Elämäntehtäväsi ei ole miellyttää toisia, vaan elää omaa elämääsi

Miellyttäminen on selviytymiskeino – syvän alitajuinen uskomus siitä, että jos ihmiset eivät tykkää minusta (tai kun LUULEN niin), olen huono. Niinpä yritän mahdollisimman paljon pitää mölyt mahassa ja tehdä muutenkin kaikkeni, että musta tykättäis ja ”aiheuttaisin hyviä viboja tai en ainakaan huonoja” (eli kontrolloin), ettei vaan olisi pahaa verta kenenkään kanssa. Ja sitten jos onkin, niin se on aivan kamalaa, ja on minun tehtäväni yrittää sukia myötäkarvaan ja pehmentää tilanteet. Ja jos se ei onnistu, kiukustun ja kitkeröidyn sekä itselleni ja toisille.

Meille miellyttämistaipuisille (ja erityisen herkille) vastakarvaan meneminen ja konfliktit tuntuvat kamalilta, koska meissä herää vanhoja, tuttuja, ⁠varhaisista vaiheistamme jollain tavalla tuttuja turvattomuuden tiloja. Hermostossamme eli ajattelussamme ja tunteissamme syttyy impulsseja, jotka saavat pakenemaan, taistelemaan tai hyytymään, koska olemme kenties kokeneet hylätyksi ja torjutuksi tulemista silloin, kun emme olleet mieliksi. Miellyttäminen ja itsensä sivuun sutiminen ovat selviytymiskeinoja jotka ovat noissa kohdissa syntyneet peittämään avuttomuuden, arvottomuuden, surun ja kiukun tunteita. Kun nuo tunteet alitajunnassamme triggeröityvät, herää myös turvattomuus. Luulemme vielä aikuisinakin – huomaamattamme – ettemme edelleenkään pärjäisi niiden tunteiden kanssa, joiden kanssa jäimme lapsena tai jossakin elämämme vaiheissa yksin.

Ja silti: hyväksytyksi tulemisen tarpeessa ei ole mitään vikaa, se on luonnollista.

⁠
Meissä elelevien haavoittuneiden osien maailma on aika mustavalkoinen ja siksi miellyttämishaluisen voi olla haastavaa sisäistää, että ei se mitään vaikka kaikki eivät ole aina myötäkarvaan keskenään. Silti voi ottaa iisisti, ja kaikki voi olla ihan jees. Mä voin silti olla mä. Ja toiset voivat olla itsensä. Ei tarvitse yrittää muuttaa ketään tai mitään, ja voin puuhailla juttujani ihan rauhassa vaikka käynnissä olisikin konflikti tai jotakin selvittämätöntä.

Hyväksynnän hakemisen ja miellyttämisen selviytymiskeinojen alla on aina turvan tarve. Kun opimme luomaan aikuisina turvaa ja hyväksyntää itsellemme ja tunteillemme, voimme paremmin hyväksyä myös sitä, että aina ei kohdata ja se on ihan okei. Meidän ei loputtomasti tarvitse selittää itseämme, vääntyä mutkalle, eikä hakea hyväksyntää sieltä mistä sitä ei tähänkään asti ole tullut. Voimme oppia vastaanottamaan hyvää itseltämme ja toisilta, ja sisäistää syvästi olevamme rakkaita silloinkin kun on ristiriitoja. Miellyttämisen ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet alkavatkin täyttyä sisä- eikä ulkopuoleltamme. Alamme olla itsellemme enemmän mieliksi, hyväksymme itseämme enemmän.