En ole riippuvuuteni – Luulin olevani perustavaa laatua viallinen, kunnes oivalsin tämän

Riippuvuuden kahleissa

Olen Susanna ja alkoholisti. Olen Susanna ja läheisriippuvainen. Olen Susanna ja peliriippuvainen. Olen Susanna ja ostosriippuvainen. Olen Susanna ja sokeririippuvainen. Olen Susanna ja alkoholistiperheen lapsi.

Koska olen alkoholisti, olen itsekeskeinen. Koska olen alkoholisti, tunteeni heittelevät. Koska olen alkoholisti, minuun ei voi luottaa. Koska olen alkoholisti, minua ahdistaa. Koska olen alkoholisti, pakenen elämän haastavuutta. Koska olen alkoholisti, en saa tarpeekseni hyvistä jutuista. Koska olen alkoholisti, en kestä tylsyyttä.

Vielä vuosikausia toipumisen tielle lähtemisen jälkeen määrittelin itseni juuri näin. Riippuvuuteni ja negatiivisten ominaisuuksien kautta. Lisäksi uskoin todella vahvasti, että kaikki minussa oleva haasteellisuus johtuu jollain tapaa siitä, että olen riippuvainen. Luulin olevani perustavaa laatua viallinen.

Kutsuin itseäni riippuvaiseksi 24/7. Samalla ihmettelin, miksi en voi hyvin.

Kun näkökulma muuttuu

On totta, että minulla on riippuvaisia piirteitä. On totta, että minun täytyy muistaa se, mistä tulen suhteessa alkoholiin tai mihin tahansa asiaan, mikä saa dopamiinin virtaamaan ja hyvän olon tunteen värinän leviämään kehooni.

Olen kuitenkin niin paljon muuta kuin riippuvuuteni. Kaikki ne piirteet, joiden luulin johtuvan riippuvuudestani, ovatkin itse asiassa ihmisten piirteitä.

”Olen suurempi, parempi kuin tajusinkaan. En tiennyt, että minussa on niin paljon hyvää.” Kuulin tämän Walt Whitmanin lainauksen kauniina ja hiostavana kesäiltana täpötäydessä meditaatiosalissa. Olin tullut kymmenien muiden lailla reilun viikon kestävälle retriitille, jossa tutkimme, kuinka tuoda lisää iloa elämään. Kalifornialainen säihkyvällä hymyllään valloittava opettajamme johdatti meitä aiheeseen. Hän säteili aitoa iloa.

Muistan, kuinka tuolla retriitillä jotain loksahti kohdalleen. Aloin ymmärtää syvällisellä tasolla, kuinka itse asiassa minussa on olemassa lukematon määrä erilaisia puolia. Riippuvuus on vain yksi osa minua.

Oivalluksellani oli kauaskantoinen vaikutus. Sen kautta annoin itselleni luvan astua uuteen elämänvaiheeseen. Siinä olen tietoinen haavoistani, haavoittuvuudestani ja haasteistani. Mutta ennen kaikkea olen tietoinen kaikesta siitä hyvästä, mitä minussa on. Muistutan itseäni siitä joka päivä.

Ihmiseksi ihmisten joukkoon

Minä olen Susanna. Olen suurempi kuin mitä ikinä pystyin kuvittelemaan. Olen rohkea. Olen innokas. Olen luova. Olen myötätuntoinen. Tykkään hassutella. Rakastan. Osaan ottaa vastaan rakkautta.

Minä olen Susanna ja minussa on potentiaali kasvuun. Minä olen Susanna ja minulla on potentiaalia muuttaa maailmaa. Se ei ole mahdollista, jos olen lukkiutuneena riippuvaisen identiteettiin. Se ei ole mahdollista, jos näen itseni viallisena, läpeensä pahana.

Se on mahdollista vain, jos hyväksyn ja näen itseni juuri sellaisena kuin olen. Ihmisenä ihmisten joukossa.

Olen Susanna ja minä voin päättää, mikä osa minua on elämäni ohjaimissa. Tänään se ei ole riippuvuuteni.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image