Vahvasti tunteminen, aistiminen ja syvällinen prosessointi on kuormittavaa puuhaa. Erityisherkkien hermosto reagoi herkemmin, kuin ei-herkkien ja ihan tavallinen arki voi uuvuttaa, jos herkkyyttään ei ymmärrä ja palautumista osaa vaalia.
Monia herkkiä (mukaan lukien itseänikin) joskus harmittaa, kuinka paljon lepo ja palautuminen vie aikaa kaikelta muulta kivalta. Herkän arjen koostaminen tasapainoon onkin monesti monisyinen ja haastavakin prosessi, mutta oman elämän palikoita kannattaa rakentaa yhä uudestaan, kunnes elämän tilanteeseen parhaiten sopiva rakennelma löytyy.
Myös ADHD:n omaavilla ihmisillä vahva tunne-elämä, ajatusten vilinä ja ponnistelu toiminnan ohjauksen kanssa kuluttaa paljon energiaa. On hyvä myös tiedostaa, että usein ihmiset eivät aina huomaa (tai ota todesta) omaa väsynyttä oloa, vaan paahtavat menemään siitä huolimatta. Väsymyksen tunnistamisen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana etenkin, jos käytät lääkkeitä ADHD oireiden hallintaan.
Kamppailemme murun kanssa molemmat ajoittain myös riittämättömyyden tunteen kanssa, jonka vuoksi saatamme olla tarpeettoman tunnollisia ja ankaria itsellemme. Onneksi eletty elämä ja varsinkin lapset ovat olleet tämän asian kanssa valtavia kasvattajia. Armollisuutta itseään kohtaan on ollut pakkokin oppia – ja hyvä niin, sillä ulkopuoliset vaateet eivät koskaan tule loppumaan. On sinun tehtäväsi määritellä mikä sinulle on kulloinkin riittävästi. Joskus on hyväkin haastaa itseään ja toisinaan viisautta on antaa vain olla.
Nykyään onkin ihana huomata, kuinka esimerkiksi tekemättömät kotityöt eivät yleensä hetkauta, jos olo on valmiiksi kuormittunut. Vaikka siisti ja kaunis koti niin ihana asia onkin. Tällöin on viisainta valita hetkeen sopivin keino levätä ja palautua.
Minun keinoni palautumiseen:
- Kainalossa olo – olen oikea takiainen
- Olla tekemättä mitään – makaan tai istun, hengitän, katson kattoa tai ulos ikkunasta, ajatukset saa tulla ja mennä
- Luonnossa oleminen – tämän takia asumme maalla, luontoon pääsee kun vain avaa ulko-oven
- Eläinten kanssa oleminen
- Kahvi hetki, mieluiten ulkona
- Joogaaminen ja, jos kaipaan elon tunnetta; juokseminen, pyöräily, tanssiminen tai uiminen luonnon vedessä
- Musiikin kuuntelu – rauhoittava tai aktivoiva tilanteesta riippuen
- Kirjoittaminen – hyvä keino käsitellä tunteita ja mielessä jyllääviä ajatuksia
Murun keinot palautua:
- Vapaaottelu tai paini – pään vilinä hiljenee, kun keholla on haastetta ja aivot keskittyvät tekniikkaan
- Liikunta ylipäänsä – tuottaa ja pitää yllä dobamiinitasoja
- Hyvän sarjan/äänikirjan parissa vietetty hetki
- Pelaaminen yksin omassa rauhassa tai ystävän kanssa
Yhteiset keinomme:
- Kaikenlainen ihostelu ja läheisyys
- Yhteiset päikkärit
- Rauhassa keskusteleminen – jaa ajatuksiasi; mikä päivässäsi oli hyvää, huonoa, miltä tuntuu ja mitä nyt tarvitset?
- Saunominen tai yhteinen suihku
- Ulkoilu yhdessä – metsälenkki, pihatyöt, nuotiolla istuminen
- Hyvän ruoan tekeminen ja nauttiminen – syömme melkein joka ilta yhteisen iltapalan kahdestaan lasten mentyä nukkumaan
- Sarjan tai elokuvan katsominen -”aivot narikkaan modessa”
- Kirjan kuuntelu
- Arjesta poikkeava kiva yhteinen tekeminen – vain mielikuvitus on rajana
Sillä miten palautuu ei ole oikeastaan väliä. Kunhan tekeminen tai tekemättömyys on itselle mieluista, kehosi ja mielesi rauhoittuvat sekä ovat läsnä käsillä olevassa hetkessä. Kaikki yleisesti mielletty palauttava tekeminen ei välttämättä ole kaikille palautumista. Siirrä huomio kehoon, niin tiedät toimiiko keino sinulle. Miltä kehossa tuntuu? Millainen olo sinulla on palautumisen hetkellä ja entä sen jälkeen?
Monet meistä tarvitsevat ihan vain olemista – ilman jatkuvaa tekemistä. Joskus tämä voi olla vaikeaa ja pelottavaakin, koska se voi nostaa esiin käsittelemättömiä tunteita. Hyvä uutinen on se, että olemisen taitoa on mahdollista harjoitella, tunteet voi kohdata ja uteliaasti kuunnella mitä niillä on sanottavana. Oleminen muuttuu asteittain helpommaksi, mitä enemmän sitä harjoittelee. Jos ajatus tuntuu vaikealta aloita oleminen luonnossa. Etsi mieluinen paikka, ota mukava asento ja vain ole, luonto hoitaa loput.
Otetaanko tänä syksynä yhdessä TO-DO listalle Prio 1 kohtaan itselle toimiva ja laadukas palautuminen? Ehkä huomaisimme, että listan muutkin kohdat sujuvat paremmin hyvin levänneenä. 🧡