Suren rahtusen joka kerta todistaessani vierestä tuntemattoman äidin tai isän tiuskimista omalle lapselleen. Osin siksi, koska tunnistan tilanteessa myös itseni – sekä isänä että poikana.
Ollessani lapsi, minut opetettiin pelkäämään lukuisia asioita. Näkemään ennemmin uhkia kuin mahdollisuuksia. Vuosikymmeniä myöhemmin ymmärrän, miksi näin. Omien lasten syntymän myötä elämääni on juurtunut uudenlainen menettämisen pelko. Se on syvempää ja lopullisempaa kuin aiemmin.
Se ajaa herkästi hallinnan tunteeseen, joka ponnistaa ainaisista varoituksista. Juuri sellaisista, joita omat vanhempani minulle toistelivat.
Jokainen vanhempi rakastaa lastaan, mutta rakkaus menee päin honkia, mikäli sitä ohjaa vapauden sijaan hallinta. Kyse ei ole rajattomuudesta vaan siitä, ettei vanhempi siirrä omia ennakkoluulojaan ja pelkojaan lapsen ylle siten, että tämän vapaus elää omaa elämäänsä ja kokea asioita itse kärsii.
”Ettei nyt vaan mitään sattuisi.”
Kasvatus juurruttaa pelkoja, jotka kulkevat useiden sukupolvien läpi. Ne saattavat olla lähtöisin pienestä sattumuksesta, joka on sittemmin kasvanut tarinaksi ja opetukseksi. Ampiainen pistää pellavapäistä pientä poikaa, joka kolmekymmentä vuotta myöhemmin varoittaa omaa lastaan hyönteisistä, ehkä jopa kehottaa tappamaan ne. Joskus veden varaan joutunut tytöntyllerö pitää huolen siitä, etteivät omat lapset telmi vedessä, koska jotain ikävää voi sattua.
Monet vannovat, etteivät aio siirtää omien vanhempien juurruttamia pelkoja eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty. Käytännössä jopa mahdotonta, ellei ensin kääri hihat ja ala hakkeroida omaa ohjelmointia.
Aloittava askel on tiedostaa, että pelossa on aniharvoin kyse tosiasioista vaan ennemmin tarinoista, joita itsellemme (ja toisillemme) kerromme. Tarinoista, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle, kunnes joku on valmis muuttamaan ne.
Viisi vinkkiä omien pelkojen kohtaamiseen:
1. Havaitse, että pelkosi on vain tarina. Se on jotain, mitä olet tottunut pitämään totuutena, mutta joka vain aniharvoin on sitä. Pelko on usein näkökulmakysymys.
2. Kulje pienillä ja toistuvilla askelilla kohti sitä. Pelkoa ei tarvitse voittaa, mutta sen edessä ei ole myöskään syytä lamaantua. Pienet askeleet ja toistuva reagointi pelon alla nostavat itseluottamusta.
3. Hengitä ja opettele rentoutumaan pelon alla. Kun pelottaa, voit oppia olemaan sen(kin) tunteen kanssa. Rauhallinen hengitys ja jännityksestä irti päästäminen ovat paras välitön vasta-aine pelolle.
4. Puhu pelollesi. Kerro sille, mitä tunteita tunnet ja miltä ne tuntuvat. Tämä voi tuntua hassulta ja jopa vähän typerältä, mutta usko pois, pelolle puhuminen konkretisoi sen myös itsellesi. Huomaat, että mitään pahaa ei tapahdu. Tulet itsellesi näkyväksi.
5. Harjoita syvää kiitollisuutta ja anna anteeksi. Pelon kohtaaminen on ennen kaikkea hyväksymistä ja irti päästämistä. Ne korostuvat kiitollisuudessa ja anteeksi antamisessa. Älä siis suotta kitsastele niissä.
Tunne pelkosi, vapaudu elämään -uutuuskirja on tilattavissa Hidasta elämää -verkkopuodin kautta. Tee tilauksesi täältä.
