Oletko herkkä ja tunnollinen? – Näin ominaisuutesi vaikuttavat elämääsi

Kaikilla ihmisen persoonallisuuspiirteillä on voimavaransa ja haavoittuvuutensa. Yksi sosiaaliseen herkkyyteen psykologisessa tutkimuksessa liitetty voimavara on tunnollisuus. Sosiaalisesti herkkä yksilö onkin usein hyvin velvollisuudentuntoinen. Tämä johtuu siitä, että ujous, arviointiherkkyys ja tunnollisuus jakavat osittain saman taustan kehityspsykologisesti.

Sosiaalinen herkkyys on yhdistetty tutkimuksissa sääntöjä noudattavaan käyttäytymiseen. Introverttiys on yhteydessä riskien välttämiseen ja pitkäjänteiseen puurtamiseen matalavirikkeisessä ympäristössä. Ujoilla puolestaan esiintyy esimerkiksi keskimääräistä vähemmän käyttäytymisen hallinnan ongelmia, kuten yhteiskunnan sääntöjen rikkomista tai päihteiden käyttöä.

Sosiaalisen herkkyyden toisena piirteenä (ujouden rinnalla) toimiva arviointiherkkyys puolestaan tekee lapsen vastaanottavaiseksi ympäristön rangaistuksille. Lapsi on herkkä ympäristön arvioinneille, mikä auttaa lasta sisäistämään ympäristön normit ja edistää lapsen sopeutumista yhteiskuntaan. Myös aikuinen arviointiherkkä on usein tunnollinen, koska ei halua tulla negatiivisesti arvioiduksi opintojensa tai työnsä laadun suhteen.

Ujouden ja arviointiherkkyyden yhteiskuntaan sopeuttavat piirteet korostuvat etenkin, jos lapsi saa kasvaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tällöin lapsi usein oppii ohittamaan luontaisen sosiaalisen epämukavuuden muun persoonallisuutensa avulla ja samalla sopeutuu yhteiskuntaan poikkeuksellisenkin hyvin.

Jos olet taipuvainen kokemaan sosiaalista epämukavuutta, niin täsmäät todennäköisesti myös useampaankin seuraavista kuvauksista:

  • Olet velvollisuudentuntoinen. Pyrit aina suoriutumaan velvollisuuksistasi mahdollisimman tunnollisesti ja niin hyvin kuin mahdollista.
  • Olet harkitsevainen päätöksissä. Toimit harvoin ajattelemattomasti, vaan ennemminkin harkitset usein asioita pitkään ennen kuin teet suuria elämää mullistavia päätöksiä.
  • Noudatat sääntöjä tarkkaan. Pyrit noudattamaan yhteiskunnan ja esimerkiksi työyhteisön sääntöjä niin hyvin kuin mahdollista.
  • Olet järjestyksenhakuinen. Pidät asiat ja esineet mielellään järjestyksessä. Aikatauluihin liittyvä epävarmuus tai ympärillä oleva sekasotku ahdistaa sinua.

Sosiaaliseen herkkyyteen liittyvän tunnollisuuden voimavarat ovat sen ympäristöön sopeuttavassa vaikutuksessa. Erityisesti turvallisissa ja ennustettavissa ympäristöissä, joissa on selkeät säännöt ja joissa pitkäjänteinen puurtaminen kannattaa. Nykymaailmassa menestykseen millä tahansa alalla tarvitaan usein vuosia kestävää opiskelua vaikeiden ja luotaantyöntävienkin asioiden parissa. Tunnollisuus onkin tätä kautta yhteydessä niin koulumenestykseen kuin menestykseen työuralla.

Tunnollisuudella on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Joskus sosiaalisesti herkkä pyrkiikin hoitamaan velvollisuutensa liiankin hyvin. He itse odottavat itseltään ja olettavat muiden odottavan heiltä vain täydellistä suoritusta. Lisäksi liika harkitsevuus voi estää heitä toimimasta silloinkin, kun nopea toiminta olisi tärkeää. Myös sääntöihin voi jumiutua liikaa ja järjestyksen tarpeesta tulla pakkomielteistä. Tällöin liiallinen tunnollisuus alkaa kuormittaa hyvinvointia ja toimintakykyä. Silloin kun tunnollisuus on liiallista ja yksilö on tunnollinen oman jaksamisen kustannuksella, on hyvä harjoitella itsemyötätuntoa.

Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun perustaja. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille ja sosiaalisista tilanteista kuormittuville ihmisille, jotka eivät halua antaa ujouden tai jännittämisen rajoittaa elämää ja valintoja. Ujonrohkaisijasta saat tutkittua tietoa, oman yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image