Todella moni elää jatkuvassa ”selviytymistilassa”. Mitä tarkoitan tällä? Tarkoitan pitkittynyttä stressiä, joka kuormittaa sinua tietoisesti sekä alitajuisesti. Uupumus on yleensä seurausta tästä. Jokaisella on toki täysin yksilöllinen ja ainutlaatuinen tarina taustalla. Itselläni kesti vuosia, ennen kuin oivalsin uupumusteni todellisia juurisyitä. Alitajunnan mätä juurakko ulottui pitkälle menneisyyteen ja lapsuuden pitkäkestoiseen traumatisoitumiseen. Juurakko sisälsi paljon purkamatonta tunnelastia, pelkoja sekä haitallisia uskomuksia itsestäni ja maailmasta.
Selviytymistilassa eläminen vie aivan valtavasti energiaa sekä fyysisesti että henkisesti. Se kuluttaa sisältäpäin: kuin sammuttelisit tulipaloja sisälläsi, ollen jatkuvassa sisäisessä vauhdikkaassa hälytysajossa tai vähintäänkin hälytysvalmiudessa valmiina reagoimaan seuraavaan vaaraan: ”missä on seuraava minua uhkaava asia tai tilanne?” Näin kysyvät aivosi ja kehosi täysin automaattisesti jo ennen kuin tietoinen mielesi ehtii huomatakaan. Mielesi on virittynyt turvattomuuden linssien läpi skannaamaan uhkakuvia itsestäsi tai ympäristöstäsi ja hermostosi käy ylikierroksilla. Saatat olla tiedostamattasi joko taistelemassa, pakenemassa tai vaihtoehtoisesti syvän lamaantumisen vallassa. Tämä voi tehdä käytöksestäsi hyvin defensiivistä: olet puolustamassa minuuttasi ja uskomusjärjestelmääsi aseet tanassa.
Pitkäkestoinen stressi eli jatkuva selviytymistilassa oleminen vaikuttaa tutkimustenkin mukaan immuunipuolustusta heikentävästi. Pelkäämisellä, murehtimisella, huolehtimisella ja katastrofiajattelulla on siis ”hintansa”. Tuo hinta on sinun fyysinen, psyykkinen ja henkinen hyvinvointi.
Valitettavasti stressiin tottuu ja pitkällä aikavälillä myös addiktoituu tiedostamattaan: sisäinen kemia muuttuu ja lopulta se tuntuu ainoalta mahdolliselta todellisuudelta elää. Koko huomio kiinnittyy elämästä selviytymiseen ja elämästä nauttiminen voi tuntua mahdottomalta. Tarve lepoon ja rentouteen kolkuttaa jossakin syvällä taustalla, vaimeana hätähuutona. Kunnes tulee todellinen seinä vastaan eli elämän tarjoama pakkopysäytys (uupuminen, sairastuminen tai jokin muu elämän kriisi). Kamelin selän katkeamista edeltää kuitenkin pitkä sinnittelyvaihe, jolloin itselleen uskotellaan: ”kyllä kai tämä tästä, pakko yrittää pärjätä!”
Hyvin yleinen syy selviytymistilaan on posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD). Traumaattisessa tapahtumassa koetaan kuoleman, vakavan loukkaantumisen, fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen tai näiden uhka. Traumaattisiin tapahtumiin liittyy voimakas pelko, kauhu sekä avuttomuus ja usein myös sosiaalisen tuen vaillejäämisen kokemus. PTSD on kyseessä silloin, kun traumaoireet ovat kestäneet yli kuukauden ajan. Tyypillisiä traumaoireita ovat voimakkaat pelkotilat, toistuvat takaumat ja painajaisunet, ongelmat vireystilan ja tunteiden säätelyssä, välttämiskäyttäytyminen, ulkopuolisuuden tunteet, itsetuhoisuus, dissosiatiiviset takaumat tai dissosiaatiohäiriö, korostunut valppaus ja säikkyminen sekä yleistynyt ahdistuneisuus, riippuvuudet tai erilaiset pakko-oireet. Mikäli epäilet itselläsi olevan PTSD hakeudu osaavan ammattiavun piiriin.
Vaikka traumatietoisuus lisääntyy hurjaa vauhtia, oma kokemukseni on, että pitkäkestoisen traumatisoitumisen oireita tunnistetaan yhä huonosti. Oireileva ei itse osaa yhdistää epämääräisiltä tuntuvia oireita traumaan ja toisaalta traumojen luonteeseen kuuluu ”piiloutuminen”. Aika parantaa-uskomus ei päde traumojen kohdalla. Mieli pyrkii unohtamaan vaikeat tapahtumat, mutta alitajunta, hermosto ja keho eivät. Traumatriggerit ovat automaattisia ja voimakkaita (kehollisia) reaktioita, jotka kumpuavat, kun jokin sisäinen tai ulkoinen ärsyke muistuttaa vanhasta vaarasta.
Selviytymistila voi siis olla överiksi mennyttä ja pitkään jatkunutta arjen kuormitusta ja stressiä tai hoitamattomista vanhoista traumoista johtuvaa oireilua. Niin tai näin, suunta on selvä: tila olisi hyvä purkaa tavalla tai toisella. Keskuteluapu on hyvä alku, mutta ei useinkaan yksinään riitä, vaan rinnalle tarvitaan erilaisia kehollisia menetelmiä ja rutkasti kärsivällisyyttä sekä itsemyötätuntoa. Päätavoitteena syystä riippumatta on aina turvan tunteen vahvistaminen ja elämänlaadun parantaminen.
Kokosin loppuun vielä merkkejä, joista tunnistat, elätkö jatkuvassa selviytymistilassa:
- Näet ympäristössä kaiken aikaa erilaisia uhkia
- Pelkäät jatkuvasti, että pahin tapahtuu ja on vain ajan kysmys milloin?
- Olet niin tottunut pitkäkestoiseen stressiin, ettet enää edes huomaa sitä (siitä on tullut normaali olotilasi)
- Olet ärtynyt, etkä oikein ”oma itsesi”
- Säikyt helposti, olet koko ajan varuillasi ja valppaana
- Elät menneessä ja epämiellyttävissä muistoissa (vahvistaen ja kokien tapahtumia uudelleen ja uudelleen…)
- Hermostosi seilaa yli- ja alivireyden välillä eli yhtenä hetkenä olet superpirteä ja seuraavaksi aivan voimaton
- Sinulla on vaikeuksia keskittyä ja olla läsnä
- Sinulla on vaikeuksia rentoutua ja nukkua (erilaiset unihäiriöt)
- Tunnet toistuvasti ja hallitsevasti ahdistusta, pelkoa, vihaa, kateutta, surua, inhoa, toivottomuutta, katkeruutta, syyllisyyttä tai häpeää
