Kirjoittaessani aiempaa ADHD ja trauma -aiheista artikkeliani, aloin pohtia tarkemmin niitä sisäänrakennettuja ajatuksia, joita monet meistä oppivat lapsuudessa. Koska olen viime aikoina itse suunnannut huomiotani aiempaa enemmän synnynnäisen hermostoni piirteisyyteen, nämä luetellut asiat olivat tärkeitä pohtimisen aiheita myös omakohtaisesti.
Jokaisella meistä on oma ainutlaatuinen hermosto erityispiirteineen. Toisilla piirteet ovat kuitenkin sellaisia, joita pidetään yleisellä tasolla normaaleina, toisilla taas sellaisia, joita muut (ehkä enemmistö ihmisistä) eivät kovin hyvin ymmärrä ja osaa kohdata hyväksyvästi.
Esimerkiksi ADHD tai jokin muu ihmisessä oleva erityinen piirre voi olla muille vaikea ymmärtää ja kohdata. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, mikäli joudumme lapsesta saakka kokemaan olevamme vääränlaisia, eli meidän piirteitämme ei nähdä aitona osana minua, tämä voi aiheuttaa meille jopa elinikäisen, traumatisoivan, kokemuksen. Myöhemmin elämässä tarvitsemme runsaasti korjaavia kokemuksia hyväksynnästä ja tasaveroisesta kohtelusta, jotta tällainen jälki tai haava voisi alkaa parantua.
Mikäli sinä olet kokenut juuri tällaista, eli jumittumista tietynlaisiin ajatus- ja toimintamalleihin, seuraavasta voisi olla sinulle apua. Luettelen tässä useita tyypillisiä “ajatusjumeja”. Korostan jo tässä vaiheessa myös sitä, että nämä luetteloidut asiat eivät ole vain neuroerityisiin liittyviä asioita, vaan kyseiset kohdat voi kuka tahansa meistä tunnistaa itsellä oleviksi, jollain tavalla kuormittaviksi malleiksi.
- En halua paljastaa kenellekään aitoja ajatuksiani tai tunteitani. Jos muut ne kuulisivat, minut voidaan hylätä – tai vähintäänkin saatan kokea vähättelyä ja minun ajatuksilleni vain nauretaan.
- Minun ei kannata pysähtyä omien tunteitteni äärelle, kun ne ovat muiden mielestä vääränlaisia, näin ei kuuluisi tuntea. Eivät omat tunteeni ole niin tärkeitä, joten on helpompaa vain tukahduttaa ne.
- No, ei nämä minun sisälläni olevat ajatuksetkaan ole niin tärkeitä; minulle on vähemmän kuormittavaa hyväksyä muiden ajatukset ainoana totuutena, miten kuuluu elää, olla ja toimia.
- Vaikka välillä minua kutitteleekin ajatus, että haluaisin jollain tavalla muuttua toisenlaiseksi, opetella olemaan oma itseni, ei se kertakaikkiaan kannata. Olenhan jo yrittänyt ainakin tuhat kertaa, ja aina minut on lopulta pysäytetty.
- Jotenkin luonnostaan haluan ajatella muista ihmisistä hyvää, mutta olen huomannut, ettei kannattaisi. Miksi luottaisin enää kehenkään, kun minua on satutettu niin monta kertaa.
- Koska olen ollut pienestä asti aina syypää (suurinpiirtein kaikkeen), on sitten kyse pienestä tai isosta asiasta, olen oppinut peittelemään mokiani aina kun mahdollista. Poden myös huijarisyndroomaa näin aikuisena, koska en ole oppinut luottamaan omiin kykyihini.
- En missään nimessä saa haastaa muita ihmisiä, varsinkaan auktoriteetteja, vaikka kokisinkin olevani eri mieltä asioista. En ole oppinut olemaan jämäkästi itseni puolella enkä pitämään omia rajojani. Kuinka voisinkaan, kun en edes tiedä, kuka aidosti olen.
- Minun on parempi pärjätä yksin ja omin voimin ja keinoin, vaikka pää olisi kainalossa tai voimat loppu. En ole tärkeä kenellekään, joten turha pyytää mitään muilta, on sitten kyse henkisestä tai fyysisestä avusta tai tuesta.
- En missään nimessä voi jättää tätä opittua maskia itsestäni pois, vaikka joskus niin haluaisinkin tehdä. Sisälläni elää siemen, kaipaus tutustua siihen, joka olen aidosti, mutta en ole vielä löytänyt yhtäkään ihmistä, jonka kanssa uskaltaisin olla se, joka olen. Kun en vielä tiedä, kuka ja mikä olen, en sen vuoksi tunnista niitä elämäni ihmisiä, joihin voisin tältä osin luottaa. En vaikka välillä uuvun kaiken tämän maskaamisen alle.
Pohdi mielessäsi ja kehossasi, mitkä näistä kohdista tuntuvat sinulle tutuilta? Mikäli löydät muitakin itsellesi totuuksiksi muodostuneita ajatuksia, joita en tässä luetellut, tutki niitäkin.
Kysy itseltäsi, mistä kohdista voisit aloittaa itseesi ja omiin aitoihin ajatuksiisi tutustumisen. Kun löydät ensimmäisen, mieti, oletko sen osalta jo saanut edes pieniä korjaavia kokemuksia? Onko esim. joku ihminen, jossakin tilanteessa, hyväksynyt sinut sinuna, katsonut sinua kohti hyväksyvin silmin? Tai sanonut sinulle jotain rohkaisevaa? Nähnyt maskisi läpi sinut, ei vain sitä kuorta, jonka olet joutunut rakentamaan itsesi suojaksi? Nähnyt aidon potentiaalisi? Oletko voinut jollekulle kertoa tuntemuksistasi ja ajatuksistasi ilman, että niitä heti tyrmätään? Onko sinun kokemustasi asioista kunnioitettu? Onko sinulle sanottu, että voit pyytää apua, jos joskus tarvitset, ei tarvitse pärjätä yksin?
Juuri sen vuoksi, koska olemme lapsesta asti olleet lukossa ajatustemme ja oman totuuspuheemme kanssa, emme tunnista, että elämässämme on oikeasti saattanut olla sellaisia ihmisiä, jotka välittävät. Nämä ihmiset ovat saattaneet olla perheen tai suvun jäseniä, naapureita, koulumaailmasta tai harrastuksista tuttuja, ja he ovat saattaneet olla elämässämme vain pienen hetken. Tunnettu solubiologi Bruce Lipton on sanonut, että alle 5-vuotiaina aivomme imevät kuin sieni kaikki, mitä kuulemme itsestämme – sieltä asti muodostuvat omat ydinuskomuksemme.
Mikäli muistat edes yhden sinut hyväksyneen ihmisen ja kyseisen kohtaamiseen, siitä voit aloittaa. Muistele tilannetta oman aistijärjestelmäsi vahvuuksien kautta: tuleeko tilanne vahvimmin mielikuviisi, kuulemisen, sanojen ja tarinan vai kehosi tuntemusten kautta? Mitä muuta itsellesi tärkeää huomaat?
Sen jälkeen kysy itseltäsi, oletko valmis näkemään itsesi sellaisena aikuisena, jolla on mahdollisuus nähdä totuuspuheen taakse – mikä voisi olla tämän sisäisen puheen kolikon kääntöpuoli. Onko se ajatus täysin, sataprosenttisesti totta? Mikä ja kuka olisit ilman tätä ajatusta?
Tiedän omakohtaisestikin, ettei tämä työ itsensä kanssa tapahdu sormia napsauttamalla. Usein on myös viisasta hakeutua ammattiauttajalle, kuten olen itsekin tehnyt. Koemme myös joka ikinen päivä uutta, ja nämä uudetkin kokemukset on mahdollista hyödyntää, antamalla itselle lupa uteliasuudelle ja ihmettelylle – kaikelle sille, joka on myös autenttisen lapsen tapa nähdä maailma ympärillään.
Olisitko valmis tälle matkalle?
Lue lisää kirjastani: Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD (Bazar 2024)
Artikkelikuva: Karita Palomäki
