Ihan tavalliset, arkisetkin asiat ja muistot ovat tärkeitä ja niitä kannattaa vaalia. Niiden avulla voimme ymmärtää paremmin itseämme ja toisiamme. Usein ne jäävät kuitenkin puhumatta ja tärkeät kysymykset kysymättä. Toimittaja, runoilija ja kirjailija Maria Vakkuri kertoo, miksi omaa elämää ja sen kaikenlaisia tapahtumia kannattaa muistella ja kertoa niistä myös läheisille. Marialta on juuri ilmestynyt oman tarinan kertomiseen innostava Elämäni sanoina – Muistojen kirja (Bazar, 2024).
Miksi menneitä kannattaa muistella ja kirjata ylös?
– Muistojen kirjoittaminen auttaa käsittelemään niitä asioita, joita omassa historiassa on tapahtunut. Alat ehkä muistaa asioita, joita et ole aiemmin muistanut. Jos tuntuu siltä, että elämä on ollut täynnä vastoinkäymisiä eikä mitään hyvää ole tapahtunut, tulet huomaamaan, että hyviäkin asioita muistuu mielee, kun eteen tulee kysymys, joka laittaa pohtimaan elämää eri kantilta.
Toisaalta huonoistakin kokemuksista kirjoittaminen antaa luvan tuntea niitäkin tunteita, kun niistä saa kirjoittaa eikä niitä tarvitse piilotella. Saattaa olla, että ensimmäistä kertaa pystyy sanomaan ääneen tai kirjoittamaan, että minulle on käynyt näin ja ajattelen näin ja minusta tuntuu tältä.
Kun elämää katsoo taaksepäin osana historiaa, on äärimmäisen voimauttavaa huomata, että kun olin nuori ja minulle kävi näin, se tuntui maailmanlopulta. Nyt ymmärrän, että selvisin kuitenkin kaikesta. Kun asioita kirjoittaa muistiin, ne asettuvat omassa päässä oikeisiin mittasuhteisiin.
Sukupolvien ketjussa tarinoiden kirjoittaminen on äärimmäisen tärkeää. Näin seuraavat sukupolvet saavat tietää, millaista elämää olet viettänyt. Oma pappani kuoli ollessani 11-vuotias, enkä osannut kysyä häneltä oikein mitään muuta kuin hänen lempisuklaapatukkaansa. Hän oli kuitenkin ollut sodassa ja hänellä olisi varmasti ollut vaikka mitä mielenkiintoisia tarinoita. Silloin en osannut niistä kysyä, eikä sitten enää ollut mahdollista kysyä.
Jos kaikki kirjottaisimme omaa elämäntarinaamme, se auttaisi jälkipolvia ymmärtämään tarinoitamme ja meitä. Samalla eletyn elämän arvostus nousee, kun saadaan tietää, mitä kaikkea ollaan nähty ja koettu. Sukututkimusta tehdessä aina löytyy tieto, milloin ihminen on syntynyt ja kuollut, mutta kaikkein kiinnostavin jää puuttumaan: se, mitä on tapahtunut siinä välissä.
Erityisesti pariskuntien, sisarusten ja ystävien tai läheisessä suhteessa olevien ihmisten on hyvä käydä muistoja yhdessä läpi. Se auttaa ymmärtämään toisen näkökulmia elämään ja asioihin, kun saa kuulla, mitä hän on kokenut ja miten hän kokemuksiinsa suhtautuu. Läheisistä ihmisistä voi avautua ihan uusia puolia.
Sisarusten kohdalla näkee, että vaikka on kasvettu samassa kodissa ja samassa ympäristössä, kaksi ihmistä voi silti kokea ja nähdä asiat täysin eri tavalla. Kun näistä jutellaan yhdessä, sekin voi auttaa käsittelemään muistoja ja ymmärtämään elämää.
Miksi omia elämänkokemuksia voi olla vaikea muistella ja sanoittaa?
– Toimittajan työssä olen huomannut, että moni ajattelee, ettei omassa elämässä ole tapahtunut mitään kovin merkityksellistä. Arkisten hetkien merkitystä ja arvoa ei ehkä osata nähdä.
Monesti ajatellaan, että elämän merkittävät tapahtumat ovat niitä, jotka yhteiskunta määrittelee merkittäviksi, esimerkiksi naimisiinmeno, kihlautuminen, perheen perustaminen tai omakotitalon ostaminen. Jos oma elämä ei olekaan kulkenut näiden klassisten virstanpylväiden kautta, voi tuntua vaikealta kertoa omista kokemuksista. Saatetaan jopa kokea, että jos ei mahdu näihin raameihin, niin elämä on jotenkin epäonnistunut.
Osa muistoista pyyhkiytyy helposti mielestä pois. Monia elämän hyviä asioita pidetään itsestäänselvyytenä, jos ne ovat pieniä ja arkisia. Vuosien päästä niitä ei ehkä edes muista. Negatiiviset asiat taas saattavat jäädä hyvinkin voimakkaina tunnemuistoina mieleen, muttta niistä puhuminen voi olla vaikeaa. Jos lapsuudenkodissa on ollut sellainen kulttuuri, että vaikeista asioista ei puhuta ääneen, voi aikuisenakin olla vaikea puhua niistä.
Olen kursseillani huomannut, että jos tapahtumia ei oikein meinaa muistaa, niin siitä voi olla apua, että kuulee toisen muistelevan omia kokemuksiaan. Muistoista puhuminen muiden ihmisten kanssa voikin olla paras keino auttaa itseäkin muistamaan.
Miten Elämäni sanoina -kirja auttaa sanoittamaan muistoja?
– Kirjan kysymykset on mietitty siten, että eri ikäiset ihmiset pystyvät yhtä lailla käyttämään kirjaa. Lapsi voi täyttää sitä päiväkirjan tapaan sitä, kun asiat tulevat ajankohtaisiksi. Eläkeiässä kirjaa voi myös täyttää muistelmatyyliin ja kerrata elämänvaiheitaan.
Kirjassa kysytään tarpeeksi tarkkoja yksityiskohtia. Niissä pyydetään esimerkiksi palaamaan omassa mielessä takaisin lapsuuteen, vaikkapa siihen, mitä oli joulupöydässä ruokana. Tarkkojen kysymysten avulla on helppo muistella.
Helposti vastattavien kysymysten avulla tulee esiin myös eri elämänvaiheiden tunne-elämän näkökulma: kysymyksissä käsitellään esimerkiksi tapahtumia, iloja, suruja pelkoja ja haaveita. Kirjassa käydään myös elämän eri kerrokset aika perusteellisesti läpi. Ei siis tarvitse olla huolissaan siitä, että onko minulla mitään sanottavaa tai tuleeko tästä pintapuolinen.
Lisäksi kirja tuo mukaan yhteiskunnallisen ulottuvuuden, joka auttaa ymmärtämään elämää monesta eri näkökulmasta. Kysymysten avulla käsitellään esimerkiksi sitä, millainen poliittinen ilmapiiri Suomessa oli nuoruudessa ja annetaan viitekehys sille, millainen on ollut se maailma, johon olet syntynyt, jossa olet elänyt ja mitä olet siitä ajatellut. Tämä auttaa myös ymmärtämään itseä ja peilaamaan elämää.
Maria Vakkurin Täytettävä Elämäni sanoina – Muistojen kirja voi toimia myös inspiraationa koko oman elämäntarinan kirjoittamiseen. Sen voi ottaa mukaan illanistujaisiin tai jutella kysymyksistä oman kumppanin kanssa. Kirjan kysymyksiä voi käsitellä myös läheisten tai sisaruksien kanssa juttelemalla tai itseksesi pohdiskellen.
