Olen usein ajatellut, että elämä olisi paljon helpompaa, jos olisin vähemmän herkkä ja empaattinen. Tunnen vahvasti maailman tapahtumat – sodan ajatteleminen tuntuu fyysisenä pahoinvointina, eriarvoisuus saa veren kiehahtamaan, ilmastokriisi painaa rinnassa ja muistuttaa meidän kaikkien haavoittuvaisuudesta. Jos en ole tarkkana, minun on helppo upota ilmastoahdistukseen tai maailmantuskaan.
Myötätuntouupumuksen myötä olen joutunut harjoittelemaan rajojen vetoa ja tulemaan paremmin toimeen tunteideni kanssa. Vaikka sisimmässäni tunnen, että olemme kaikki yhtä niin luonnon kuin ihmiskunnan kanssa, on mielenterveyden kannalta tärkeä hahmottaa, mikä tunne on omaani ja mikä jonkun toisen; mihin pystyn tosiasiassa vaikuttamaan ja mihin en.
Oman rajallisuuden ymmärtäminen muistuttaa myös terveestä pienuudesta. Ei tarvitse yrittää olla kaikkeen pystyvä supersankarihahmo, mutta voi silti tehdä oman pienen osansa.
Halu tehdä hyvää ja parantaa maailmaa saa alkunsa herkkyydestä ja myötätunnosta. Kyvystä olla läsnä, kuunnella, tuntea ja myötäelää toisen ihmisen tai elollisen kokemusta. Herkkyyden ja empaattisuuden varjopuoliin liittyy muun muassa itsensä ja omien rajojen unohtaminen tai niiden tietoinen ”uhraaminen”, ylikiltteys ja ylivenyminen. Herkillä tuntosarvilla varustettu sielu väsyy helposti ja empaattisella voi mennä myötäeläminen ylitse.
Herkkyys ja empaattisuus ehtyvät, kun unohtaa itsensä ja antaa kaikkensa (aikansa, huomionsa, energiansa), mutta ei koskaan pysähdy vastaanottamaan. Vain palaamalla tietoisesti takaisin oman ytimensä äärelle, on mahdollista ravita sisintään niin, että rakkautta riittää jälleen jaettavaksi.
Tämä aika haastaa meitä, jotka olemme kiinni elämän pulssissa ja tunnemme maailman tapahtumat ihomme alla, mutta nyt jos koskaan maailma tarvitsee herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Me ihmiskuntana emme saa sulkea silmiämme ihmisten kärsimykseltä, emme saa kasvattaa kuorta, jonka lävitse sydän ei enää näe toista.
Vaikka ympäröivä yhteiskunta muuta uskottelisi, ajattelen, että meissä jokaisessa on pohjimmiltaan olemassa herkkyys, joka yhdistää meidät toisiin ihmisiin ja elollisiin. Toisilla meistä tuo ominaisuus on vain enemmän pinnassa. Entä jos sillä on tarkoituksensa?
Kannustan kaikkia herkkiä ja empaattisia ihmisiä arvostamaan kyseisiä ominaisuuksia itsessään niin paljon, että on valmis pitämään itsestään ja herkkyydestään huolta. Kun antaminen ja saaminen ovat tasapainossa, on helpompi linjautua oman ydinolemuksensa kanssa ja löytää ne tavat ja keinot, joiden avulla ammentaa itsestään ympärilleen menettämättä kosketusta omaan sisimpäänsä.
Mitä jos seuraavan kerran ajattelisit herkkyydestäsi näin: Meidät ihmiset on tehty tuntemaan. Jos maailma pääsee ihosi alle, sinussa ei ole mitään vialla, vaan päinvastoin. Se on merkki siitä, että olet kosketuksissa ihmisyytesi kanssa.
