Ihana ja kamala luovuus – ADHD-ihmisen idearikkaudesta löytyy usein nämä kaksi puolta

Yksi ADHD-ihmisen tyypillisistä piirteistä on idearikkaus sekä kyky toimia luovasti, myös hyvin vaikeissa tilanteissa ja olosuhteissa. Usein näitä ominaisuuksia pidetään hyvinä ja tärkeinä, mutta ADHD-piirteisillä nämä näyttäytyvät useimmiten ääri-ilmiöinä, ja siten sekä lahjana että kuormituksena.

Idearikkaus pitää sisällään tietynlaista luovuutta. Jos mietitään ensin sitä, miten nämä molemmat voivat näyttäytyä ADHD-ihmisen elämässä positiivisesti vahvuuksina, esitän tässä muutaman esimerkin:

  • Monet ADHD-ihmiset suorastaan loistavat kaikenlaisissa suunnitteluprojekteissa, on sitten kyseessä työ-, harrastus- tai vaikkapa jokin kodinmuutostöihin liittyvä projekti. Asioiden ideointi ja suunnittelu aktivoi aivot toimimaan, kun muutoin samaisella henkilöllä voi olla isojakin haasteita saada aloitettua tietynlaisia, vaikkapa arjen rutiineihin liittyvä asioita.
  • Ideoita toisaalta syntyy missä ja milloin tahansa, ne eivät katso aikaa eikä paikkaa. Itse asiassa tähän kirjoitukseen minua innosti eräs muu somessa tänään näkemäni julkaisu, jossa kuvattiin hieman toisesta näkökulmasta ADHD:hen liittyvää luovuutta ja ideointikykyä. Ensin ajattelin, etten kyllä jaksa aloittaa kirjoittamista, mutta kuinka ollakaan, kellon ollessa 23, aivoni kertakaikkiaan pakottivat ryhtymään tähän hommaan: ”Nyt tai ei koskaan!!!” 🙂
  • Osalle ADHD-ihmisistä sopivia ammattialoja ovat tyypillisesti sellaiset, joissa on mahdollista ratkoa luovasti laaja-alaisia ongelmia tai pelastaa kaoottisia tilanteita:
    • Esimerkiksi riskianalysaattorin työssä vaaditaan isojen kokonaisuuksien hahmottamista ja yhtäaikaista luovuutta nähdä monenlaisia skenaarioita, mihin eri vaihtoehdot saattavat johtaa. Vaikka en itse ole tällaisessa työssä, huomaan omaavani kyvyn ”nähdä” tulevaisuuden eri skenaariot, hyvässä ja pahassa.
    • Toisaalta esimerkiksi kokin tai ensiapu- ja pelastusalan ammattilaisen työ edellyttää kykyä reagoida nopeasti sekä hallita luovasti yllättäviäkin tilanteita aikailematta. Monet ADHD-ihmiset ovat kuin kotonaan hektisissä töissä.
  • Luovuus ja ideointikyky voivat näyttäytyä hienolla tavalla monenlaisen taiteen tekemisenä: musiikki, kuvataide, kirjoittaminen, käsityöt, liikekieli/koreografiat/ilmaisu jne. Lasten kanssa työskentelevä ADHD-piirteinen voi omata huikeita kykyjä luoda lasten kanssa uusia leikkejä sekä erilaisia ”poikkitaiteellisia” projekteja.

 

Mitkä sitten ovat luovuuden ja idearikkauden nurjia puolia ADHD-ihmiselle?

Omakohtaisesti huomaan saavani päivittäin valtavan määrän uusia ideoita. Ennen kuin sain diagnoosin, enkä ollut yhtä tietoinen omista toimintamalleistani, saatoin kuluttaa kokonaisia päiviä hyperfokusoiden idean kanssa. Ja ihan niinkin arkisesti, että skrollatessani satunnaisia sivustoja kännykällä, sain jostakin aiheesta kuningasidean, jota aloin samantien selvittämään eteenpäin. Näin sille päivälle tekemäni arjen suunnitelmat unohtuivat täysin – eikä myöskään tämä kuningasideani lopulta edennyt alkua pidemmälle, kun uusi asia ja idea tuli jo eteeni ja innostukseni kohteeksi.

”Minulle tulee ainakin sata ideaa päivässä. Ideat saattavat unohtua yhtä nopeasti kuin ne tulivat. Ideoin ja suunnittelen, mutta lopulta en kykene etenemään toteutusvaiheeseen asti. Myös motivaatio liittyy tähän: mieleeni juolahtanut huippuidea sytyttää innon ja motivaation vain hetkellisesti, ja lopulta ne romahtavat muutamassa päivässä tai viikossa – tai sen vuoksi, että seuraava huippuidea odottaa jo jonossa, aivan kuten lentokoneet nousuun pääsyä ruuhkaisella lentokentällä.” (Karita Palomäki teoksessa Kuhiseva mieli)

ADHD-aivojen dopamiinimäärät eivät mitä ilmeisimmin riitä pitämään motivaatiota ja kiinnostusta yllä riittävän pitkään, jotta alun ideasta ja innostuksesta syntyisi mitään kestävää. Näkymä lopputuloksesta harvoin riittää sinnikkääseen projektin loppuun saattamiseen. Toisaalta aivot syttyvät jatkuvien ideoiden tulvasta – yhä uudelleen ja uudelleen, mikä sekä estää homman eteenpäin viemisen että kuluttaa jo itsessään valtavasti voimavaroja.

Usein suunnittelutyössä toimivan ADHD-ihmisen ideoita – tai kykyä ennakoida tulevaisuuden riskejä – ei ymmärretä. Hänen voi olla vaikeaa saada läpi omia ajatuksiaan muille työryhmän jäsenille, joilla ei ole vastaavaa kykyä nähdä asioita systeemisesti ja uusista näkökulmista käsin: tämäkin kuormittaa ADHD-ihmistä valtavasti, jos hän ei voi käyttää lahjojaan täysipainoisesti työelämässä.

Kaaoksen sisälläkin saattaa olla jonkinlaista järjestystä – joskus. ADHD-ihmisellä kaaos voi näyttäytyä sisäisenä, ulkoisena tai molempina. Kun tähän kaaosmaiseen, kenties rutiinien puutteiseen elämään lisätään spontaanius, luovuus ja ideointi, yhtälö ei välttämättä toimi kovin hedelmällisesti. Silti ADHD-ihmisen on mahdollista selviytyä tästäkin – luovan ideointikykynsä auttamana!

Toivoisin tulevaisuudelta sitä, että meidät luovat ja idearikkaat, ”out of the box” -ajattelijat nähtäisiin yhä enemmän voimavarana! Koen, että meillä olisi paljon annettavaa sekä pienissä että suuremmissa elämän piireissä – jopa ihan yhteiskunnan tasolla asti.

Kun kohtaamme erilaisia ja innovatiivisia ideoita jakavia ihmisiä, mitä jos uskaltaisimme hypähtää hetkeksi pois sieltä turvallisesta boksista ja sanoisimme: ”Kerro lisää, olen utelias kuuntelemaan <3”

 


Tutustu uuteen kirjaani: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar/Hidasta elämää, 2024)

Artikkelikuva: Depositphotos

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image