Kysymys: Voiko läheisriippuvuudesta toipua kokonaan?

Voiko läheisriippuvuudesta toipua kokonaan? – Hyvä ja tärkeä kysymys.

Lähdetään siitä että toipuminen on haastava sana kuten myös läheisriippuvuuskin.

Toipuminen kun ei ole on/off eikä toisen ihmisen tarvitseminen tee kenestäkään riippuvaista, päin vastoin. Se tekee meistä ihmisiä. Ihmisyydestä meidän ei tulekaan toipua. Läheisriippuvuutta voisi tiivistetysti kuvata taipumuksena olla suhteessa itsensä kustannuksella pitkäkestoisesti.

Läheisriippuvista toimintamalleista se mikä näkyy ulospäin, voisi kuvata oireina, tai seurauksina.

Se mitä taas toimintamallien takana on, on jotain syvempää. Kuten turvattomuutta, hätää, pelkoa, asioita joita emme näe ulospäin. Läheisriippuvien oireiden häpeäminen usein jopa estää meitä katsomasta oireiden taakse. Joten kutsutaan matkaan mukaan myötätuntoa ja uskallusta katsoa syvemmin silmin. Tuomitsemalla itseämme (tai muita heidän läheisriippuvista käyttäytymismalleista) ei kukaan löydä avaimia toipumiseen. 

Sitä ei voi verrata esimerkiksi flunssasta toipumiseen, jossa flunssa joko on ja sitten ei enää ole.

Moni toivoo (ja tuttua toki minullekin!) että toipuminen olisi sitä, ettei koskaan enää vaikkapa tuntisi tiettyjä tunteita tai että ei koskaan enää tuntisi impulssia lähteä vaikkapa ylikannattelemaan suhdetta.

Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole sitä että jotkut asiat vaan poistuu. Toipuminen on mm. sitä, että löytää paremmin toimivia keinoja itselleen toimia vaikeiden tunteiden äärellä. Ja kyllä, usein parempien keinojen myötä myös vaikeat tunteet hellittävät otettaan, rajoja osaa asettaa helpommin ja voi lakata katsomasta sormien läpi vaikkapa epäkunnioittavaa kohtelua. 

Se voi olla myös sitä, että luopuu epärealistisista fantasioista jonkun ihmisen suhteen. Toipuminen on jokaiselle erilaista ja omanlainen matka, jossa harjoitellaan mm. tunteidensäätely ja raja taitoja. Läheisriippuvuudesta toipumisen prosessissa (isolla P:llä) ihminen alkaa pikku hiljaa arvostamaan terveellä tavalla itseään enemmän. Hänestä ei tule yli-ihmistä, yli-itsenäistä tai sellaista ”joka ei koskaan tartte ketään”.

Osa ihmisyyttä on se että me tarvitsemme täällä myös toisiamme. Läheisriippuvuudessa ihminen jää suhteeseen pitkäkestoisesti itsensä kustannuksella. Ihminen tarvitsee sekä tervettä yhteyttä, mutta myös tervettä erillisyyttä. Nämä ovat taas teemoja, joissa en usko että tulemme valmiiksi. Mutta terveen itsearvostuksen pohjaa vasten kykenemme tunnistamaan paremmin rajoja itsemme ja toisten välillä. 

Ja toipuessakin tulee töyssyjä, harha-askelia ja joskus huomaa jonkun vanhan mallin aktivoituneen. It’s ok <3 Kun luo hyvän pohjan, on jotain vakaata johon voi aina palata.

Nämä 4 asiaa (monen muun lisäksi) olen oppinut itse omalla toipumisen matkallani

1. Ei olekaan niin kamalaa, jos joku ei pysty vastaamaan tarpeisiini. On kamalampaa, jos torjuu koko ajan itseään tai pitää itseään viallisena,
2. En voi oikeasti kontrolloida (ylimiellyttämällä, rajattomuudella, terapoimalla) toisen tunteita, valintoja tai sitä mitä hän on tai ei ole valmis käsittelemään. Kun lakkaat yrittämästä muuttaa toistaa, suhteen todellinen tila tulee näkyville.
3. Konfliktit ovat toki epämukavia, mutta joskus vääjäämättömiä. Konflikti tuo parhaimmillan selkeyttä. En voi vaikuttaa toisen viestintään, mutta omaani voin. Voi pysyä kunnioittavana, vaikka toinen ei pysyisikään. Turvallisissa suhteissa vaativiakin aiheita voidaan käsitellä niin että kunnioitus säilyy.
4. Aikuinen ihmissuhde kysyy kummaltakin vastavuoroisuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta. Et voi saada suhdetta toimimaan, jos vain sinä yrität. (Ja kysymys: Miksi yrität jahdata sellaisen rakkautta, joka ei ole halukas tasavertaiseen suhteeseen?)

Lisää aiheesta voit kuunnella Eevin kirjasta Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. Kirja on saatavilla äänikirjapalveluissa.