninkielisiä tutkimuslinkkejä:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6042678/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4134891/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5609106/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6277754/

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0929664615003848

https://jamanetwork.com/journals/jamaotolaryngology/article-abstract/2697852

https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2331216518821449

https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2331216518769996

https://trialsjournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/s13063-018-2903-1

http://www.aetna.com/cpb/medical/data/400_499/0406.html

https://www.researchgate.net/profile/Jyrki_Maekelae3/publication/233912804_Transcutaneous_vagus_nerve_stimulation_in_tinnitus_A_pilot_study/links/56e26d8308ae4e3e942827e0.pdf

https://scholar.google.fi/citations?user=ch1Vay0AAAAJ&hl=en

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=tinnitus+treatment

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image